Wilman hoitovihko

Tukka hyvin, kaikki hyvin, vai mitä Wilma?

Kävelin tallille paksusti topattuna. Silti lauka ja poskipäät meinasivat jäätyä ja kiirehdin talliin. Wilma ei ollut karsinassaan, joten otin sen riimun ja riimunnarun koukusta kun lähdin hakemaan neitiä tarhasta. Mirella ja Wilma olivat molemmat tarhan portilla, mutta nyt tulin hakemaan vain Wilmaa. Mirella näytti järkyttyneeltä kun en ottanut sitä mukaan ja ravasi tarhan toiseen päätyyn häntäänsä heilauttaen. Hymyilin hieman ja yritin laittaa Wilmalle riimua päähän. Neiti nosti päätään tosi korkealle, mutta pidin hellästi toista kättä pään toisella puolella, ettei Wilma päässyt karkuun. Käsilihakseni joutuivat koetukselle, mutta muutaman yrityksen jälkeen sain riimun päähän. Napsautin riimunnarun kiinni riimuun ja pidin sen löysänä, jotta en nykisi riimua. Olin kuullut että Wilma ei pitänyt kuolainten nykimisestä, joten ei varmaan riimunkaan. Matka sujui nopeasti Wilman pitkien rentojen askelten tahtiin ja pian oltiin tallissa. Laitoin Wilman kiinni käytävälle, halusin hoitaa sen oikein kunnolla.

Kävin hakemassa Wilman harjat varustehuoneesta ja niin alkoi armoton puunaus. Harjasin Wilman ensin putipuhtaaksi, ensin vähän kovemmalla pölyharjalla ja lopuksi vielä oikein pehmoisella harjalla. Neiti hieman liikkui ja sipsutteli, mutta en antanut sen häiritä. Päätä harjasin hyvin pienellä ja pehmeällä harjalla, mutta siltikään Wilma ei siitä kovin perustanut. Kun itse hevonen kiilsi, putsasin Wilman kaviot. Ensimmäisen etukavon kohdalla Wilma tönäisi minua ja melkein kaaduinkin.
-Tsot tsot, oleppas kunnolla! toruin, mukamas suuttuneena. Näin sen kuitenkin vielä virnuilevan minulle ja aloin pitämään tämän neidin luonteesta aika helposti. Kaviot puhdistettu; nyt laitoin niihin hieman kaviorasvaa. Harvinaista, mutta välillä se tekee ihan hyvää hevosten kavioille, varsinkin talvisin kun ne kuivavat niin helposti. Pyyhin käteni jo valmiiksi likaiseen t-paitaani ja aloin selvittää Wilman harjaa. Otin väärinpäin käännetyn sangon jalkojeni alle, etten joutuisi kurottelemaan niin paljon. Mitä lähemmäs päätä etenin, sitä enemmän Wilma liikkui. Yritin puhumalla rauhoittaa hermostunutta neitiä ja se tehosikin hieman. -Soojaa.. I-i-iihan rauhassa. Ei ole mitä-ä-än hätää kuule.. Olet sinä kau-u-unis.. Wilma kuunteli juttujani toisella korvalla ja rauhoittui hieman.

Harja ja häntä olivat työlästä hommaa, mutta jatkoin sinnikkäästi eneenpäin. Sormet takkuja selvitellen, joskus harjakammallakin. Välillä laitoin harjanselvitysainetta, jolloin pienet takut aukenivat helposti. En suihkuttanut ainettasuoraan pullosta, vaan pyyhin sienellä harjaa, häntää ja hieman etutukkaakin. Vedin etutukan jouhia taaksepäin, etten työskentelisi suoraan Wilman nenäpiin edessä. Siitä se ei varmaankaan tykkäisi.

Tyytyväisenä katsoin siistiä Wilmaa, joka melkeimpä kiilsi. Laitoin wilman hetkeksi karsinaansa ja vein sen harjat pois. Annoin sille porkkananpalan, jonka se otti höristen vastaan. Laitoin Wilmalle saman loimen päälle, mikä sillä oli ollut sisälle tultaessa ja vein Wilman tarhaan. Tarhan portilla Mirella hirnahti Wilmalle tervehdyksen ja ne ravasivat tyytyväisinä toiseen päähän tarhaa. Ne jopa innostuivat ottamaan pienen laukkaspurtin, jonka jälkeen ne alkoivat tyytyväisesti syömään päiväheiniään.

Loistava tarina 140ve. Nyt Wilma onkin puhdas ja ooooooikein puhdas
- Ritsku
--------------------------------------------
Ja mä tähän väliin vielä... Aika paljon ritsku rahaa annoit! mutta hyvä tarina oli! Muhku osaa!
-Wellu
p.s ihanaa kun tarinoissa eri henkilöt puhuu ja olette huomanneet että Mimi ja Wilma juoksentelee samassa tarhassa

Uusi tuttavuus

Kävelin tänään tallille hyvin mielin, en tiedä miksi. Koko päivä oli mennyt aika lailla nappiin, niin koulussa kuin kotonakin. Aantiedon kokeesta olin saanut jopa ysipuolen ja maantiedosta kympin! Kotona äiti oli leiponut tuoretta sämpylää, jollaisen olin syönyt ennen lähtöäni tallille. Lumet olivat karisseet puista tuulen takia ja pakkanen oli laskenut. Vaikka maisema ei ollut enää niin kaunis kuin pari viikkoa sitten, mielialani vain nousi; tuolla näkyivät tarhat. Kiihdytin askeltani ja yritin erottaa Wilman ja Mirellan tarhasta. Wilman löysin mutta Mirellaa en, kuinkas muutenkaan. Kun tulin lähemmäs, näin Mirellan ihan tarhan portilla. Hymyilin ja kävin reippaasti hakemassa riimut ja riimunnarut tallista.

