Mirellan hoitopäiväkirja [:

En ollut pysyä nahoissani. Olin päässyt hoitamaan kaunista yksityis tammaa, vaikka en ollut edes villeimmissä kuvitelmissani olettanut, että olisin todellakin pääsyt hoitajaksi. Liikuin puolijuoksua kohti talleja, mutta kun näin kentän häämöttävän puiden takaa, hiljensin ravini rauhalliseen käymäjalkaan. Tiesin, että Mirella asusti pikkutallissa, joten suuntasin rintamani kohti pienempää tallia.

Aukaisin ulko-oven ja lähdin etsimään Mirellan karsinaa. Kummastelin kun en löytänyt Mirellaa, joten menin toisesta ovesta ulos ja vilkuilin tarhoihin. Mutta ei, silmiini ei pistänyt vaaleaa leopardinväristä tammaa ja hämmästyneenä lampsin takaisin talliin. Jäin hetkeksi tallikäytävälle miettimää ja tulin siihen loppupäätökseen että Mirellan omistaja oli sen kanssa maastossa tai maneesissa. Kun olin lähdössä, kurkkasin oven taakse jääneeseen karsinaan, en tiedä miksi, se vain oli jäänyt tarkistamatta. Ja siellähän leopardi makasi; mutta nousi ylös kun huomasi minut oven edessä. Hymyilin ja kävin hakemassa Mirellan harjat.

En halunnut ottaa mitään riskejä ensimmäisellä kerralla, joten laitoion Mirellan löyhästi vetosolmulla kaltereihin kiinni. Annoin sille yhden porkkananpalan, jonka se otti tyytyväisenä vastaan. Se tutkiskeli minua koko ajan, kun harjasin ja hoidin sitä. Jalkoja puhdistettaessa se koetti pari kertaa nykäistä kavion käsistäni pois, mutta kun vähän käskin sitä nätisti, niin neiti ymmärsi lopettaa. Kiitin sitä jokaisen kavion jälkeen rapsuttamalla, ja niin kaksi viimeistä kaviota onnistui ilman ongelmia.

Iltapäivä oli onnistunut paremmin kuin olisin voinut kuvitella, vaikka olinkin ollut vähän jännittynyt.

Tämä ensimmäinen vierailuni Mirellan luona oli hyvin lyhyt, mutta päätin, että seuraavalla kerralla voisin harjauksen lisäksi irtojuoksuttaa sitä ja katsoa, miten se toimisi erilaisessa tilanteessa kanssani.

Hyvä tarina! Saat tästä 90 ve! Jatka samaan malliin! Muistathan että Mirella on vähän "hullu" kentällä ym. juoksuta sitä rauhassa ja pyydä jotakuta valvomaan!.
-Wellu

Hienoa, isälle menoni siirtyikin myöhempään, joten pääsin tänään katsomaan Mirellaa! Lunta oli satanut melkoisesti ja minä jouduin muutaman kerran vilkuilemaan tarhoihin, ennen kuin erotin Mirellan valkoisesta lumesta. Mietin itsekseni tulevaa päivää, kun kävin hakemassa riimunnarun tallista. En vielä hyppäisi selkään, siitä olin varma, mutta voisin juoksuttaa Mirellaa maneesissa.

Tästä ideasta Mirella ei selvästikään pitänyt; kun se huomasi minut riimunnaru kädessäni, se ravasi tarhan perimmäiseen nurkkaan hirnuen kavereilleen. Kävelin sitä kohden käsi ojossa, kuin ojentaen jotakin sille. Mirella kyllä ojensi päätään haistellakseen kättäni, mutta ei jäänyt nalkkiin, vaan kimposi taas tarhan toiseen päätyyn. Huohadin ja istuin lumeen risti-istuntaan, painoin pääni rintaani vasten ja kädet ristiin mahan päälle. Tapahtui kuten arvelinkin; Mirella tassutteli hitaasti luokseni ja alkoi haistella minua. Nostin kättäni ja ojensin sille porkkananpalan. Kun Mirella otti porkkanan, tartuin riimuun ja napsautin lukon kiinni. Virnistin leopardille tyytyväisenä, kun se katsoi minua kummissaan ja vein Mirellan talliin.

Kävin hakemassa Mirellan harjat ja harjasin sen reippaasti. Puhdistin kaviot lumipaakuista ja iloitsin kun Mirella seisoi nätisti. Selvitin myös sen kaunista harjaa, joka oli hieman takussa. Rapsutin sitä ja jätin Mirellan hetkeksi karsinaansa, kun lähdin etsimään apua irtojuoksutukseen. Onnekseni löysin Ennin, joka on myös Mirellan omistaja.
"Hei! Voisit sä auttaa Mirellan kanssa, veisin sen maneesiin irtojuoksutettavaksi?"
Enni nosti katseensa satulasta, jota puhdisti.
"Tietty" hän hymyili. "Odota niin vien tän satulan pois"
Enni vei satulan satulahuoneeseen, ja sen jälkeen lähdimme hakemaan Mirellaa toisesta tallista. Kun näin sen, Enni kysyi vähän ihmeissään:
"Oletko sä edes harjannut sitä?" Purin hammasta ja vastasin:
"Joo,, OLIN. Se varmaan piehtaroi äsken" tuijotin valkeaa hevosta joka oli yltäpäältä puruissa. Katsoin Enniä ja purskahdimme molemmat nauruun
"Vai olet sinä noin ilkeä uudelle hoitajallesi?" Enni puhisi muka suuttuneena. "Käyn hakemassa harjat" hän hymyili minulle.
Jäin karsinan oven eteen rapsuttamaan Mirellan nenäpiitä, kunnes Enni tuli harjojen kanssa. Harjasimme Mirellan pikapikaa, jonka jälkeen otin sen riimunnaruun ja veimme sen maneesiin.

Päästimme Mirellan vapaaksi, kun kaikki ovet oli suljettu. Se ravasi vähän matkaa, kentän keskelle. Otin pitkän juoksutuspiiskan ja hätyyttelin Mirellan raviin. Se ravasi jännittyneenä, jolloin Enni huusi maneesin katsomosta:
"Laske hartioita ja hengitä!" En ollut ollenkaan huomannut, että olin jännittänyt niin paljon! Rentouduin ja katsoin Enniä kiitollisesti. Miellakin alkoi rentoutua ja laski päänsä normaali asentoon, kun se ravasi pitkin maneesia. Käänsin suunnan muutaman kerran, kunnes Enni kehotti että alkaisin laukkuuttamaan sitä. Käskin Mirellaa eteen astumalla lähemmäs sen takapäätä. Herkkä hevonen, se nosti laukan kerrasta. Se pukitti muutaman kerran, mutta käskin sitä laukkaamaan. Pidin laukkaa yllä ja pyysin siltä reippaampaa laukkaa, jota kyllä piisasi. Mutta kun käänsin suuntaa, eli astuin Mirellan lavan etupuolelle, se pukitti ja kääntyi, laukaten hirvittävää vauhtia kohti päätyä. Hiljensin laukan heti ravin kautta käyntiin, jolloin annoin uudet ohjeet laukkaan. Se nosti reippaan laukan ja pukitteli muutaman kerran, kunnes jatkoi tasaista tahtia.

Kun olin juoksuttanut Mirellaa noin 20 minuuttia, hiljensin Mirellan käyntiin ja vein juoksutusraipan(jota en ollut tarvinnut kertaakaan) pois. Enni hyppäsi pois katsomosta ja tuli kanssani hakemaan Mirellaa, joka käveli rauhallista tahtia meitä kohti. Se tökkäisi minun taskuani, josta annoin sille porkkanaa. Nyt se antoi ottaa itsensä helposti kiinni ja rapsutin sen kaulaa.
"Se meni kiitettävästi" Enni sanoi minulle.
" Aina on petrattavaa, eikös se ole hevosten ja ratsastuksen pointti?" Heitin vastalauseen Ennille ja hymyilin. Kävelimme hiljaisuuden vallitessa talliin ja laitoin Mirellalle ohuen verkkoloimen; siitä nousi vain hieman höyryä. Kiitin Enniä avusta ja hän lähtikin hevostansa rapsutettuaan toiseen talliin, hoidokkinsa satulan kimppuun.

Jätin Mirellan talliin parin kaverinsa kanssa syömään päiväheiniä, en viitsinyt viedä sitä ulos, koska se oli hieman kostea juoksemisesta. Olin rapsutellut Mirellaa onnistuneesta päivästä, mistä leopardi ei vielä kummemmin perustanut. Hymyilin kävellessäni ja ajattelin, että seuraavalla kerralla uskaltautuisin Mirellan selkään



Saat 160 ve! Mahtava tarina!
-Wellu

Ulkona satoi lunta kävellessäni tietä eteenpäin. Rämmin polvenkorkuisessa lumessa kohti talleja, muutama porkkananpala taskussani. Erotin Mirellan tarhasta, vaikka se sulautuikin hyvin lumen väriin. Se nosti päänsä pienestä heinäkasasta ja niin muutkin. Kun ne huomasivat minun olevan vain harmiton ihminen, ne jatkoivat syömistään.

Hain Mirellan riimun ja riimunnarun tallista ja menin aitaukseen. Mirella antoi tällä kertaa säyseästi ottaa itsensä kiinni ja rapsutin hetken sen kaulaa, kunnes talutin sen talliin. Vein sen suoraan lähimpään pesukarsinaan ja kävin hakemassa harjat. Halusin harjata lumen pois ennen kuin se ehtisi kovin sulaa Mirellan selkään. Kun tulin takaisin harjat käsissäni, Mirella tunki päänsä taskuuni. Hymähdin ja annoin sille porkkananpalan taskustani. Kun Mirella rouskutteli porkkanaansa, minä harjasin reippaasti lumen ja lian pois sen selästä, lautasilta, kaulasta ja jaloista. Puhdistin kaviot ongelmitta ja setvitin leopardin harjaa. Se oli ihan kiitettävässä sotkussa, joten minulla meni tovi saada edes harja siistiksi. Häntä sitten olikin ihan eri juttu... Kun tovin olin sitä yrittänyt setviä, päätin etsiä harjanselvitysainetta.

Vein Mirellan karsinaansa ja lähdin metsästämään apua. Löysin toisesta tallista Ritskun, joka tarjosi auttavaisesti apuaan. Hän mietti hetken, kunnes sanoi: "Se on semmoinen violetti spray-purkki, toisen tallin varustehuoneessa heti suoraan pienen lipaston päällä. Siinä on enää vähän ainetta, joten älä tuhlaa kaikkea!" Hymyilin ja vastasin: "En en, kiitos tiedosta" Lähdin takaisin toiseen talliin ja kun olin löytänyt purkin, menin Mirellan karsinaan. Se vaati taas saada porkkanaa, mutta en vielä antanut. Siitä saattaisi kehkeentyä paha tapa. Menin kyykkyyn Mirellan takajalkojen luo ja suihkutin hieman ainetta häntään. Kun Mirella ei ollut moksiskaan, aloin harjaamaan häntää ja lisäsin "hoitoainetta" aina kun oli tarvetta.

Kun vihdoin häntä oli selvä ja kiilsi suorastaan puhtaudesta, nousin kivuliaasta kyykystäni selkääni venytellen ja vein harjanselvitysaineen ja harjat takaisin paikoilleen. Mirella oli melkein torkahtanut toimeenpiteen aikana, mutta kun annoin sille porkkanaa, se heräsi ja korvat hörössä vastaanotti herkkunsa.

Menin varustehuoneeseen ja otin Mirellan suitset naulasta. Irrottelin kaikki nahkahihnat osiin ja aloin pestä niitä. Kuolaimet laitoin lämpimään veteen, jossa ne saisivat liota vähän aikaa. Kun kaikki osat oli putsattu, sivelin niihin hieman rasvaa, jotta ne pysyisivät kunnossa. Kasasin lopuksi suitset ja ripustin ne seinälle. Siivosin jälkeni ja kävin vielä rapsuttelemassa Mirellaa, kunnes lähdin kotia kohti.

(P.S. Hevosen selkään HYPÄTÄÄN, jos hevosella ei ole satulaa. Ajattelin vain, että jos se on jo seitsemän vuotias, niin kyllä kai se pitäisi olla jo ratsastettu loppuun saakka? 7-vuotias ei enää ole periaatteesa nuori.. Se on melkein aikuinen hevonen)

Ja saat 60 ve.
-Wellu

Lähdin tallille aikaisin aamulla, koska hyppykujan rakentamiseen menisi vähän aikaa. Tiet oli aurattu, joten otin potkukelkan kotini vierustalta, asettelin varusteeni siihen ja lähdin kohti tallia. Matka sujui nopeammin kuin olin luullut ja olin tallilla etuajassa. Kentälläkään ei ollut vielä ketään, mutta Wellu ja yksi tallityttö veivät hevosia ulos tarhoihinsa. Tervehdin heitä kädenheilautuksella ja pysäköin potkurin penkkaan; eivätpähän hevoset säikkyisi.

Tallissa aloin lakaista lattioita jotka olivat vain hieman puruissa. Sen työn sain nopeasti valmiiksi, jonka jälkeen hain kottikärryt ja talikon ja aloin puhdistamaan karsinoita. Wellu oli varmaankin mennyt putsaamaan toista tallia, se kun oli hieman suurempi kuin tämä. Koska pientallissa ei asu kuin vähän alle kymmenen hevosta, putsasin kaikki karsinat itse. Kun olin tyytyväinen lopputulokseen, menin kippaamaan kärryt jo toista kertaa lantalaan ja vein ne pois. Lähdin etsimään Wellua päätallista, jotta voisin saada häneltä hyväksynnän irtohypytys-suunnitelmiini. Löysin hänet lakaisemassa lattioita ja kysyin: "Voisinko rakentaa maneesiin irtohypytyskujan? Haluaisin irtohypyttää Mirellaa." Wellu näytti harmistuneelta, mutta se ei liittynytkään suunnitelmaani: "Toki voit, mutta sinun pitää löytää muita auttamaan, ratsastan itse niin monta hevosta aamusta."
Tuhahdin hieman ja sanoin Wellulle kirkkain silmin: "Älä huolehdi, saan kyllä kujan kasaan vaikka itsekseni"

Lähdin kuitenkin etsimää apua toiselta puolelta tallia. Sieltä löysin Nazqun, Ezzin ja Kinkun puhdistamassa karsinoita.
"Moi.. Ajattelin vähän rakentaa irtohypytyskujaa Mirellalle, voisitteko tulla auttamaan?"
Tytöt käänsivät katseensa talikoistaan ja vilkaisivat kerran toisiaan, kunnes Kinkku vastasi: "Joo, odota hetki että saadaan nämä viimeiset karsinat puhdistettua, tullaan sitten auttamaan" Kiitin tyttöjä ja kiiruhdin maneesiin jo kasaamaan esteitä. Ajattelin, että kolmen pienen esteen jumppasarja voisi olla hyvä tälle kerralle. Vein tolppia maneesin reunalle oikeille paikoilleen, kun tytöt tulivat maneesin sivuovesta.
"Voisitte vielä näitä tolppia mun kanssa paikoilleen, tehdään kolmen esteen jumppasarja, jokaiseen väliin pitää mahtua yksi laukka-askel." Tytöt sulattelivat tieoja hetken, kunnes Nazqu näytti minulle peukkua ja he ryhtyivät hommiin. " Ai niin joo," lisäsin kun aloimme kantamaan puomeja, "laitetaan ensiksi vain kaksi kavalettia kasaan, että Mirella saa ensi verrytellä niillä." Kasasimme vielä ylimääräiset puomit kujan reunalle ja lopuksi vielä kasasimme apupuomit tolppien väliin niin, että Mirella ei pystyisi karkaamaan esteiltä.
"Kiitti, ihan tosi paljon" hymyilin tytöille kun kuja oli valmis. "Mitäs tuosta, ihan hyödyllistä tuo kuntoilu.." Kinkku huokaisi ja oli pyyhkäisevinään hikipisarat otsaltaan. Me kaikki nauroimme ja lähdimme maneesista.

Kävin hakemassa taas Mirellan riimun ja riimunnarun pientallista ja lähdin hakemaan leopardia tarhasta. Siellähän se, tarhan toisessa päässä kaverinsa kyljessä kiinni. Kun se huomasi minut, se vähän epäröi. Ensi se kääntyi poispäin, mutta kun pysähdyin ja peruutin pari askelta, se vaihtoi suunnan kohti minua. Virnistin Mirellalle ja annoin sille porkkanaa kun se tuli luokseni. Laitoin riimun sen päähän ja napsautin riimunnarun kiinni. Talutin Mirellan karsinaansa ja kävin hakemassa harjat. Mirella ei näköjään ollut saanut tarpeekseen porkkanasta; se tunki päänsä taskuuni yhä uudelleen. Kutitin sen turpaan harjalla ja Mirella käänsi turpansa pois taskustani. Rapsutin sitä ja aloin harjata sen kupeita. Se oli varmaankin harjattu ennen ulosvientiä, koska minulla ei ollut paljoa harjattavaa leopardissa. Kavioista otin kaiken mitä sain niistä itri; Mirella tarvitsisi pitoa jumppasarjalla mahdollisimman paljon. '

Kun olin valmis lähdin viemään Mirellaa maneesiin. Siinä välissä kävin kuitenkin toisen tallin ovella huikkaamassa tytöille: "Menen nyt irtojuoksuttamaan Mirellaa, haluatteko tulla auttamaan?"
"Tietty! Odota hetki" Ezzi vastasi hoitsunsa karsinasta.
Lähdin Mirellan kanssa maneesiin, mutta odotin kunnes tytötkin olivat sisällä ennenkuin päästin Mirelln irti. En edes ottanut juoksutuspiiskaa mukaani maneesin keskelle. Ezzi, Nazqu ja Kinkku jäivät katsomon puolelle, kun hoputin Mirellan raviin. Se ravasi kavalettien yli ja vaikka väli oli tarkoitettu yhdelle laukka-askeleelle, se sovitti väliin kaksi ravi-askelta hienosti. Kun se oli pari kertaa ravannut molemmasta suunnista kavaletit, pyysin tyttöjä nostamaan esteet kolmeksi ristikoksi. Ne olivat vielä pieniä, joten Mirella selvisi niistä leikiten. Välit vain tahtoivat jäädä pieniksi Mirellan suuren laukan takia. Yritin hidastaa Mirellan laukkaa hieman, jotta välit sopisivat paremmin. Niin ne tekivätkin ja nostin vimeisen esteen n. 50 cm pystyksi. Nostin kahta viimeistä estettä aina korkeammaksi, kunnes ne olivat lopulta 120 cm korkuisia. Mirella otti suuremmat esteet tosissaan, eikä pukitellut ollenkaan. Päätin että se saisi riittää ja laskin tyttöjen kanssa esteet vielä vähäksi aikaa vain pieniksi ristikoiksi. Mirellalla oli silti vielä energiaa ja se laukkasi niidenkin yli. Otin vihdoin Mirellan kiinni ja kävelytin sitä nii kauan kunnes sen hengitys laski normaaliksi. Annoin sille porkkanaa ja rapsutin sitä kaulasta. Olin iloinen kun tunsin Mirellan painavan päänsä hetkeksi käsivarttani vasten. Annoin sille vielä toisen porkkanan, kunnes lähdin viemään sitä talliin. Ennen lähtöäni sanoin tytöille:
"Kiitti avusta, en kasaa vielä kujaa pois, jos haluatte hypyttää hoidokkejanne. Vai haluatteko?" Ezzin ja tyttöjen kasvoille levisi hymy ja virnistys;
"Tietty me halutaan! Kiitos vaan sullekin" Ezzi vastasi kaikkien puolesta. Hymyilin heille ja vein Mirellan takaisin talliin. Laitoin sille verkkoloimen ja fleece-loimen, koska tallissakin oli vähän vilu.

Lopun aamupäivästäni vietin katsomassa kun Nazqu, Ezzi ja Kinkku hypyttivä hoitsujaan esteiden yli. Kuja toimi hyvin ja ponit hyppäsivät hienosti. Päivällä annoin Mirellalle päiväheinät ja vein sen ulos kun se oli kuivunut. oli alkanut sataa taas lunta ja Mirella ravasi heti kaveriensa luo suojaisen puun varjoon. Kaivoin potkurini ojasta ja lähdin kohti kotia.

Hyvä tarina! Saat 180 ve!
-Wellu

Astelin tallille lumisateessa. Eikö lumi koskaa loppuisi eihän se minua haitannut, mutta ihmettelin vain. Puut nojasivat tien yli ja kävelin mitä kauneimmassa paikassa maan päällä. Pian näinkin jo kentän, jossa muutama ratsukko treenasi esteitä. Näin myös tarhaan, josta Mirella katsoi muiden menoa. Lähdin reippaasti kävelemän kohti tallia ja hain sieltä uuden nahkariimun ja riimunnarun. Riimu oli ihanaa, notkeaa nahkaa ja toivoin että myös Mirella pitäisi siitä. Suljin tallin oven huolellisesti, ettei talli kylmenisi, ja lähdin perimmäiseen tarhaan hakemaan Mirellaa.

Tänään Mirella ei halunnut antaa kiinni. Ei sitten ollenkaan! En alistunut juoksemaan neidin perässä, vaan rapistelin porkkanapussiani, jolloin Mirellan uteliaisuus voitti. Se tuli lähelle ja ojensin sille porkkanaa. Kuitenkin, kun laitoin riimua, se heitti päänsä ylös ja lähti karkuun. Tiesin ettei porkkanatemppu enää onnistuisi ja jäin istumuun maahan. Utelias mikä utelias, Mirella tuli vähän ajan päästä luokseni ja antoi kiinni. Rapsutin sitä ja vein sen talliin, avasin karsinan oven ja päästin sen sisään. Kävin hakemassa harjat varustehuoneesta ja astuin karsinaan harjaamaan Mirellaa. Harja ja häntä olivat pysyneet kohtuullisen siisteinä, mutta selvitin ne silti; halusin että ne olisivat aina kunnossa. Mirella ei pannut vastaan vaan laski päätään, leputti takakaviotaan ja torkahti varmaan hetkeksi. Kun olin valmis, päätin lähteä Mirellan kanssa maastoon. Siis ihan taluttaisin ja ottaisin varmaan jonkun mukaani.