Menin tarhan portille ja avasin sen. Mirella lähti oikopäätä karkuun, ja samoin Wilma. Ne ravasivat häntä pystyssä pitkin tarhaa. Nauroin ja lähdin ottamaan niitä kiinni. Mirella kyllä tuli luokseni ja samoin Wilma, mutta kuin käskystä ne lähtivät taas karkuun. Rapisuttelin porkkanapussiani ja sain Wilman jäämään nalkkiin. Se tuli tarhan nurkkaan ja kun oin sen nenäpiistä kiinni, se ei viitsinyt karata. Sain riimun ihan hyvin päähän ja riimunnarun kiinni. Mirella ei silti luovuttanut, vaan juoksi karkuun vähän väliä. Tein strategisen muutoksen; lähdin Wilman kanssa tallia kohti. Kun portti sulkeutui, Mirella ravasi sen luokse ja hirnui hätäisesti. Hymyilin leopardille ja kiinnitin Wilman hetkeksi portin pieleen. Menin tarhaan ja otin Mirellan kiinni. Se oli mukamas katuva ja laski päänsä jotta saisin helposti pujotettua sille riimun päähän. Mutta samaan aikaan se tunki turpansa taskuuni ja paljasti ettei ollutkaan katuva. Annoin sille porkkananpalan, samoin kuin Wilmalle.

Vein molemman hevoset talliin, jossa aloin harjaamaan niitä. Ensin harjasin Wilman, koska tiesin että se olisi hankalempi tapaus. Nyt se ei sentään enää koko ajan liikkunut ja se teki minun urakasta paljon helpomman. Ahrjasin Wilman pehmeällä harjalla, koska se on niin herkkähipiäinen. Pään jätin omaan arvoonsa, sipaisin sitä muutaman kerran pehmeällä pääsualla. Se nosti kavionsa hyvin ja taistelin tilsoja vastaan. Niissä meni vähän aikaa, mutta onneksi Wilma piti itse jalkaansa ylhäällä, ettei minun tarvinnut kannatella niitä. Kun olin valmis, menin harjaamaan Mirellan. Se oli kuin unelma, tutkiskeli minua aluksi, mutta sitten alkoi lepuuttamaan takajalkaansa ja höristeli vain korviaan minua kohti. Se kunnioitti tilaani ja siirtyi aina kun menin sen kaulan ali toiselle puolelle. Sen kavioissakin oli aikamoiset tilsapaakut, mutta olin jo vähän harjaantunut ja sain ne nopeammin irti.

Otin molemmat hevoset riimunnaruun ja vein ne maneesiin. Päästin ne vapaiksi, ja ne ravasivat päitään heilutellen maneesiin. Kävin hakemassa muutaman puomin ja tein hevosille kolme kavalettia peräkkäin. Mirella lähti ilman erillistä käskyä harja hulmuten ravissa kohti kavaletteja. Wilma seurasi heti perässä, ja ne liikuttivat melkein koko juoksutuksen ajan itse itsensä. Naureskelin vain välillä maneesin keskellä kun Mirella näykkäsi Wilmaa juoksemaan reippaammin. Hetken päästä pidensin kavalettien välejä niin, että hevoset pystyivät laukkaamaan niiden yli. Ne pidensivät askeltaan ja kaikki sujui hienosti. Kuulin vihellystä maneesin ovelta ja ajattelin: -Apua!! Joku tulee! Voi ei, hevosethan karkaa! Ehdin vain huutaa maneesissa jotain epämääräistä, ja ovi aukesi. Mirella ja Wilma pysähtyivät suoraan laukasta kummastuneina avonaista ovea ja tyttöä ratsunsa kanssa ulkona.
-Ovi kiinni, ovi kiinni! Huutelin tytölle. Onneksi Mirellaa ja Wilmaa ei edes huvittanut lähteä ulos, ne laukkasivat kavalettien yli taas. Tyttö sulki oven ja huokaisin.

Kun hevoset olivat juosseet kyllikseen, otin ne kiinni. Nyt ne antoivat helposti kiinni, ehkä ne halusivat jo päiväheinille. Vein ne ulos maneesista ja huomasin sen saman tytön ratsastavan upealla friisiläisellään kentällä.
-Hei sori tuo äskeinen! Unohdin laittaa lapun maneesin oveen!, huikkasin tytölle. Hän siirsi hevosensa käyntiin ja tuli portille.
-Ei se mitään. Huomasin helpottuvani. En halunnut että minusta tulisi tämän uuden tytön silmissä mitään tyhmää, typerää kahden hevosen hoitajaa.
-No hyvä, hymyilin. -Mikä sun nimi on? Olen Muhku, sanoin tytölle.
-Minun nimi on Eveliina ja tämä tässä on Gorrette, tyttö taputti suuren friisiläisen kaulaa.
-Hieno hevonen! No mutta, mun pitää mennä hoitamaan Mirella ja Wilma, katsoin hevosia. -Nähdään myöhemmin!
-Juup, niin tehdään, Eveliina iski minulle silmää.

Talutin hevoset talliin ja laitoin molemmalle verkkoloimen, Wilmalle vielä fleeceloimen sen päälle. Annoin molemmille kiitokseksi porkkanaa ja jaoin niille päiväheinät, muut hevoset olivat saaneet ne jo hiukan aikaisemmin. Vein vielä niiden harjaboxit pois ja olin valmis. Lakaisin kuitenkin huvikseni vielä pikkutallin käytävät, minulla oli tänään niin paljon aikaa. Kun olin valmis, heilautin kättäni hevosille ja avasin tallin oven. Mirella ja Wilma nostivat molemmat päänsä heinäkasoistaan, ja Mirella hörähtikin. Lähdin kotiin yhtä hyvillä mielin kuin olin tullutkin.

(Tämä sama tarina myös Mirellan vihkossa!!)