Löysin Ritskun varustehuoneesta ja pyysin häntä tulemaan mukaani. Wilman seurassa Mirella varmaankin viihtyisi parhaiten, olivathan hepot samassa tarhassakin.
”Moi!”, Ritsku käänsi iloiset kasvonsa kohti minua ”vien mirellan ihan kävelylenkille maastoon, talutan sitä riimussa. Haluaisitko tulla Wilman kanssa mukaan, Mirella varmaan pitäisi sen seurasta?”
Ritsku vastasi minulle: ”Se käy ihan hyvin, tänään Wilmalla onkin leppoisampi päivä. Odota niin harjaan Wilman.” Ritsku nousi ylös ja otti Wilman harjat. ”Kiitti sulle” sanoin Ritskulle ja kävelimme yhdessä hoitsujemme karsinoiden eteen. ”Haluatko harjata?” Ritsku kysyi minulta ojentaen harjaa. Otin sen vastaan ja sanoin virnistäen: ”Tottakai!” Wilma oli ollut ulkona loimi päällä, joten sen harjaamiseen ei meiltä kahdelta mennyt kauaa. Hevosilla oli riimut päässä ja ohuet talliloimet selässä, koska ulkona oli kylmä. Laitoimme niihin vain riimunnarun kiinni, kun lähdimme ulos.

Ulkona pakkanen tuntui kiristyvän ja päätimme kävellä vain vähän matkaa metsään päin. Lähdimme matkaan vierekkäin, mutta kapeilla poluilla kuljimme peräkkäin, Mirella kärjessä. Juttelimme kaikesta mitä milloinkin mieleen juolahti ja pian löysimmekin itsemme nahistelemasta, kumpi on söpömpi; Brad Pitt vai koulun uusi nuori liikunnanopettaja. Siinä kohdassa kun huomasimme puheenaiheemme, aloimme molemmat räkättää hullun lailla! Nauroimme niin kauan, että lopulta jouduimme hetkeksi pysäyttää hevoset että saimme hengityksemme laantumaan.

Tietysti puhuimme myös hevosista, se oli tärkein puheenaiheemme. Pian huomasimme, että meidän pitäisi kääntyä kohti tallia. Silitin Mirellan kaulaa ja käännyimme tallille. Mirella vaati porkkanaa ja annoin sille yhden. Wilma kuitenkin huomasi ja kurkotti kaulaansa kohti taskuani ja Ritskun nyökätessä hyväksyvästi kysyvään ilmeeseeni, annoin sillekin palan porkkanaa.

Loppumatka sujui rauhallisesti ja kun näimme tallit, myös hevoset kiristivät tahtia. Lopulta olimme tallilla ja kiitin Ritskua seurasta, kun veimme hevoset karsinoihinsa. ”Mitäs tuosta” Ritsku hymyili, ”tuollaista ei tule joka päivä tehtyäkään!” Hymyilin Ritskulle ja otin ohuen loimen pois Mirellalta. Se ei ollut joutunut työskentelemään, joten vein sen ulos. Ritskukin vei Wilman ulos ja kun päästimme ne tarhan ovelta, ne ravasivat vierekkäin pienten heinäkasojensa luo. Suljimme tarhan oven ja veimme riimut ja riimunarut talliin. Otin vielä tehtäväkseni putsata Mirellan harjat ja aloin heti toimeen. Myös Ritsku alkoi tehdä samaa ja niin putsasimme harjoja sankojen päällä istuen jutellen taas kaikesta. Ritskun kanssa oli helppo puhua, hän oli tarpeeksi kiinnostunut asioista ja ei keskeyttänyt ikinä epäkohteliaasti. Kun harjat oli puhditettu, kiitin Ritskua seurasta ja lähdin lampsimaan kotiin. Pakkanen ei enää kiristynyt, mutta uskoin sen olevan yli 20 astetta. Hrr.. Juoksin loppumatkan, koska en halunnut jäätyä ja jäädä pakkasneitojen kouriin

Saat 80 ve!
-Wellu

Mietin pääni puhki kävellessäni tallille. Olin juuri saanut yhden Monty Robertsin kirjoista loppuun viidettä kertaa, ja haluaisin ns. ”luoda yhteyden” Mirellan kanssa. Vaikka se ei onnistuisikaan, Mirella saisi siinä ainakin juoksutusta. Lumen tulo oli lakannut ja pakkanenkin hieman laskenut. Taas samassa kohtaa tallille mennessäni huokaisin, kun kauniit lumiset puut kaartuivat ylleni. Talvimaisema on vaan niin kaunis.

Mirella ei ollut vielä tarhassa, oli niin varhainen aamu. Hevoset olivat tallissa jo syöneet heinänsä ja valmistautuivat lähtemään ulos. Pyysin kuitenkin Wellua jättämään Mirellan sisälle, että pääsisin juoksuttamaan sitä maneesiin. Kysyin myös Wellulta oliko kukaan menossa tänään maneesiin, jolloin Wellu tarjoutui tulemaan mukaan katsomaan yritystäni luoda yhteyttä (tai kuin Roberts sanoo: ”join up”) Mirellan kanssa. Helpotuin, koska nyt en joutuisi taas kyselemään muilta taas apua.

Harjasin Mirellan, joka oli maannut yön puruilla. Purut lähtivät helposti, mutta pöly ei. Eikä se lopu koskaan, sen tiedän kokemuksesta. Harjasin reippaasti näkyvän pölyn pois, se saisi riittää. Wellu odotteli oveen nojaillen että saisin vielä kaviot puhtaiksi ja sitten lähdettäisiin. Kun nousin viimeisen kavion jälkeen ylös, rapsutin vähän Mirellaa. Se innostui laittamaan päänsä taskuuni ja vähän hörisemään ja annoin sille vähän porkkanaa. Laitoin sen riimun päälle ja napsautin riimunnarun kiinni. Hymyilin Wellulle ja lähdimme lampsimaan kohti maneesia.

Maneesissa päästin Mirellan irti ja se lähti laiskanoloisesti ravaamaan maneesiin. Menin maneesin keskelle ja häädin Mirella laukkaan. Kohosin oikein isoksi, ehkä hieman uhkaavaksi ja niin Mirella laukkasi eteenpäin. Ensimmäisellä kerralla en ollut tarpeeksi nopea: kun Mirella ensin käänsi korvansa minua kohti ja sen jälkeen laski päätään ja maiskutteli huuliaan, en tajunnut rentoutua, joten hetki livahti otteestani kuin elohopea sormien lävitse. Olin kuitenkin reipas ja kokeilin uudestaan. Mirella laukkasi pitkin maneesia ja kun se maiskutteli, käänsin selkäni sitä kohti ja laskin olkapääni; tekeydyin pieneksi. Kun lähdimme pois, Wellu oli kertonut minulle mitä tapahtui: ”Se vähän epäröi, tulisiko luoksesi, mutta otti muutaman askeleen. Se pysähteli ja kierteli ja kaarteli, mutta tuli kuitenkin sun luokse.” Tunsin vain Mirellan turvan selässäni ja annoin sille rauhassa vähän rapsutuksia kiitokseksi. En halunnut enää koettaa uudestaan, koska se ei välttämättä onnistuisi niin hyvin. Jätin siis harjoittelumme tähän ja lähdin hakemaan riimunnarun maneesin laidalta. Wellu oli jotenkin hämmästynyt; hän katsoi taakseni ihmeellisesti. Kun vilkaisin taakseni, huomasin Mirellan seuraavan minua! Mitä tuuria! Olin varmaankin lähtenyt niin rennosti kävelemään, että leopardi oli halunnut seurata minua! Se kuitenkin pysähtyi kun huomasi minun hieman vilkaisevan itseään ja hain sen vähän matkan päästä riimunnarulla. Wellu kehui minua, mutta painotin että Mirella oli ollut pääosassa. Se oli ymmärtänyt raa'an viestini ja silti pitänyt sitä vastaanottamisen arvoisena. Hymyilin ja annoin Mirellalle monta porkkananpalaa taskustani.

Harjasin Mirellan ja jätin sen karsinaansa uusi sininen verkkoloimi päällä. Avasin kalterit ja annoin Mirellan työntää päänsä siitä ulos. Rapsuttelin sitä ja huomasin mistä se tykkää; kun rapsutin sen harjamartoa, se työntyi kättäni vasten. Annoin Mirellalle vielä porkkanaa, kunnes lähdin ulos tallista, kohti kotia.

Saat 60 ve! Mahtavia tarinoita!
-Wellu

Astuin sisälle lämpimään talliin ja venyttelin nautinnollisesti. Olin herännyt myöhään, joten tallille tulo siirtyi päivään aamun sijasta. Mirella ei ollut karsinassaan vaan, kuinkas muutenkaan, tarhassa. Otin Mirellan riimun ja riimunnarun koukusta ja lähdin tallin ovesta ulos kohti perimmäisintä tarhaa. Lumi oli jo tamppaantunut paksuksi matoksi, lunta kun ei ollut satanut vähään aikaan. Avasin tarhan portin ja hymyilin ihmeissäni, kun Mirella käveli suoraan luokseni. Silitin sitä kiitokseksi ja laitoin riimun sen päähän ja riimunnarun kiinni. Talutin leopardin hyvin varovasti talliin, annoin sen mennä ihan omaa tahtia, ettei se liukastuisi.

Karsinassa aloin harjata Mirellaa, harjasin ensin ylimääräiset lumet pois ja sitten vähän perusteellisemmin. Kavioiden puhdistukseen meni aikaa, lunta oli tarttunut niin paljon kavion ja kengän väliin. Mirella ei ollut moksiskaan, höristeli vain korviaan ja hamusi takkiani, haluten varmaankin porkkanaa. Kun annoin sen jalan laskeutua, se hörähti ja tunki päänsä taskuuni. En antanut sille porkkanaa, vaikka se niin nätisti pyysikin. Sen sijaan rapsutin sen harjamartoa, jolloin se nojasi hieman vasten kättäni. Hymyilin ja putsasin loput kaviot reippaasti.

Kun hevonen oli kutakuinkin puhdas, otin sen riimunnaruun ja vein sen maneesiin. Päästin Leopardin irti ja se ravasi vähän matkaa pois päin. Ajoin sen rauhalliseen laukkaan, joka oli alkanut sujua ihan hyvin. Enää Mirella ei pukitellut paljoakaan ja laukkasi ihan tasapainoisen näköisesti ympäri maneesia. Pidin siitä, että sen sisäkorva oli kääntynyt minua kohti; se huomioi läsäoloni. Kun vähän aikaa olin juoksuttanut sitä molempiin suuntiin, se laski päätään ja maiskutti. Käänsin selkäni ja odotin. Kun Mirella ei tullut, nielin pienen pettymyksen ja käännyin ajamaan sen takaisin ympyrälle. Se oli ottanut pari askelta minun suuntaani, mutta silti ajoin sen takaisin laukkaan. Muutaman kierroksen jälkeen se taas laski päätään ja tällä kertaa onnistuin; Mirella tuli reippaassa käynnissä luokseni ja rapsutin sen kaulaa. Hymyillen napsautin riimunnarun riimuun kiinni ja annoin Mirellalle porkkanaa kiitokseksi. Sen rouskutellessa porkkanaa lähdimme kävelemään tallille, missä laitoin leopardille verkkoloimen. Koska tallissa oli talvesta huolimatta lämmin, en laittanut siihen päälle enää talliloimea. Rapsuttelin ja silittelin Mirellaa vielä hetken karsinassaan, jonka jälkeen vein harjaboxin pois. Lakaisin huvikseni käytävän puruista. Kun lattia oli puhdas, moikkasin vielä Mirellaa ja lähdin sen jälkeen kotiin.

Hyvä tarina! Saat 60 ve!
-Wellu

Huonompia päiviä ja rasvasia sormia

Pakkanen oli jo hieman laskenut, joten ajattelin vähän taas leikkiä Monty Robertsia, vähän korkeimmin panoksin. Näin jo kaukaa kentän ja sen takana olevan laitumen. Winman erotin, mutta Mirellaa en löytänyt mistään. Siristelin silmiäni, mutta ei, en vain saanut sitä silmiini. Ehkä se oli sisälle tai piiloutunut niin hyin etten erottanut sitä lumen seasta. Tähtäsin suoraa päätä talliin ja otin Mirellan riimun ja riimunnarun karsinan edestä; Mirellan täytyi olla ulkona.

Kävelin reippaasti tarhan luo ja avasin portin. Siellähän Mirella olikin, piiloutuneena Wilman selän taakse. Ne molemmat ravasivat hirnuen tarhan toiseen päähän kun näkivät minut. Liittoutuivat kaksistaan minua vastaan, mokomat. Lähdin rauhallisesti kävelemään hevosia kohti, mutta varmistin ensin että portti oli kiinni. Kun ojensin Mirellalle kättäni, se tuhahti ja tunki päänsä taskuuni. Ujutin riimua en päähän mutta en ihan onnistunut Mirella huomasi aikeeni ja lähti ravissa taas karkuun Wilma kintereillään. Huohahdin ja istuin kylmään maahan. Mirellan ei tehnyt mieli tulla, se halusi olla tänään vapaa, mutta tuli kuitenkin. Kun leopardi oli kiinni, talutin sen talliin pitkässä narussa. Wilma jäi hirnumaan kaverinsa perää ja laukkaili ympäri tarhaa.

Laitoin Mirellän kiinni käytävälle ja hain sen harjat. Kun tulin takaisin, Mirella tunki päänsä taskuuni ja naurahdin sen ilmeelle.
-No hyvä on, tämän kerran. Annoin leopardille porkkananpalan ja se alkoi rouskuttamaan sitä tuutuväisenä. Harjasin Mirellan reippain, pitkin vedoin ja puhdistin sen kaviot. Harjaa ja häntää en selvitellyt paljoakaan, hieman siltä täältä. Olin nopeasti valmis ja lähdin maneesiin Mirellan kanssa.

Maneesissa mikään ei sitten toiminut helposti. Lähetin Mirellan ympyrälle ja jouksutin sitä niin kauan kunnes se laski päätään ja maiskutteli. Silloin käännyin poispäin, mutta kertaakaan Mirella ei tullut luokseni! Se vain lähti löntystelemään maneesiin kiinnittämättä minuun yhtään huomiota. Silloin ajoin Mirellan reippaaseen laukkaan ja odotin että se edes kääntäisi korvaansa minuun. Mutta ei, ei sitten ollenkaan. Huokaisin ja päädyin lopulta vain juoksuttamaan Mirellaa ympäri maneesia molempiin suuntiin. Olin jo valmistautunut lopettamaan, mutta silloin Mirella käänsi korvan minua kohti. Pakotin itseni jatkamaan, vaikka varpaat olivatkin vähän jäässä. Kiitin Mirellaa lopettamalla niin suuren painostuksen ja se siirtyikin vähän rauhallisempaan laukkaan. Kun Mirella sitten piti toisen korvansa minussa ja laski päätään, maiskutti huuliaan, menin hetken mielijohteesta kyykkyyn. Sehän oli pienin miksikä voisin tekeytyä, vai mitä? Tällä kertaa Mirella käveli reippaasti luokseni ja kiitin sitä rapsutuksin. En päässyt niin pikälle kuin olin aluksi kuvitellut, mutta tähän oli hyvä lopettaa. Onhan hevosillakin huonoja opettelupäiviä ja tämä oli yksi niistä päivistä.

Otin Mirellan kiinni ja talutin sen karsinaansa. Annoin sille kiitokseksi porkkanaa ja loimitin sen. Ensin verkkoloimi ja sitten fleece-viltti sen päälle. Mirella oli saanut juosta tänään aika reippaasti ja kauan, joten se oli hieman hikinen. Rapsuttelin vielä vähän aikaa Mirellaa, jonka jälkeen suunnistin varustehuneeseen.

En ollut ennen puhdistanut Mirellan varusteita, ja nyt aloin etsimään satulasaippuaa ja -rasvaa. Onneksi Ritsku sattui tulemaan paikalle, joten kysyin häneltä neuvoa:
-Hei kuule, missä on varustedenhoitoaineet?
-Ne on tuossa vihreässi korissa, Ritsku osoitti huoneen nurkassa olevaa koria. Hymyilin hänelle kiitollisena: -Kiitti sulle! Ritsku otti yhden satulan ja lähti tallin puolelle, joten jäin itsekseni puhdistamaan satulaa ja suitsia. Hieroin satulaan kostealla sienellä satulasaippuaa ja likaa lähti aika roimasti. Suitset hajotin täysin osiin ja puhdistin ne yksi kerrallaan. Kun varusteet oli pesty, lisäsin niihin paljain sormin rasvaa. Ilman mitään varoitusta Ritsku tuli takaisin ja hänen silmänsä laajenivat järkytyksestä
-Mitä sun sormille on tehty!? Vilkaisin sormiani ja purskahdin nauruun. Ne olivat aivan mustat.
-No kun rasva vaan tarttui sormiini! Ritsku huokaisi helpotuksesta ja me molemmat nauroimme melkein keuhkot pihalle! Kun nauru vihdoin tyyntyi, me molemmat aloimme touhuta omiamme. Laitoin kaikki rasvat ja saippuat siihen samaan koriin mistä olin ne ottanutkin ja siirsin korin takaisin huoneen nurkkaan. Mirellan varusteet asettelin siististi oikeille paikoilleen ja pesin sormeni.

Kävin vielä tervehtimässä Mirellaa ja rapsuttelin sitä vähän aikaa. Vaikka päivä oli ollut kinkkinen, lähtiessäni Mirella hirnahti minulle hiljaa, ensimmäistä kertaa ja lähdin hyvillä mielin kotiin.

Saat 160 hyvä!
-Ritsku

Mirella hyppäsi innoissaan..

Kävelin bussipysäkille niin mietteissäni, että törmäsin bussipysäkki-merkkiin. Kaaduin lumeen selälleni ja tunsin kuinka niskaani valui sulanutta lunta. Mistä tämä hajamielisyys? Mietin että minkälaisen radan tänään Lakuhepan kanssa rakentaisin. Lakuheppa nauroi kippurassa bussipysäkin istuimella ja hymyilin takaisin.
-En ole koskaan nähnyt ihmisen oikeasti kävelevän noin hajamielisenä ja oikeasti TÖRMÄNNYT mihinkään! Lakuheppa totesi naurunsa seassa. Me molemmat purskahdimme mauramaan kunnes Lakuheppa sanoi taas:
-Missä se bussi viipyy?? Tännehän jäätyy! Muut matkustajat myötäilivät Lakuhepan sanoja kunnes bussi viimein ja vihdoin saamui paikalle. Menin Lakuhepan kanssa istumaan ihan bussin eteen. Onneksi matkaa ei ollut paljon ja pian olimmekin jo tallilla. Näin Mirellan tarhassa Wilman kanssa, mutta ennenkuin haimme hepat tarhoista, veimme kaikki tallikamat kaappeihimme. Ja tietty rakensimme hyppykujan. Rakensimme maneesiin muutaman esteen ja niihin sopivat laukkavälit. Vaikka pakkasta olikin ihan reilusti, meille molemmille tuli hiki ja jouduimme ottamaan päällystakkimme pois.

Kun hyppykuja oli rakennettu, lähdimme hakemaan hevosia tarhoista. Kun Mirella käveli luokseni, rapsutin sen harjamartoa kiitokseksi. Mirella laski päätään ja antoi helposti laittaa riimun päälle. Se tunki myös hyvin tutusti päänsä taskuuni ja annoin sille hymyillen porkkanaa. Talutimme hevoset talliin ja vein Mirellan karsinaansa. Lakuheppa kiinnitti Lakun käytävälle, niin että olimme lähekkäin hoitamassa hevosia. Kävin hakemassa harjapakin ja harjasin Mirellaa pitkin, napakoin vedoin. Mirella höristi korviaan ja kuunteli mitä tein. Se huokaisi ja sulki silmänsä kuin torkkuakseen. Kavioiden puhdistus sujui Mirellan kanssa ongelmitta, mutta Laku tuotti hankaluuksia. Se ei antanut Lakuhepan millään puhdistaa kavioitaan ja Lakuheppa puhisi:
-Nosta nyt se kavios, jooko! Nauraen astuin ulos karsinasta ja sanoin Lakuhepalle:
-En ole koskaan nähnyt ihmisen yrittävän noin kovasti PUHDISTAA hevosen kavioita! Lakuheppa alkoi nauraa räkättää ja joutui laskemaan Lakun jalan alas. Menin auttamaan Lakuheppaa ja yhdessä saimme hevosen kaviot puhtaiksi.

Kun me molemmat oltiin valmiita, veimme hevoset maneesiin. Ne lämmittelivät itse itsensä; ravailivat vieri vieressä ympäri kenttää. Aloimme sitten hypyttää hevosia, ensin ihan pieniä esteitä mutta kuitenkin laukkalähestymisellä. Molemmat hyppelivät tosi hienosti ja nostimme ristikot pytyiksi, jo 80cm korkeiksi. Siitäkös Mirella innostui ja laski etäisyyden hieman väärin. Pidättelimme Lakuhepan kanssa henkeä kun Mirella hyppäsi vähän liian reunaan. Este huojui ja kaatui tolppineen päivineen maahan, jolloin Mirella pukitti kuin närkästyksissään ja laukkasi koko maneesia ympäri. Lakukin innostui ja otti Mirellan kiinni, meillä meni vähän aikaa niiden rauhoittelemiseen. Laskimme esteen ihan pieneksi ja hyppyytimme niitä pari kertaa ihan pienen esteen yli. Kun kummassakaan ei näkynyt mitää pelkoa hyppäämistä kohtaan, nostimme estettä vähitellen ylöspäin. Parhaimmillaan hevoset hyppäsivät 120cm, joka riitti ihan hyvin täksi kerraksi.