Hyvä! Saat tästä 110 ve!
-Wellu

Kaikki me kolme

Kurkkasin ikkunasta puoliksi avatut silmäni. Kirkas valo änkeytyi sisälle kaihtimien lävitse. Siristin silmiäni ja huomasin yöllä sataneen lunta ainakin 20cm. Menin keittiöön ja huomasin lapun, jossa luki:

Olemme kaupungilla. Tulemme vasta iltapäivällä. Sinä voisit viettää aikasi vaikka tallilla. Tässä on bussi rahaa.
T: Äiti ja Iskä

Tutkiskelin rahoja, siinä oli vitosen seteli ja hiluja. Avasin jääkaapin, jossa ei ollut melkein mitään. Ajattelin, jos matkalla voisin ostaa ylijääneillä rahoilla evästä. Hain lompakkoni ja kaadoin sen, josta tipahti pari 2euron kolikkoa. Näillä rahoilla evästä piisaa, tuumin itsekseni.

Pienkin huomasin itseni olevan bussissa ja ostetut eväät käsissäni. Jäin tallin pysäkiltä pois ja kiiruhdin talliin. Menin omien hoitsujeni luokse. Clara tunki turpansa kaltereitten väliin. Silitin sitä ja samalla kuului matala kimeän hirnahduksen. Kurkkasin alas Claran jalkojen tyveen, jossa oli pieni varsa ja se katsoi minua sen lumoavilla ruskeilla silmillään. Menin päättäväisesti tervehtimään Claraa ja samalla rapsutin vähän myös varsaa. Kurkkasin nopeasti oven ulkopuolta, jossa luki Ruusukkeen Apollo. Veikkasin myös varsaa, että se olisi Apollo. Hain kaapistani Claran pakin. Karsinan ulkopuolella avasin pakin, josta löytyi harjojen lisäksi myös monta muuta hoitovälinettä. Kun Claralla oli varsa, niin aijoin jättää ne rauhaan, mutta silti minun piti tarkistaa Clara. Clara oli selvästi harjattu, sillä se ei ollut kovinkaan pölyinen. tutkin kaviot ja putsasin ne. Harjaakin hiukan selvitteli, joka ei ollut kovinkaan takkuinen. Hain vielä viileän ilman vuoksi Claralle loimen ja jätin sen ruoka-kippoon pari namua.


Nemon oli jo valmiina ulos vietäväksi, paitsi loimi enää puuttui. Toppaloimea kuskattaessa huomasin myös Ennin ja Emmun tulleen tallille. ”Teidän myös olisi hyvä auttaa heppojen ulos viennissä” ilmoitin niille. Nappasin vaalean sinisen riimun ja kiinnitin siihen punaisen narun. Otin toppaloimen ja laitoin sen Nemolle. Nemo jo tajusi päivän rutiinin alkaneen ulosviemisellä. Amy oli valmiina, mutta Akku ei.
- Kuka Akun vie? kysyin Enniltä.
- Niin eihän me voida näitä viedä ja sitten vasta Akku, Enni totesi.
- Krisse on tuolla, kysytään sitä avuksi, sanoin ennille.
Krisse tulikin pian auttamaan ja pian olimmekin jo 3tarhan ovella. Päästimme ne samaan aikaan irti ja katsoimme niitten hulvatonta menoa. Akku lysähti melkein portin pieleen piehtaroimaan, kun taas Nemo ja Amy kirmaili ja pärskähteli iloisina. Totesin Ennille, että karsinan siivous on edessä, mutta sitä ennen pitäisi shettikset viedä ulos.

Pikkutallissa Emma oli jo saanut kaikille loimet päälle ja enää puuttuisi tarhaan vieminen. Onneksi muita tallityttöjä oli tallissa ja tulivat auttamaan meitä. ”Minä voisin viedä ainakin Rosen ja Rosin” Emma sanoi. Janina lupasi ottaa vaikeimman eli Junnun, sillä se on tottunut jo vaikeisiin poneihin.
Minä otin Jimmyn, Enni otti Juliuksen, Krisse Chyrryn ja Heeba Monan. Kaikki menivät eri suuntiin viemään ponit. Kesti vähän aikaa, kun kaikki tulivat takaisin pikkutalliin. Minä hain vielä Vilin ja vein sen laitumelle kirmailemaan Juliuksen Chyrryn ja Jimmyn kanssa. Muut huomasikin, että muut olivatki jo viety. Paitsi Clara, kun sillä oli varsa hoidettavana. Niille oli jätetty Mamma ja Nanna seuraksi. Wellu lupasi, että hyvä työ olisi ainakin, että omien hoitsujemme karsinat puhdistettiin.

Joten ryhdyimme heti toimeen Otin kottikärryn ja talikon. Aloitin nurkasta ottaen kakkakikkareet pois. Niitä Nemolla ei ollut paljoa, joten se kävi nopeasti. Päätin ottaa vielä Topin pois, koska sillä niitä löytyi paljon. Lantaa oli aika paljon ja turpeita lähtikin samalla hyvin paljon. Piankin kottikärryt pullotti täynnä lantaa ja odotti tyhjenettämistä. Kävin kaatamassa lastin ja päätin vielä Puhdistaa Tellan, vaikka se ei ollutkaan kovin likainen. Hain vielä levikkeet ja levittelin ne karsinoitten pohjalle. Kävin vielä putsaamassa Claran ja Apollon karsinan. Vein ne siksi aikaa vastakkaiseen karsinaan, joka oli tyhjä. Claran karsina oli hyvin puhdas, joten annoin Krisselle kottikärryt, ettei niitä tarvitse kokoaikaa kuskata. Menin vielä hoitamaan Wilmaa. Wilma oli karsinassaan vielä, koska olin jättänyt sen, varta vasten minua varten. Otin riimun ja aijoin mennä hiukan taluttelemaan sitä. Otin laina riimun, jota käytin ennen, mutta aijon ostaa kyllä uuden. Nappasin riimun mukaan ja lähdin ulos. Wilma heti suuntasi kohti tarhaa, mutta olin valmiina ja ohjasin sen takaisin vasemmalle puolelleni ja menimme kentän toiselta puolelle. Tarhoissa olleet ponit tulivat aitojen viereen ja kurkottelivat Wilmaa kohti. Wilma steppail vieressäni ja halusi muiden luokse. Kiersin tarhat ja tulin tutun tarhan luokse eli 7tarhan luokse. Mimi tuli jo kurkkimaan kaverinsa tuloa. Riimu päässä Wilma änkeytyi Mimin kanssa mukaan laukkaamaan, ”mutta sen verran sinun pitää odottaa, että riimun saa pois päästäsi” änkytin Wilmalle. Vihdoin Wilma rauhoittui ja odotti sen vertaa, kun sain siltä riimun pois. Kun se äkkäsi olleensa vapaa, se kääntyi minuun ja pärskähti ”Kuin olisi kiittänyt minua” mietiskelin nauraen. Katselin kun kummatkin pukitteli innoissaan vierekkäin ja leikki toisten kanssa. Ajatella minulla on ikioma hevonen, mietiskelin ikionnellisena.


(sama tarina on Claran, Wilman ja Nemon päikyissä)


HYVÄ! Saat 130 ve!
-Wellu

Ratsastusta kerrakseen

Wilma hirnahti ja liikehti karsinassaan, kun kuuli minun tulevan. Menin rapsuttelemaan sitä ja ujutin riimun sille päähän, jätin sille pari porkkanan palaa ruokakuppiin ja menin hakemaan harjoja kaapistani. Tullessani takaisin Wilman luo, niin laitoin sille riimun-narun ja talutin sen käytävälle. Käytävällä Wilma tutki joka paikan, minne ikinä turpa ylttäsi. Aloitin harjaamalla tanssahtelevaa hevosta, joka puolelta. kavioitten puhdistuksen aikana Wilma seisoi nätisti, mutta silmäkulmallani näin Wilman pään sojottavan milloin minnekkin suuntaan. Yhtäkkiä kuului räsähdys ja kavio iskeytyi maahan. Kurkkasin ylös, jossa Wilma tuijotti minua, kuin ei olisi tehnyt mitään. Näin kaatuneen hoitoboksini ja loimen olevan lattialla. Samalla ovi avautui ja ovenreunasta pilkisti vaalea turpa. Sen Wilma tunsi heti ja alkoi hirnahdella ja höristä ihanasti. Avasin nopeasti narut, että Mimi pääsisi ohi omaan karsinaan. Wilma oli aivan pitelemätön, totta kai parhaan kaverin näkeminen oli parasta maailmassa Wilman mielestä. Sain lopulta Wilman halintaan ja Mimi pääsi luoksemme. Ne nuuhkivat innoissaan ja Mimin lähtiessä Wilma repäisi sen loimesta, mutta onneksi ystävä päästi heti irti, kun Mimi pärskähti tympähtyneenä. Laitoin pikaisesti sen taksin kiinni ja hain satulan ja suitset. Satulan nostin Wilman selkään ja aloin lämmittämään kuolaimia. Wilma alkoi heti olla innostunut, mutta sitä vieläkin harmitti, kun ei ollut parhaan kaverinsa kanssa kirmailemassa laitumella.

Kaviot narskuvat lumen alla, kun mennään kohti maneesia. Kuulin maneesista ääniä, joten koputin oveen kuuluvasti, mutta varovasti. Yhtäkkiä sisältä kuului kiljahdus ja töpinää. Avasin nopeasti oven ja huomasin Emmun makaamassa maassa ja kaukana horisontissa Chyrryn pukittelemassa.
- Ääääärrr mä tipuin taas Chyrryltä, se on iha pitelemätön, Emmu kertoi.
- Joo ymmärrän yskäsi, mitenköhän se shettis tunti menee? Naurahdin.
Autoin Emmun jaloilleen ja kysyin ”voisinko tulla Wilman kanssa tänne?” ”Joo totta kai, mutta olenkin juuri lähdössä, paitsi, että hyppään vielä hetkeksi Chyrryn kyytiin” Emmu vastasi.
Talutin Wilman kaartoon ja hyppäsin selkään. Säätelin hiukan jalustimia.

Pian olinkin jo uralla kävelemässä pitkin ohjin. Ainakin vielä Wilma oli rauhallinen, mutta välillä säpsähti, kun Emmu nosteli Chyrryn kanssa laukkaa. Suunnan vaihdossa Wilma alkoi hiukan temppuilla ja käytinkin loppumatkan pelkkiä pohkeita ja painoapuja. Otin hiukan ravia, jossa istuin satulassa ja otin samalla ohjia hiukan käteeni. Wilma kun tunsi ohjat, se lähti vain kovempaa joten tiivistin istuntaani ja sain sen rauhoittumaan. Otin hiukan käyntiä, kun se totteli painoapuihin niin hyvin. Annoin sille hiukan ohjaa hetkeksi. ”Minä lähtisin nyt, Emmu huikkasi minulle. Menin Maneesin toiseen päätyyn tekemään pääty-ympyrää, ettei se niin helposti säikähtäisi ovea. Oven avautuessa pidin niin hyvin Wilman kuulolla, että se ei ollut miltei moksiskaan ovesta. Oven suljettua aloitin vasta, nyt ratsastus urakan. Otin uudestaan ravin ja tein jokaisella pitkällä sivulla voltin tai parikin. Voltit sujuivat hyvin, mutta kiihdytyksiä löytyi voltin lopussa. Siirryin keskiympyrälle nostamaan laukkaa. Ensiksi tuli väärä laukka, mutta sain sen korjattua oikeaksi, napakalla sisäpohkeella. Laukkasin pari kierrosta ja siirryin uralle jatkaen laukkaa, mutta siitäpä Wilma alkoi hötkyillä ja vaihtoi vastalaukaksi. Otin uudestaan ravin ja pidin napakan sisäpohkeen ja tulikin kuin tulikin lopulta oikea laukka ja laukkasin puolikierrosta ja otin ravin. Ravissa mietiskelin kokeilisikohan vähän vaativimpia juttuja. Otin käynnin ja mietiskelin sopivaa reittiä pohkeenväistölle. Päätin ottaa tutun reitin eli: lävistäjä. Väistö meni todella upeasti ja Wilma kskittyi tarkasti ja oli koko matkan korvat minuun päin. Näin hyvästä suorituksesta annoin pitkät ohjat ja menin loppukävelyt. Wilma venytteli kaulaansa ja käveli rennosti. Otin jalat pois jalustimista ja keinuin Wilman mukana. Maneesin reunalla nappasin viltin mukaani ja asettelin sen alleni. Sopivasti Wellu oli tulossa käymään maneesissa ja aukaisi minulle oven, jotta pääsin ratsastamalla talliin lähelle. Wilma kulki edelleen rentona ja tuntui luottavan minuun, kun ei säpsähdellyt minnekään. Nousin pikkutallin edessä pois ja talutin väsyneen heppani karsinaan.