Otimme hevoset kiinni ja taluttelimme niitä vähän aikaa. Mirella oli innostunut niin kovasti, että vähän tanssahteli riimunnarussa, mikä ei ollut ollenkaan sen tapaista. Lopulta se rauhoittui ja laski päänsä taskuuni, jolloin annoin sille porkkanaa. Mirella rouskutteli sitä tyytyväisenä ja kun sen hengitys oli taantunut, vein sen karsinaansa. Lakuheppa toi hevosensa käytävälle. Toin varustehuoneesta hevosten jalkoihin kaksiteholinimenttiä, sen avulla jänteet paranisivat nopeammin ennalleen. Laitoin Mirellalle loimen ja linimenttiä jänteisiin, jolloin leopardi oli kunnossa. Olimme Lakuhepan kanssa sopineet jo aiemmin, että kävisimme lyhyellä maastolenkillä Lakun kanssa, molemmat selässä istuen. Kiinnitin kypärän päähän ja kävelin ulos Lakuhepan kanssa. Hän oli heittänyt Lakulle viltin päälle, koska se oli hieman hikinen, eikä ulkona ollut mikään kesäkeli. Hän oli myös vaihtanut Lakulle suitset, tietty. Purin huultani ja kysyin Lakuhepalta:
-Mistä me noustaan selkään? Lakuheppa käänsi päätään ja etsi sopivaa ratsautumispaikkaa.
-Hypätään kyytiin tuolta penkiltä! Lakuheppa osoitti kentän laidalla olevaa penkkiä. Punttasin lakuhepan kyytiin ja mietin miten itse pääsisin perässä. Hyppäsin mahdollisimman korkealle ja yritin kivuta kyytiin.
-Kauhee ku tää on iso! Puhisin ottaen kiinni Lakuhepan kädestä. Pääsin selkään ja Lakuheppa vastasi: -Niin onki, mut tää on tosi kiltti ja hyvät askeleet.

Lähdimme matkaan kohti metsää ja totuin pian Lakun askelten rytmiin. Pakkaslumi narskui Lakun jalkojen alla, kun siirryimme raviin. Nautin Lakun pehmeistä liikkeistä kun ravasimme eteenpäin kaunista talvimaisemaa pitkin.
-Nyt laukataan! Lakuheppa hihkaisi edestäni. Ennen kuin ehdin alkaa pommittamaan vastalauseita, Laku sai jo laukkapohkeet ja lähdimme tasaista laukkaa poispäin tallista. Käännyimme kuitenkin pian ja ehdotin että Lakuheppa siirtäisi Lakun käyntiin mutta huomasin itsekin että hevonen ei ollut väsynyt. Se vain kiristi tahtia! Joten nautin vain viimeisistä laukoista, kunnes siirryimme käyntiin. Tulin alas selästä että Laku saisi hengahtää ja Lakuheppakin antoi hevoselle pitkät ohjat.

Kun tulimme tallille, laitoimme Lakullekin kaksiteholinimenttiä jänteisiin ja vaihdoimme suitset riimuun. Menin vielä vähäksi aikaa rapsuttelemaan Mirellaa sillä välin, kun lakuheppa haki tavaransa varustehuoneesta. Mirella höristi korviaan ja kääntyi karsinassa niin, että saisin rapsutettua sen harjamartoa. Sitä varmaankin kutitti, koska se painoi kaulaansa kättäni vasten. Rapsutin sitä vielä nenäpiistä, kunnes lähdimme Lakuhepan kanssa yhtämatkaa kotia kohti.

Mahtavaa! saat 150 ve!
-Wellu

Saavuin tallille iltapäivällä ja huomasin Mimin tarhassa. Otin Riimunnarun portin pielestä ja kutsuin Mimiä. Mimi huomasi kutsuni ja tuli korvia höristäen portille. Silitin sitä ja otin riimun narun esille. Mimi ei ilmeisesti halunnut jäädä kiinni ja lähti karkuun. Hienoa! ajattelin ja lähdin tamman perään. Mimi ei kuitenkaan jaksanut juoksuttaa minua pitkään vaan antautui. Kidnappasin Mimin ja lähdin kohti tallia. Tallilla vein Mimin karsinaan ja riisuin riimun. Ajattelin kokeilla uutta loimea ja hain sen satlarista. Loimea laittaessa Mimi vain tarkkaili rauhallisena mitä olin oikein tekemässä. Loimi oli juuri sopiva ja sininen värikin sopi hienosti. Päätin vähän talutella Mimiä ja sujautin riimun uudelleen päähän. Talutin Mimin pihalle ulko-ovesta. Mutta Mimipä löysi jotain mielenkiintoista, nimittäin leipä laatikon oven pielestä. Jouduin jonkin aikaa kiskomaan isoa hevosta ennen kuin se luovutti laatikon. Matka jatkui kentälle jonka laidalla huomasin juoksutusnarun ja päätin juoksuttaa hieman ennen maastoon lähtöä. Juoksutus olikin Mimille jo tuttu juttu ja sujui hienosti ja palkitsin omenan palalla.
Sen jälkeen lähdimme kohti pientä metsä polkua. Mimi kulki nätisti rinnallani vaikka välillä säikkyikin jotain. Tein Mimille lumipallon. Ensin tamma katsoi sitä ihmeissään mutta lopulta uskalsi jopa maistaa. Mimi näytti kieltään ihan kuin olisi ollut pahaa. Nauroin ja sanoin sille että hupsu heppa. Jatkoimme matkaa vielä vähän matkaa kunnes käännyimme takaisin tallille. Tallilla vein Mimin tarhaan kunnes olisin putsannut karsinan. Mimin karsina oli likainen joten ei auttanut kun alkaa töihin. Hetken aikaa lapioituani alkoi jo näyttää paremmalta. Vein kärrit takaisin ja aloin putsata kamoja. Kamoja puhdistaessani Ritsku tuli tallille ja liittyi seuraan. Yhdessä saimme homman pian hoidettua. Laitoimme kamat paikoilleen ja lähdimme kidnappaamaan Wilmaa ja Mimiä. Kummatkin tulivat nätisti ja veimme ne talliin yöpuulle. Jätin vielä ruokakupiin muutaman kuivan leivän ja lähdin kotiin.

tämmöinen lyhyt tällä kertaa

Hyvä Tarina. Saat 95ve
-Ritsku

Uusi tuttavuus

Kävelin tänään tallille hyvin mielin, en tiedä miksi. Koko päivä oli mennyt aika lailla nappiin, niin koulussa kuin kotonakin. Aantiedon kokeesta olin saanut jopa ysipuolen ja maantiedosta kympin! Kotona äiti oli leiponut tuoretta sämpylää, jollaisen olin syönyt ennen lähtöäni tallille. Lumet olivat karisseet puista tuulen takia ja pakkanen oli laskenut. Vaikka maisema ei ollut enää niin kaunis kuin pari viikkoa sitten, mielialani vain nousi; tuolla näkyivät tarhat. Kiihdytin askeltani ja yritin erottaa Wilman ja Mirellan tarhasta. Wilman löysin mutta Mirellaa en, kuinkas muutenkaan. Kun tulin lähemmäs, näin Mirellan ihan tarhan portilla. Hymyilin ja kävin reippaasti hakemassa riimut ja riimunnarut tallista.

Menin tarhan portille ja avasin sen. Mirella lähti oikopäätä karkuun, ja samoin Wilma. Ne ravasivat häntä pystyssä pitkin tarhaa. Nauroin ja lähdin ottamaan niitä kiinni. Mirella kyllä tuli luokseni ja samoin Wilma, mutta kuin käskystä ne lähtivät taas karkuun. Rapisuttelin porkkanapussiani ja sain Wilman jäämään nalkkiin. Se tuli tarhan nurkkaan ja kun oin sen nenäpiistä kiinni, se ei viitsinyt karata. Sain riimun ihan hyvin päähän ja riimunnarun kiinni. Mirella ei silti luovuttanut, vaan juoksi karkuun vähän väliä. Tein strategisen muutoksen; lähdin Wilman kanssa tallia kohti. Kun portti sulkeutui, Mirella ravasi sen luokse ja hirnui hätäisesti. Hymyilin leopardille ja kiinnitin Wilman hetkeksi portin pieleen. Menin tarhaan ja otin Mirellan kiinni. Se oli mukamas katuva ja laski päänsä jotta saisin helposti pujotettua sille riimun päähän. Mutta samaan aikaan se tunki turpansa taskuuni ja paljasti ettei ollutkaan katuva. Annoin sille porkkananpalan, samoin kuin Wilmalle.

Vein molemman hevoset talliin, jossa aloin harjaamaan niitä. Ensin harjasin Wilman, koska tiesin että se olisi hankalempi tapaus. Nyt se ei sentään enää koko ajan liikkunut ja se teki minun urakasta paljon helpomman. Ahrjasin Wilman pehmeällä harjalla, koska se on niin herkkähipiäinen. Pään jätin omaan arvoonsa, sipaisin sitä muutaman kerran pehmeällä pääsualla. Se nosti kavionsa hyvin ja taistelin tilsoja vastaan. Niissä meni vähän aikaa, mutta onneksi Wilma piti itse jalkaansa ylhäällä, ettei minun tarvinnut kannatella niitä. Kun olin valmis, menin harjaamaan Mirellan. Se oli kuin unelma, tutkiskeli minua aluksi, mutta sitten alkoi lepuuttamaan takajalkaansa ja höristeli vain korviaan minua kohti. Se kunnioitti tilaani ja siirtyi aina kun menin sen kaulan ali toiselle puolelle. Sen kavioissakin oli aikamoiset tilsapaakut, mutta olin jo vähän harjaantunut ja sain ne nopeammin irti.

Otin molemmat hevoset riimunnaruun ja vein ne maneesiin. Päästin ne vapaiksi, ja ne ravasivat päitään heilutellen maneesiin. Kävin hakemassa muutaman puomin ja tein hevosille kolme kavalettia peräkkäin. Mirella lähti ilman erillistä käskyä harja hulmuten ravissa kohti kavaletteja. Wilma seurasi heti perässä, ja ne liikuttivat melkein koko juoksutuksen ajan itse itsensä. Naureskelin vain välillä maneesin keskellä kun Mirella näykkäsi Wilmaa juoksemaan reippaammin. Hetken päästä pidensin kavalettien välejä niin, että hevoset pystyivät laukkaamaan niiden yli. Ne pidensivät askeltaan ja kaikki sujui hienosti. Kuulin vihellystä maneesin ovelta ja ajattelin: -Apua!! Joku tulee! Voi ei, hevosethan karkaa! Ehdin vain huutaa maneesissa jotain epämääräistä, ja ovi aukesi. Mirella ja Wilma pysähtyivät suoraan laukasta kummastuneina avonaista ovea ja tyttöä ratsunsa kanssa ulkona.
-Ovi kiinni, ovi kiinni! Huutelin tytölle. Onneksi Mirellaa ja Wilmaa ei edes huvittanut lähteä ulos, ne laukkasivat kavalettien yli taas. Tyttö sulki oven ja huokaisin.