Karsinassa se haisteli Mimiä kaltereitten välistä. Avasin kaikki soljet suitsista ja satulavyön. Otin ne samaan aikaan pois ja vein ne satulahuoneeseen. Tullessani takaisin Enni oli rapsuttelemassa Wilmaa kaltereitten välistä.
- Moi Enni, sanoin sille.
- Ai moi, voitaisi varmaa viedä nämä tarhaan, Enni kyseli.
- Juu totta kai, vastasin sille.

Otimme hepat kiinni ja talutimme ne tarhan luo. Päästimme ne samaan aikaan irti. Odotimme täyttä pukkilaukkaa tarhan toiseen päätyyn, mutta kaverukset jäivät vain töllistelemään meitä. Annoimme kummatkin niille maupalat ja lähdimme kiertämään Ennin kanssa tarhan ympäri. Tammat lähtivät seuraamaan meitä. Wilma tökki vähän väliä Mimiä, joten se lähti laukkaamaan Wilman perässä. ”Ihana näky” Totesin Ennille. ”Niinpä” se vastasi. Luikimme takaisin talliin ja pakkasimme tavarat ja lähdimme kotia päin.


Hyvä! Saat 140 ve!
-Wellu

Pitkä päivä!!


Pakkanen oli laskenut reippaasti joten minulla oli hieman vähemmän päällä kuin viime kerralla. Ajattelin ratsastaa Wilmalla ja taluttaa Mirellaa maastossa, en vielä viitsinyt sillä ratsastaa, kun en tiennyt saisinko. Wilman kanssa varmaankin ratsastaisin ihan koulua, harjoittelisin kulmia ja kokorataa-leikkaata laukassa. Havahduin mietteistäni, kun huomasin käveleväni harhaan. Kompuroin ja lensin päistikkaa lumeen, joka upotti kovasti. Pää ja jalat näkyivät lumen alta ja kihisin kiukusta. Tunsin kuinka lumi suli ja valui norona pitkin takkini selkää... Nousin nopeasti ylös ja puistelin vaatteitani. Mutta voih! Näin ihan vierssäni hevosen, jonka selässä oli ratsastaja. Hevonen oli jähmettynyt kauhusta ja valmistauduin sen pinkaisuun. Yritin rauhoittaa sitä äänellä, mutta en kerennyt pitkälle, kun hevonen jo laukkasi villittynä pitkin tietä.
-Käännä se ympyrälle!, huusin täyttä kurkkua tytölle joka yritti hillitä hevostaan. Tyttö onneksi kuuli sen ja alkoi kääntämään hevosta voltille. Huokaisin helpotuksesta kun tyttö rauhoitteli hevosensa raviin ja siitä käyntiin. Rohkeana hän vain kääntyi vilkuttamaan minulle ja suuntasi kohti maastoa. Vilkutin takaisin ja lähdin kävelemään kohti tallia.

Wilma oli tarhassa mutta Mirella ei. Ihmettelin asiaa, mutta päättelin sen olevan tallissa. Kävelin tallin oville ja avasin ne, mutta Mirella ei ollut karsinassaan ja riimu oli poissa. Menin kysymään varustehuoneesta tiesikö joku missä Mirella oli. Sain vastaukseksi vain olankohautuksia ja aloin hieman jo huolestua. Kun kävelin tallikäytävää pitkin, löysin Ennin puhdistamassa karsinoita.
-Missä Mirella on? Kysyin Enniltä. Hän katsoi minuun ja näin ettei hänelläkään ollut harmainta aavistusta leopardin sijainnista.
- Se on varmaankin tarhassa. Et varmaan vaan erottanut siä lumesta., Kurtistin kulmiani ja nappasin riimunnarun Mirellan karsinan edestä ja lähdin tallin ovista ulos kohti tarhaa. Kun pääsin lähemmäs, kuulin kuinka Wilma alkoi hirnua kovaan ääneen. Juoksin tarhan portille ja menin sisään. Wilma pyöritti päätänsä kuin huolestuneena ja lähdin tarkistamaan tarhaa. Mirellaa ei löytynyt mutta jotain muuta löysin; katkenneen sähkölangan ja jälkiä tarhan ulkopuolella. Astuin sähkö langan yli ja otin metsän laidalta kepin, jolla suljin ulospääsyn Wilmalta. Se ei edes yrittänyt seurata, varmaan hieman pelkäsi sähkölankaa.