Kun hevoset olivat juosseet kyllikseen, otin ne kiinni. Nyt ne antoivat helposti kiinni, ehkä ne halusivat jo päiväheinille. Vein ne ulos maneesista ja huomasin sen saman tytön ratsastavan upealla friisiläisellään kentällä.
-Hei sori tuo äskeinen! Unohdin laittaa lapun maneesin oveen!, huikkasin tytölle. Hän siirsi hevosensa käyntiin ja tuli portille.
-Ei se mitään. Huomasin helpottuvani. En halunnut että minusta tulisi tämän uuden tytön silmissä mitään tyhmää, typerää kahden hevosen hoitajaa.
-No hyvä, hymyilin. -Mikä sun nimi on? Olen Muhku, sanoin tytölle.
-Minun nimi on Eveliina ja tämä tässä on Gorrette, tyttö taputti suuren friisiläisen kaulaa.
-Hieno hevonen! No mutta, mun pitää mennä hoitamaan Mirella ja Wilma, katsoin hevosia. -Nähdään myöhemmin!
-Juup, niin tehdään, Eveliina iski minulle silmää.

Talutin hevoset talliin ja laitoin molemmalle verkkoloimen, Wilmalle vielä fleeceloimen sen päälle. Annoin molemmille kiitokseksi porkkanaa ja jaoin niille päiväheinät, muut hevoset olivat saaneet ne jo hiukan aikaisemmin. Vein vielä niiden harjaboxit pois ja olin valmis. Lakaisin kuitenkin huvikseni vielä pikkutallin käytävät, minulla oli tänään niin paljon aikaa. Kun olin valmis, heilautin kättäni hevosille ja avasin tallin oven. Mirella ja Wilma nostivat molemmat päänsä heinäkasoistaan, ja Mirella hörähtikin. Lähdin kotiin yhtä hyvillä mielin kuin olin tullutkin.

(Tämä sama tarina myös Wilman vihkossa!!)

Hyvä! Saat tästä 110 ve!
-Wellu

Köpöttelin tallille taas pienen tauon jälkeen. Kokeet ovat turhauduttavia, ajattelin ja huokaisin syvään. Tänään viettäisin koko päivän ihanan tammani kanssa. Käännyin Tuskallisen painavaa kassiani raahaten tallin pihaan. Samassa hämmästyin. Tallilla ei näkynyt ketään, ei edes hevosia tarhoissa. Astuin Pimeään talliin ja painoin valon katkaisijaa. Hevoset hörähtelivät karsinoissaan kun kipitin kohti ilmoitustaulua. No mutta tietenkin! Tänäänhän ei ollut tunteja. Olin unohtanut asian kokonaan, mutta eipä se niin harmillista ollut, sillä saisinhan olla Mimin kanssa kahden. Nappasin reharista porkkanan ja lähdin Kohti tamman karsinaa. Piilotin porkkanan taskuuni ja astuin karsinaan. Mimi tuli tietenkin heti tutkimaan käteni. Kun Mimi äkkäsi että minulla ei ole mitään käsissäni se alkoi hamuta taskuja. Minulla oli takissa isot taskut jotka oli tahallani jättänyt auki. Mimi tunki ahnaasti tunkea turpaansa taskuuni ja hamuta makupalaa. Mimi sai porkkana noukittua karsinan pohjalta ja vetäytyi nurkkaan sitä popsimaan. Ojensin tammalle käteni mutta se pisti korvat luimuun, sillä luuli minun vievän herkun pois. Pian Mimi kuitenkin tajusi olla nätisti ja aloin rapsutella sitä.

Jonkin ajan kuluttua lähdin hakemaan Mimin harjoja satlarista. Kun pääsin kaapin ovelle aloin etsiä avaimia. Voi ei! Missä ovat avaimeni, ajattelin hädissäni. Pian muistin että minullahan on vara avain Mimin karsina kolossa. Kipaisin hakemassa sen ja suunnistin takaisin kaapille. Löysin harja pakin ja aloitin harjaamisen. Onneksi tamma oli melko puhdas, eikä minun tarvinnut kun harjailla vään pölyjä pois. Mimi nautti harjailusta ja ummisti silmänsä. Valitettavasti se joutui kuitenkin heräämään ajatuksistaan kun pyysin kaviota ylös puhdistusta varten. Mimiltä se kävi sukkelan ja pian olikin kaikki jalat suoritettu.
Päätin mennä maastoon ja lähdin hakemaan kamoja satlarista. Satlarissa mietin laitanko pintelit vai suojat. Päädyin suojiin ja otin muutkin kamat mukaani. Tamma irvisti vähän satulan nähdessään mutta antoi laitta se kiltisti. Suitsetkin sain nopeasti sujautettua Mimille. Mahassa kiemurteli oudosti ja minun oli pakko myöntää että jännitän. Sain hieman vapisevilla käsillä liivin ja kypärän päälle. Onneksi Mimi oli ollut aamulla tarhassa ja saanut ylimmät energiat pois. Talutin korvat hörössä olevan tamman pihalle ja talutin sen avonaisesta portista kentälle. Nousin selkään ja kiristin vyön. Mimi oli selvästi menohaluisella päällä ja touhotti koko ajan jotain. Kumarruin satulassa ja kuiskasin tamman korvaan: ”ole nätisti pikku höppänäiseni” Mimi pärskähti vastaukseksi ja suoristauduin satulassa. Komensin Mimin liikkeelle ja tamma lähti tanssahdellen polulle. Tallin reunustalta lähti pieni suojaisa polku jota pitkin etenimme käynnissä. Tamma meni kuuliaisesti, tosin välillä piti kääntää voltille sillä muuten Mimi ei olisi pysynyt aloillaan. Aloitin rauhallisella ravilla keventäen. Mimi oli halunnut juosta kovaa mutta tein heti alkuun selväksi että nyt mennä minun ehdoillani ja aloimme edistyä. Jonkin aikaa ravattuamme tuli esiin tien haara. Valitsin tien jossa tulisi hyvä pätkä laukalle, mikäli nyt uskaltaisin laukata.

Kun suora tuli näkyviin emmin vielä laukkaisinko vai en. Mimi ymmärsi heti että nyt olisi aika mennä kovaa, sillä se oli joutunut menemään omasta mielestään hiljaa. Mimi pureksi kuolainta ja sen häntä pyöri kuin väkkärä. Päätin laukata mutta hiljaa. Jouduin menemään muutaman ympyrän että hevonen rauhoittuisi. Kun olin mielestäni valmis laukkaamaan nostin mahdollisimman hennoilla avuilla laukan. Tamma vastasi apuihin salaman nopeasti ja lähti kiitämään eteenpäin. Tamma laukkasi kovempaa ja kovempaa kunnes se heräsi avuilleni. Pyysin Mimiä hidastamaan. Tamma harkitsi hetken mutta kuunteli ja laukkasi tietä pitkin tasaisesti rennosti. Ihanaa! ei tietoakaan hätäisestä, kokemattomasta tammasta joka ei kuunnellut vaan tahtoi vain laukata kovaa ja aina van kovempaa. Tällaista sen kuului olla kun hevosen ja ihmisen yhteistyö toimii.

Laukkasimme vaikka kuinka kauan ja ajantajuni katosi. Tajusin kuitenkin lopettaa ja annoin tamman levähtää hetkisen. Käännyin takaisin ja aloin taas ravata. Mimi huokaili syvään ja tulin alas selästä. Olin vieläkin ihan veltto. Halasin tammaani ja se töykkäsi minua turvallaan. Kävelytin sitä kunnes hengitys oli tasaantunut ja nousin selkään. Nostin ravin ja Mimi oli taas vireällä tuulella. Mieleni teki laukata mutta ajattelin hevosen parasta. Katselin ympärilleni ja huomasin illan hämärtyvän. Onneksi tallille ei olisi kuin noin puoli kilometriä.
Tallin pihassa laskeuduin satulasta ja rutistin jälleen hevosta. Talutin Mimin karsinaan ja purin varusteet. Vein varusteet satlariin ja hain samalla kaurat. Tamma kävi ahnaasti kaurojen kimppuun ja aloin pyyhkiä hikeä pois sienellä. Heitin vielä sille loimen niskaan ja jätin sen kaurojen kimppuun. Ihana ratsastus ajattelin ja sammutin valot tallista. Oli aika lähteä kotiin.

Saat 150 ve.
-Wellu

Pitkä päivä!!

Pakkanen oli laskenut reippaasti joten minulla oli hieman vähemmän päällä kuin viime kerralla. Ajattelin ratsastaa Wilmalla ja taluttaa Mirellaa maastossa, en vielä viitsinyt sillä ratsastaa, kun en tiennyt saisinko. Wilman kanssa varmaankin ratsastaisin ihan koulua, harjoittelisin kulmia ja kokorataa-leikkaata laukassa. Havahduin mietteistäni, kun huomasin käveleväni harhaan. Kompuroin ja lensin päistikkaa lumeen, joka upotti kovasti. Pää ja jalat näkyivät lumen alta ja kihisin kiukusta. Tunsin kuinka lumi suli ja valui norona pitkin takkini selkää... Nousin nopeasti ylös ja puistelin vaatteitani. Mutta voih! Näin ihan vierssäni hevosen, jonka selässä oli ratsastaja. Hevonen oli jähmettynyt kauhusta ja valmistauduin sen pinkaisuun. Yritin rauhoittaa sitä äänellä, mutta en kerennyt pitkälle, kun hevonen jo laukkasi villittynä pitkin tietä.
-Käännä se ympyrälle!, huusin täyttä kurkkua tytölle joka yritti hillitä hevostaan. Tyttö onneksi kuuli sen ja alkoi kääntämään hevosta voltille. Huokaisin helpotuksesta kun tyttö rauhoitteli hevosensa raviin ja siitä käyntiin. Rohkeana hän vain kääntyi vilkuttamaan minulle ja suuntasi kohti maastoa. Vilkutin takaisin ja lähdin kävelemään kohti tallia.

Wilma oli tarhassa mutta Mirella ei. Ihmettelin asiaa, mutta päättelin sen olevan tallissa. Kävelin tallin oville ja avasin ne, mutta Mirella ei ollut karsinassaan ja riimu oli poissa. Menin kysymään varustehuoneesta tiesikö joku missä Mirella oli. Sain vastaukseksi vain olankohautuksia ja aloin hieman jo huolestua. Kun kävelin tallikäytävää pitkin, löysin Ennin puhdistamassa karsinoita.
-Missä Mirella on? Kysyin Enniltä. Hän katsoi minuun ja näin ettei hänelläkään ollut harmainta aavistusta leopardin sijainnista.
- Se on varmaankin tarhassa. Et varmaan vaan erottanut siä lumesta., Kurtistin kulmiani ja nappasin riimunnarun Mirellan karsinan edestä ja lähdin tallin ovista ulos kohti tarhaa. Kun pääsin lähemmäs, kuulin kuinka Wilma alkoi hirnua kovaan ääneen. Juoksin tarhan portille ja menin sisään. Wilma pyöritti päätänsä kuin huolestuneena ja lähdin tarkistamaan tarhaa. Mirellaa ei löytynyt mutta jotain muuta löysin; katkenneen sähkölangan ja jälkiä tarhan ulkopuolella. Astuin sähkö langan yli ja otin metsän laidalta kepin, jolla suljin ulospääsyn Wilmalta. Se ei edes yrittänyt seurata, varmaan hieman pelkäsi sähkölankaa.