Lähdin jälkiä pitkin metsään ja huutelin Mirellaa rapisutten samalla porkkanapussiani. Jäljet kääntyivät pian takaisin tallille päin kaartaen vähän matkan päästä, hevost kun ovat niin laumaeläimiä. Huutelin lempeästi Mirellaa nimeltä ja pian kuulin hirnahduksen. Juoksin vähän matkaa kunnes olin tippua kuoppaan. Heilautin käsilläni itseni pois kuopan reunalta ja kaaduin lumeen. Nousin verkkaan ylös kun kuulin Mirellan hirnunnan ihan vierestä. Kurkkasin kuoppaan ja näin Mirellan seisovan muutaman metrin alapuolellani. Kuoppa ei onneksi ollut syvä ja vietti kohtuu loivasti alaspäin. Se oli varmaan sellainen hiekkakuoppa, joita kesäisin aina vältellään. Mirella ei näyttänyt olevan loukkaantunut, mutta näin sen kintereessä pienen, mutta pitkän haavan, joka pitäisi hoitaa heti.
-Hieno tyttö. Nätti... , rauhoittelin hieman säpsyä hevosta. Laskeuduin varovasti kuopan pohjalle ja annoin Mirellalle porkkanan. Se höristi korviaan ja rouskutti tyytyväisenä herkkuaan. Hymyilin leopardille ja napsautin riimunnarun kiinni. Aloin nousta kuopasta ylöspäin ja Mirella seurasi kiltisti perässäni. Se joutui hieman ponnistelemaan, mutta kannustin sitä eteenpäin.

Kun kävelimme tallille rauhallista tahtia, näin Ennin ja Wellun hölkkäävän meitä kohti huolestuneina.
-Missä se oli?! Enni puuskahti päästyään minun ja Mirellan luokse. Hän alkoi heti etsiä haavoja ja muita vaurioita hevosesta.
-Tarhan sähkölanka on poikki. Wilma pysyi tarhassa mutta Mirella oli lähtenyt retkelle. , selitin Ennille ja Wellulle.
-Menen korjaamaan sen heti, Wellu totesi ja lähti ensin sammuttamaan virrat sähköpaimenesta. Sillä välin Enni oli huomannut haavan ja sanoi minulle:
-Voisitko hoitaa tuon haavan? Uskon että osaat. Nyökkäsin ja lähdin tluttamaan Mirellaa talliin. Se asteli tyytyväisenä lämpimään karsinaansa ja minä lähdin hakemaan haavanpuhdistusvarusteita. Varustehuoneesta löysin desinfiointiaineen ja paljon pehemitä liinoja, joilla saisin puhdistettua haavan. Kun astuin karsinaan, Mirell ihmetteli mitä pahanhajuista ainetta olin sen karsinaan tuonut ja tönäisi kättäni.
-Ei, kyllä sitä pitää laittaa, tiotesi hevoselle ja aloin puhdistamaan haavaa. Se ei ollut ollenkaan niin iso kuin olin kuvitellut, eikä siihen tarvittaisi lääkäriä. Puhdistin sen desinfiointiaineella ja pyyhi veren pois. Vertakaan haavasta ei ollut tullut paljoa ja se nosti tunnelmaa. Hyvä juttu että haava oli noin pieni; se paranee alta silmänräpäyksen! Mirella rentoutui ja odotti toimenpiteen päättymistä. Kun olin valmis, päätin etten tänään liikuttaisi Mirellaa; se oli saanut karkureissullaan jo tarpeeksi liikuntaa.

Lähdin kuitenkin hakemaan Wilmaa tarhasta, ja siellä se odotti jännittyneenä portin edessä. Höristen se antoi helposti laittaa riimun päähän ja suorastaan rynnisti talliin tervehtimään Mirellaa. Annoin sen rauhoittua hetken, kunnes lähdin hakemaan sen varusteita ja harjoja. Laitoin Wilman kiinni ja otin sen loimen pois ennen kuin aloin harjaamaan sitä. Wilma liikkui enemmän kuin normaalisti, mutta rauhoittelin sitä kaikin keinoin. Kun nostin sen kavioita, Wilma hetkeksi lopetti hötkyilyn, mutta jatkoi heti kun laskin jalan takaisin maan pinnalle.
-Mitä sun kanssa pitäisi tehdä?, huokaisin selvittäen sen harjaa. Kuin protestiksi se tökkäisi hieman käsivarttani ja nosti päänsä Mirellan karsinaa kohti. -En mä sua sinne voi viedä höpsö!, nauroin Wilman yritykselle. Se kuitenkin herätti minussa idean, ja irrotin riimunnarun kaltereista. Siirsin Wilmaa sen verran, että pääsin kiinnittämään riimunnarun väliseinään, joka erotti Wilman ja Mirellan karsinan toisistaan. Wilma hörähti Mirellalle, joka tunki heti turpansa kalterien väliin ja niin Wilma hieman rauhoittui. Neidit puhaltelivat toistensa turpiin ja Wilmakaan ei enää liikkunut niin pahasti, kun sillä oli muuta tekemistä. Otin satulan karsinan oven edestä, mihin olin sen jättänyt. Laskin sen nätisti Wilman sään päälle, josta liu'utin sen paikoilleen. Wilma ei toimenpidettä hätkähtänyt, vähän vain liikkui poispäin satulasta. Suitset olivatkin hankalampi pala. Lämmitin kuolaimet hyvin ja menin karsinaan. Wilma alkoi heti heitellä päätään, vaikka en ollut lähelläkään suitsien kanssa! Kun sain ohjat pujotetuksi hevosen kaulalle, alkoi kamppailu. En pakottanut Wilmaa ottamaan kuolaimia suuhunsa, vaan pidin kättä sen vastakkaisen puoleisella poskella järisyttävän rauhallisesti ja jämäkästi. Lopulta Wilma kyllästyi pään korkealla pitämiseen ja laski päätään sen verran, että sain suitset päähän. Rapsutin sen säkää ja päästin Wilman irti, jonka jälkeen hain kypäräni verustehuoneesta ja valmistauduin lähtöön. Kävin kuitenkin toisessa tallissa etsimässä kaverin itselleni. Wellu sattui sopivasti paikalle ja pyysin häntä katsomaan ratsastustani. Tarvitsisin paljon neuvoja ja Wellulla niitä riittäisi!

Maneesissa kiristin Wilman satulavyön ja pidensin jalustimia. Wellu piti Wilmasta kiinni, kun nousin selkään. Kiristin satulavyötä vielä yhdellä reiällä ja lähdin uralle. Annoin Wilman ensin kävellä ihan pitkin ohjin, jonka jälkeen keräsin ohjat käsiini niin, että sain kevyen tuntuman Wilman suuhun. Wilma pyöritteli korviaan ja ihastelin sitä, kuinka se odotti pyyntöjäni. Tein aluksi muutamia ympyröitä käynnissä ja pari pysähdystä, että saisin sen kuulolle. Sen jälkeen siirsin Wilman raviin. Ravi oli tahdikasta ja tempo oli kaunis, joten minä vain matkustin kyydissä. Siirryin harjoitusraviin ja aloin tekemään päätyihin pääty-ympyrät. Pitkillä sivuilla kevensin.
-Työnnä napasi eteen ja istu siellä satulassa!, Wellu huusi maneesin laidalta. Tein työtä käskettyä ja huomasin, kuinka pomppiva istuntani vakautui hetki hetkeltä.
-Kuvittele että laittaisit liian pieniä farkkuja jalkaasi, jännitä alavatsalihaksia! Kuulin taas Wellun suusta. Pyörittelin päätäni hämmästyksestä, kun se tosiaan toimi. Istuin aina vaan syvemmällä satulassa ja Wilmakin oli alkanut ravata pää vähän alempana, rennompana. Tein ympyrän loppuun ja nostin laukan seuraavasta kulmasta. Wilma laukkasi reippaasti ja ilman mitään ongelmia, joten laukkasin sillä koko maneesia ympäri. Nousin kevyeen istuntaan ja kannustin Wilmaa lisäämään laukkaa vielä vähän. Nii tapahtui ja sain vähän enemmän mitä pyysin! Laukka kuitenkin pysyi hyvin hallussa, joten annoin mennä.

Kun olin laukannut molempiin suuntiin, siirsin Wilman raviin. Tein muutamia pohkeenväistöjä, jotka eivät aluksi oikein onnistuneet. Kun tajusin kääntää katseeni menosuuntaan, Wilma ymmärsi paremmin ja alkoi oikein urakalla astua ristiin jaloillaan. Kun Wellukin näytti peukkua katsomosta, siirsin Wilman käyntiin. Otin hiemna lyhyemmät ohjat ja tein muutaman puolipidätteen. Painoin ulkojalallani Wilman kuvetta, mutta samalla käytin puolipidätettä. Wilma alkoi kääntyä takajalkojensa ympäri ja pian olin saanut loppuun kiitettävän etuosakäännöksen! Annoin Wilmalle pitkät ohjat ja kiitin sitä vuolaasti rapsutuksin. Laskeuduin alas taluttamaan Wilmaa loppukäyntien ajaksi, se puuskutti ihan kiitettävästi.
-Hyvin ratsastettu!, Wellu hyppäsi katsomon laidan yli ja tuli luokseni.
-Wilma se oli hieno, kuuntelikin ihanasti, ylistin neitiä. Kuin käskystä Wilma tökkäisi olkapäätäni ja aloin nauraa. Annoin Wilmalle palan porkkanaa ja vein sen talliin.

Tallissa riisuin Wilmalta varusteet ja laitoin sille verkkoloimen ja fleecen päällekkäin. Se saisi jäädä Mirellan kanssa talliin. Vein varusteet varustehuoneeseen ja puhdistin tietty suitsien kuolaimet. Paketoin ne, ja jätin roikkumaan satulan alle. Wellu oli odottanut että sain työni tehtyä ja sanoi:
-Voisitko auttaa hevosten hakemisessa tarhoista? Tunnit alkaa kohta, niin ne pitäisi tuoda ratsastajilleen sisälle.
-Joo, voin!, nappasin lähimmästä koukusta riimunnarun. Lähdimme hakemaan hevosia tarhoista, otimme aina yhden tarhan hevoset yhtäaikaa talliin. Riisuimme niiltä mahdolliset loimet, jonka jälkeen työ oli tehty.
-Moikka!, Vilkutin vielä, kun lähdin tallin ovesta ulos kohti kotia.

(Sama tarina niin Wilman, kuin Mirellankin vihkossa)

Mainiota! saat 250 ve!
-Wellu

Ihana runo! saat 40 ve!
-Wellu

Tulin tallille ajoissa aamulla ja menin laittamaan Wellun kanssa aamuheiniä heposille. Kävin avaamassa tallin ovet sepposen selälleen ja hevosetkin alkoivat pikkuhiljaa heräillä kun auringon valo osui karsinoihin. Päätällin asukkaat alkoivat jo pärskähdellä ja komennella, sillä he tahtoivat jo heti ruokansa. Kävimme vielä pikkutallissa avaamassa ovet ja tarkastamassa paikat. Yksäritallissa kävin Wilman luona ja otin sille riimun päähän, sillä hän saisi mutustella ruokansa ulkona parhaan kaverinsa Mimin seurassa. Otin Mimin narusta kiinni ja lähdin etunenässä ovelle Mimi ja Wilma seuraten. Ohjasin ne 7tarhaan jossa niitä odotti valmiina ateria, jonka kruunasi 2 omenaa. Päästin Wilman ja Mimin syömään, vaikka Mimi halusi välttämättä tehdä parit pukit ennen ruokailuja. Katsoin kuinka hellä Wilma oli, sillä se otti suuhunsa vain yhden ompun ja alkoi mutustella heinää. Vähän ajan päästä lähdin ja katsoin kuinka Mimi tuli aterioimaan ja nappasi omenan suuhunsa.