Lähdin jälkiä pitkin metsään ja huutelin Mirellaa rapisutten samalla porkkanapussiani. Jäljet kääntyivät pian takaisin tallille päin kaartaen vähän matkan päästä, hevost kun ovat niin laumaeläimiä. Huutelin lempeästi Mirellaa nimeltä ja pian kuulin hirnahduksen. Juoksin vähän matkaa kunnes olin tippua kuoppaan. Heilautin käsilläni itseni pois kuopan reunalta ja kaaduin lumeen. Nousin verkkaan ylös kun kuulin Mirellan hirnunnan ihan vierestä. Kurkkasin kuoppaan ja näin Mirellan seisovan muutaman metrin alapuolellani. Kuoppa ei onneksi ollut syvä ja vietti kohtuu loivasti alaspäin. Se oli varmaan sellainen hiekkakuoppa, joita kesäisin aina vältellään. Mirella ei näyttänyt olevan loukkaantunut, mutta näin sen kintereessä pienen, mutta pitkän haavan, joka pitäisi hoitaa heti.
-Hieno tyttö. Nätti... , rauhoittelin hieman säpsyä hevosta. Laskeuduin varovasti kuopan pohjalle ja annoin Mirellalle porkkanan. Se höristi korviaan ja rouskutti tyytyväisenä herkkuaan. Hymyilin leopardille ja napsautin riimunnarun kiinni. Aloin nousta kuopasta ylöspäin ja Mirella seurasi kiltisti perässäni. Se joutui hieman ponnistelemaan, mutta kannustin sitä eteenpäin.

Kun kävelimme tallille rauhallista tahtia, näin Ennin ja Wellun hölkkäävän meitä kohti huolestuneina.
-Missä se oli?! Enni puuskahti päästyään minun ja Mirellan luokse. Hän alkoi heti etsiä haavoja ja muita vaurioita hevosesta.
-Tarhan sähkölanka on poikki. Wilma pysyi tarhassa mutta Mirella oli lähtenyt retkelle. , selitin Ennille ja Wellulle.
-Menen korjaamaan sen heti, Wellu totesi ja lähti ensin sammuttamaan virrat sähköpaimenesta. Sillä välin Enni oli huomannut haavan ja sanoi minulle:
-Voisitko hoitaa tuon haavan? Uskon että osaat. Nyökkäsin ja lähdin tluttamaan Mirellaa talliin. Se asteli tyytyväisenä lämpimään karsinaansa ja minä lähdin hakemaan haavanpuhdistusvarusteita. Varustehuoneesta löysin desinfiointiaineen ja paljon pehemitä liinoja, joilla saisin puhdistettua haavan. Kun astuin karsinaan, Mirell ihmetteli mitä pahanhajuista ainetta olin sen karsinaan tuonut ja tönäisi kättäni.
-Ei, kyllä sitä pitää laittaa, tiotesi hevoselle ja aloin puhdistamaan haavaa. Se ei ollut ollenkaan niin iso kuin olin kuvitellut, eikä siihen tarvittaisi lääkäriä. Puhdistin sen desinfiointiaineella ja pyyhi veren pois. Vertakaan haavasta ei ollut tullut paljoa ja se nosti tunnelmaa. Hyvä juttu että haava oli noin pieni; se paranee alta silmänräpäyksen! Mirella rentoutui ja odotti toimenpiteen päättymistä. Kun olin valmis, päätin etten tänään liikuttaisi Mirellaa; se oli saanut karkureissullaan jo tarpeeksi liikuntaa.

Lähdin kuitenkin hakemaan Wilmaa tarhasta, ja siellä se odotti jännittyneenä portin edessä. Höristen se antoi helposti laittaa riimun päähän ja suorastaan rynnisti talliin tervehtimään Mirellaa. Annoin sen rauhoittua hetken, kunnes lähdin hakemaan sen varusteita ja harjoja. Laitoin Wilman kiinni ja otin sen loimen pois ennen kuin aloin harjaamaan sitä. Wilma liikkui enemmän kuin normaalisti, mutta rauhoittelin sitä kaikin keinoin. Kun nostin sen kavioita, Wilma hetkeksi lopetti hötkyilyn, mutta jatkoi heti kun laskin jalan takaisin maan pinnalle.
-Mitä sun kanssa pitäisi tehdä?, huokaisin selvittäen sen harjaa. Kuin protestiksi se tökkäisi hieman käsivarttani ja nosti päänsä Mirellan karsinaa kohti. -En mä sua sinne voi viedä höpsö!, nauroin Wilman yritykselle. Se kuitenkin herätti minussa idean, ja irrotin riimunnarun kaltereista. Siirsin Wilmaa sen verran, että pääsin kiinnittämään riimunnarun väliseinään, joka erotti Wilman ja Mirellan karsinan toisistaan. Wilma hörähti Mirellalle, joka tunki heti turpansa kalterien väliin ja niin Wilma hieman rauhoittui. Neidit puhaltelivat toistensa turpiin ja Wilmakaan ei enää liikkunut niin pahasti, kun sillä oli muuta tekemistä. Otin satulan karsinan oven edestä, mihin olin sen jättänyt. Laskin sen nätisti Wilman sään päälle, josta liu'utin sen paikoilleen. Wilma ei toimenpidettä hätkähtänyt, vähän vain liikkui poispäin satulasta. Suitset olivatkin hankalampi pala. Lämmitin kuolaimet hyvin ja menin karsinaan. Wilma alkoi heti heitellä päätään, vaikka en ollut lähelläkään suitsien kanssa! Kun sain ohjat pujotetuksi hevosen kaulalle, alkoi kamppailu. En pakottanut Wilmaa ottamaan kuolaimia suuhunsa, vaan pidin kättä sen vastakkaisen puoleisella poskella järisyttävän rauhallisesti ja jämäkästi. Lopulta Wilma kyllästyi pään korkealla pitämiseen ja laski päätään sen verran, että sain suitset päähän. Rapsutin sen säkää ja päästin Wilman irti, jonka jälkeen hain kypäräni verustehuoneesta ja valmistauduin lähtöön. Kävin kuitenkin toisessa tallissa etsimässä kaverin itselleni. Wellu sattui sopivasti paikalle ja pyysin häntä katsomaan ratsastustani. Tarvitsisin paljon neuvoja ja Wellulla niitä riittäisi!

Maneesissa kiristin Wilman satulavyön ja pidensin jalustimia. Wellu piti Wilmasta kiinni, kun nousin selkään. Kiristin satulavyötä vielä yhdellä reiällä ja lähdin uralle. Annoin Wilman ensin kävellä ihan pitkin ohjin, jonka jälkeen keräsin ohjat käsiini niin, että sain kevyen tuntuman Wilman suuhun. Wilma pyöritteli korviaan ja ihastelin sitä, kuinka se odotti pyyntöjäni. Tein aluksi muutamia ympyröitä käynnissä ja pari pysähdystä, että saisin sen kuulolle. Sen jälkeen siirsin Wilman raviin. Ravi oli tahdikasta ja tempo oli kaunis, joten minä vain matkustin kyydissä. Siirryin harjoitusraviin ja aloin tekemään päätyihin pääty-ympyrät. Pitkillä sivuilla kevensin.
-Työnnä napasi eteen ja istu siellä satulassa!, Wellu huusi maneesin laidalta. Tein työtä käskettyä ja huomasin, kuinka pomppiva istuntani vakautui hetki hetkeltä.
-Kuvittele että laittaisit liian pieniä farkkuja jalkaasi, jännitä alavatsalihaksia! Kuulin taas Wellun suusta. Pyörittelin päätäni hämmästyksestä, kun se tosiaan toimi. Istuin aina vaan syvemmällä satulassa ja Wilmakin oli alkanut ravata pää vähän alempana, rennompana. Tein ympyrän loppuun ja nostin laukan seuraavasta kulmasta. Wilma laukkasi reippaasti ja ilman mitään ongelmia, joten laukkasin sillä koko maneesia ympäri. Nousin kevyeen istuntaan ja kannustin Wilmaa lisäämään laukkaa vielä vähän. Nii tapahtui ja sain vähän enemmän mitä pyysin! Laukka kuitenkin pysyi hyvin hallussa, joten annoin mennä.

Kun olin laukannut molempiin suuntiin, siirsin Wilman raviin. Tein muutamia pohkeenväistöjä, jotka eivät aluksi oikein onnistuneet. Kun tajusin kääntää katseeni menosuuntaan, Wilma ymmärsi paremmin ja alkoi oikein urakalla astua ristiin jaloillaan. Kun Wellukin näytti peukkua katsomosta, siirsin Wilman käyntiin. Otin hiemna lyhyemmät ohjat ja tein muutaman puolipidätteen. Painoin ulkojalallani Wilman kuvetta, mutta samalla käytin puolipidätettä. Wilma alkoi kääntyä takajalkojensa ympäri ja pian olin saanut loppuun kiitettävän etuosakäännöksen! Annoin Wilmalle pitkät ohjat ja kiitin sitä vuolaasti rapsutuksin. Laskeuduin alas taluttamaan Wilmaa loppukäyntien ajaksi, se puuskutti ihan kiitettävästi.
-Hyvin ratsastettu!, Wellu hyppäsi katsomon laidan yli ja tuli luokseni.
-Wilma se oli hieno, kuuntelikin ihanasti, ylistin neitiä. Kuin käskystä Wilma tökkäisi olkapäätäni ja aloin nauraa. Annoin Wilmalle palan porkkanaa ja vein sen talliin.

Tallissa riisuin Wilmalta varusteet ja laitoin sille verkkoloimen ja fleecen päällekkäin. Se saisi jäädä Mirellan kanssa talliin. Vein varusteet varustehuoneeseen ja puhdistin tietty suitsien kuolaimet. Paketoin ne, ja jätin roikkumaan satulan alle. Wellu oli odottanut että sain työni tehtyä ja sanoi:
-Voisitko auttaa hevosten hakemisessa tarhoista? Tunnit alkaa kohta, niin ne pitäisi tuoda ratsastajilleen sisälle.
-Joo, voin!, nappasin lähimmästä koukusta riimunnarun. Lähdimme hakemaan hevosia tarhoista, otimme aina yhden tarhan hevoset yhtäaikaa talliin. Riisuimme niiltä mahdolliset loimet, jonka jälkeen työ oli tehty.
-Moikka!, Vilkutin vielä, kun lähdin tallin ovesta ulos kohti kotia.

(Sama tarina niin Wilman, kuin Mirellankin vihkossa)

Upea tarina, aivan loistava. Tästä jännittävästä tarinasta saat huikeat 250ve.
-Ritsku

( P.S Sinähän ratsastat paremmmin kuin minä Wilmalla )

M inun oma
I hana
R raju
E erilainen
L ove
L uotettava
A inut laatuaan

Hyviä olet keksinyt! Saat 10 ve
-Wellu

Vappu tunnelmissa (;

Koulu päättyi jo kahdeltatoista ja suunnistin suoraan kohti ruusukkeen tallia. Tänään olisi vappu joten olimme Emmun ja Ritskun kanssa käyneet ostamassa vähän oheis tavaraa ja murkinaa (; . Ilma oli harmaa ja vähän kolea mutta kohta helpottaisi kun pääsisi lämpimään ja mukavaan talliin. Astun sisälle ja katselin ilmoitus taulua. Siellä näkyi olevan vielä tekemämme mainokset pikku kemuista. Tänään ei olisi tunteja joten toimistossa olisi hyvä viettää juhlia. Heiton laukkuni toimiston jakkaralle ja kiiruhdin Mimin luo.

Tamma hörisi innokkaasti ja kerjäsi nameja. Annoin sille pienen palan leipää ja samalla ujutin kuolaimet sen suuhun. Tamma oli puhdas joten olin valmis lähtöön heti kun sain kypärän päähäni.

Pihalla nousin jakkaran avulla selkään ja lähdin käynnissä kiertelemään ruusukkeen tiluksia ja lähi maastoja. Mimi käveli reippaasti korvat hörössä ja nautti retkestä. Kokeilin vähän ravia ja Mimi lähti omaan tapaansa reippaaseen raviin ja jouduin välillä tarraamaan kiinni harjaan. Lopulta uskalsin nostaa laukan kun tulimme vanhalle pellolle. Mimi laukkasi sydämensä kyllyydestä ja teki pienen ilo pukin ja lennätti minut selästä. Onneksi pelto oli pehmeä ja jäin maahan nauramaan. Hetken kuluttua Mimi tuli luokseni ja nuuhkaisi takkiani. Kun makasin vieläkin maassa se tökkäsi kättäni ja hörähti. Joo elossa olen, puhelin tammalle samalla kun nousin takaisin selkään. Lähdin ravissa kohti kotia. Vähän ennen Ruusukkeen pihaa hidastin käyntiin ja annoin pitkät ohjat.

Talutin Mimin tallin ovesta sisään ja huomasin Ritskun ja Emmun. ”Moi” hihkaisin. Olimme sopineet jo koulussa että tulemme valmistelemaan juhlia. Talutin Mimin karsinaansa ja otin suitset pois. Vein ne paikoilleen satlariin ja poikkesin toimiston kautta. Näin Emmun ja Ritskun levittelemässä serpentiiniä. ”Hei mäki haluun!” hihkaisin ja menin auttamaan. Puhalsimme ilmapalloja ja laitoimme naposteltavat valmiiksi.

Kello löi viisi ja väkeä alkoi lapata sisään. Puheen sorina peitti huoneen ja iloisia ihmisiä näkyi kaikkialla. Hanna ja Eveliinakin saapuivat paikalle hauskoissa vappu varusteissa. Ensimmäiseksi olimme keksineet viesti kilpailun joka tapahtui kentällä. Kaikille halukkaille etsittiin kypärä ja heidät lähetettiin kentälle. Emmu ja Ritsku taluttivat paikalle Rose, Nemo, ja Mimi. Sen jälkeen 12 osallistujaa jaettiin neljäksi ryhmäksi. Ensimmäisessä joukkueessa oli Emmu, Tessa, Hanna. Hei saivat Ratsukseen Mimin. Kakkos joukkueessa olivat Eveliina, Tumppu ja Wellu. Heillä oli ratsuna Nemo. Kolmannessa joukkueessa oli Marju, Ritsku ja Bea. Heidän ratsukseen jäi Rose.

Leikki aloitettiin ja ratsastajat menivät poniensa luo. Emmu vastusteli viimeiseen ti mutta suostui lopulta nousemaan Mimin selkään. PAM! ja ensimmäiset ratsut lähtivät liikkeelle. Emmu huojui uhkaavasti puolelta toiselle mutta kiersi Mimillä hienosti tolpan. Eveliina taas ei meinannut saada Nemoa laukkaan ja tuli maaliin viimeisenä sillä Rose pisteli parastaan. Seuraavat ratsastajat puntattiin selkään ja he lähtivät liikkeelle. Joku poksautti ilma pallon ja Mimi säikähti ja Hannalla oli vaikeuksia sen kanssa. Myös rose pukitti oikein kunnolla ja Ritsku oli vaikeuksia. Joten toisen kierroksen voittaja oli Nemo, joka käveli maaliin. Viimeiset ratsastajat puntattiin selkään ja he lähtivät suorittamaan kierrosta. Yllätys yllätys Rose tuli maaliin ekana sillä Mimi meni tolpan ohi ja Nemo suunnisti kentän laidalle etsimään vihreätä. Voittajat saivat palkinnoksi karkki pussit.

Sen jälkeen siirryttiin sisätiloihin herkuttelemaan. Kaikilla oli hauskaa ja leikimme lisää pieni leikkejä ja kisoja. Lopuksi oli vielä hoitsujen puunaus kisa jonka Eveliina voitti, sillä oli nähnyt todella paljon vaivaa tehdäkseen uunon pitkään harjaan kampauksen. Eveliina sai palkinnoksi uuden harjakamman ja letityskuminauhoja. Pian kello olikin jo kahdeksan. Vieraat lähtivät ja me jäimme siivoamaan paikkoja. Kun paikat oli siivottu annoimme vielä hevosille ja poneille ilta kaurat. Annoin vielä Mimille hyvän yön halin ja lähdin kotiin (;[/size]

IIIHana tarina 160ve
-Ritsku

Pilkullisia pulmia
Mimin ja Emmun jutut osa 1

Kädet hikosivat ja räpläsin tauotta takkini taskua. Vaihtelin painoa jalalta toiselle. Mihin olinkaan oikein ryhtynyt?!, mietin odotellessani. Olin odotellut talomme edessä jo tovin. Olin läpen kyllästynyt odotteluun joten päätin hoputtaa hiukan äitiäni. Vetäisin oven auki ja kailotin eteiseen :" Tule jo!". Seuraavaksi äänessä oli äiti: " Joo joo!". Astelin takaisin ulos ja huomasin onneksi äitini tulevan. Hyppäsimme molemmat autoon ja matka kohti Ruusuketta alkoi.

Matkalla mietin Miksi Enni oli valinnut juuri minut minut tammansa hoitajaksi siksi aikaa kun lähti leirikouluun?, eihän minulla ollut edes paljoo kokemusta nuorista isoista hevosista!?, pohdiskelin auton suunnatessa kohti Ruusukeentallia. Enää ei ollut aikaa kieltäytyä. Se oli jo sovittu. Minua alkoi jännittää uudelleen auton kaartaessa kohti Ruusukkeentallin pihaa.

Pihalla hyppäsin ulos autosta ja lähdin kipittämään kohti tallia. Vetäsin oven auki ja astuin sisälle yksityistalliin. En ollut siellä paljon käynyt joten katselin hetken ympärilleni. Tunnistin pilkullisen kauniin hevosen hörähtävän minulle. Se oli Mimi. Astelin hämärällä käytävällä kohti Mimiä. Jostain tulvi käytävälle kirkasta valoa. Tamma ei inahtanutkaan silittäessäni sen kaunista turpaa. Mutta yhtäkkiä se vetäisi turpan valtavalla voimalla kohti kattoa. Minä hyppäsin taaemmas säikähtäneenä. Mimi tuijotti minua kauempana kauniilla silmillään. Päätin ryhdistäytyä ja mennä karsinaan. Nappasin omenan mukaani. Mimi oli uskomattoman kaunis, mutta iso.. Toisin sanoen jättiläinen Rosen ja Chyrryn rinnalla. Annoin söpösti kerjäävälle tammalle omenan. Samettiset huulet hapuilivat kättäni. Hetken luulin Mimin puraisevan kättäni isoilla hampaillaan. Mutta Mimi hamusi omenan sirosti pehmeillä huulilla. Taputin omenaa rouskuttavaa tammaa innoissani. Päätin ryhtyä puunaamaan Mimiä. Pujahdin ulos karsinasta.

Suunnistin kohti satulahuonetta. Olipa yksityisillä palon varusteita!, tuumin ihaillessa kalliita estesatuloita. Löysin Mimin harjat nopeasti. Olipa Mimillä upea ja iso harjapoksi! Olisipa minullakin vara moiseen. Lähdin takasin Mimin luokse.

Innokas tamma hörähti kutsuvasti Minulle. Avasin karsinan oven ja pujahdin sisälle harjat toisesä kädessäni. Aloin sukia Mimiä vaaleanpunaisella harjalla. Tamma oli rauhallinen mutta välillä se saattoi hirnua ja heitellä päätään nähdessään muitten hevosten pääsevän ulos. Jatkoin harjasta. Yhtäkkiä kännykkäni pirahti. Mimi hörähti korviaan ja tunki turpaansa taskuni lähelle. Kaivoin kännykän esiin. Mimi hamusi kännykkää huulillaan. "Ei tätä voi syödä senkin hölmö", sanoin naurahtaean. Vastasin kännykkään ja kuulin tutun äänen puhelimesta. Se oli Enni! Enni kyseli kaikkea Mimin voinnista ja kehotti minua ratsastamaan kiltillä tammallaan. Sanoin kuitenkin epäröiden etten tahdo. Enni lupasi tulla katomaan ratsastustani muutaman päivän päästä ja lopetti. Laitoin puhelimeni takasin taskuun ja halasin ihanaa tammaa. " Haluasiko pikku tyttö lähteä ulkoilemaan", puhelin tammalle. Mimi hörähti kuin vastaukseksi. Riimu löytyi karsinan ovessa olevasta koukusta. Nappasin sen mukaani ja palasin karsinaan. Mimi laski siron päänsä alas jotta minun olisi helpompi laittaa riimu. Naps! viimeinen solki kiinni ja menoksi! Tamma oli innoissaan. Astuin käytävälle ja Mimi seurasi perässä.

Ulos päästyämme Mimi hirnahti iloisesti. Huomasin Ritskun joka oli juuri päästämässä Wilmaa tarhaan. Menimme samalla portin avauksella sisään. Mimi kulki kuuliaisesti perässäni. Pysäytin Mimin ja irrotin riimun. Nojasin tamman vahvaan kaulaan ja upotin sormet sen silkkisiin harjaksiin. Tamma hieroi silmäkulmaansa hihaani. Kuiskasin tammalle: " Kyllä mä vielä sun selkääs nousen.." ja päästinsen juoksemaan Wilman kanssa. Aurinko leikki sen pilkullisella selällä kauniisti. Mimi teki oikein mahtavan pukki sarjan ja Wilma seurasi perässä. Oli lämmin toukokuun ilta ja linnut lauloivat. vähitellen minäkin lähdin kohti tallia.

<3~Loppu~<3

ps. Jatkuu silloin kun Enni tarvitsee taas apua Mimin hoidossa

Saat 140ve
Hyvä!
-Ritsku