Ruoka-aika
Päätallissa Wellu jo jakoi heiniään ja sanoi minulle, että voisin antaa pojille ruuat, sillä Wellu oli jo alkanut antaa tammoille ruokia. Hain ison tukon heinää ja annoin ne Oskulle, joka jäi tyytyväisin mielin mussuttelemaan niitä. Sain monet hevoset hyvälle päälle päätallissa ja meninkin jo seuraavaksi pikkutallin, jossa pikku ponit jo odottivat ruokaa. Annoin Junnulle, Tasselle, Monalle, Chyrrylle, Ciriukselle Sintulle ja Alexille. Wellu antoi muille poneille ja Foksulle. Siirryimme vielä yksäritallliin ja jaoimme heinät ja annoimme ne hevosille. Se oli hyvin mielenkiintoista, sillä uusi hevonen nimeltä Moon oli hieman arka vielä tultua uuteen paikkaan ja Santtu pääsi melkein karkuun kun kaaduin suoraan karsinan eteen ja Santtu hyppäsi ylitseni ja jos Wellu ei olisi kerinnyt ennen Santtua, niin ori olisi jo ties missä metsiköissä, mutta Wellu pääsi Santun eteen ja minä houkuttelin sen heinillä takaisin omaan karsinaan. Pimulta meinasi jäädä ruoka väliin, sillä me emme huomanneet shettistä, kun se oli niin pieni, mutta hyvillä hirnahduksilla sai Pimukin ruokaa.

Siivousta
Menin yksityistalliin ja sieltä otin talikon tassuihin ja menin siivoamaan Wilman karsinan. Se oli kamalassa kunnossa. Lantakikkareita oli joka paikassa. Ryhdyin hommiin. Heittelin karsinan pohjalta lantaa kottareihin. Lantaa oli loppujen lopuksi aika vähän joten täytin sitä hiukan Mimin karsinasta. Vihdoin lantakärry oli täynnä ja vein kärryt tyhjennettäviksi. Menin siistimään omaa kaappiani ja oikaisin loimet ja jätin ne minulle tarkoittavaan naulakkoon. Uusi loimi oli hieno, mutta aika jäykkä vielä. Puhdistin myös suojat, jotka olivat olleet hyvin likaiset viime harjoitusten jälkeen. Pintelitkin puhdistin ja vein kuivamaan. Nyt oli kaikki osaltani tehty mitkä halusin eilen illalla tekeväni. Hain kaverukset sisälle ja laitoin Wilmalle ohuen loimen. Sillä päivä näytti tulevan vilpoisammaksi. Ihmettelin miksi Enni ei ole tullut tallille, joten laitoin myös Mimillekkin loimen. Lähdin tyytyväisenä kotiin.

Harjoitusnäyttelyt 1.5.2010
Hevostammat

Tänään oli suuri päivä, sillä tallilla pidetään harjoitusnäyttelyt ja olin tietenkin osallistunut. Kipaisin alakertaan, jossa söin nopeasti aamupalan ja kiiruhdin autoon, jossa iskä oli jo odottamassa.

Kisapaikalle
Auto kurvasi tallille. ”Ohhoh taidan olla myöhässä. kaikki jo ovat ulkona” ajattelin ääneen. Kömmin äkkiä autosta ulos muiden luo. ”Olenko myöhässä. Ainakin katsoin että lähdin ajoissa kotoa” sepitin muille. ”Ei, olet ihan aikaisessa, Hanna sanoi ja yritti halita Santtua narussa. –Me itse olemme vähän liian aikaisessa. Halusimme hiukan verrytellä ponejamme, Hanna jatkoi. Samalla kuului tuttu ääni: Moi, Ritsku. Olen ottanut Wilmalta loimen pois valmiiksi ja vein sen kuivumaan, se oli vähän hikine. Tajusin sen heti, että ääni kuului Ennille. Tyttö tuli taluttaen isoa knabstrupper- tammaa.

Ei tulosta
Kiiruhdin Wilman luo, joka oli iloinen saapuessani. Harjapakki oli jo tuotu karsinan eteen, joten aloinkin jo harjaamaan Wilmaa. Tamma oli puhdas muuten, mutta hikinen, sillä loimi oli luultuani ollen koko yön sen päällä. Harjailin tammaa, mutta ei näyttänyt tulleen tulosta. Märät läntit eivät millään halunneet oikaistua, joten oli pakko tyytyä pesuun. Toivottavasi tytöt olivat oikeassa, että aikaa oli vielä reilusti.

Pesulle
Avasin karsinan oven ja laitoin Wilman viereiseen pesukarsinaan. Kukaan ei nähtävästi ollut käyttänyt pesutilaa hyväksi. Aloin lirutella pikkuhiljaa vettä lattialle ja kokeilin oliko vesi jo sopivaa. Vesi alkoi olla keskivertaista, joten lorottelin vettä Wilma päälle, joka alkoi tanssahdella ympäri, mutta muistin neuvot: Suihkuttele hevosta ja heti kun se on paikoillaan. Vähän ajan päästä alkoi tulla tulosta ja sain tamman pestyä, ettei se hötkinyt liikaa. Laitoin ison pyyhkeen sen päälle ja talutin sen käytävälle kiinni. Putsasin käytävällä kaviot ja putsasin kaviot kavioharjalla ja laitoin vielä päälle kaviorasvaa. Laitoin kiillotusainetta harjaan ja häntään. Kammalla vedin ja oikasin harjan. ”Noin! Wilma näyttää olevan valmis, Puhkuin intoa.

Harjoittelemaan vai…
Menin taluttamaan aurinkoiseen kevät säähän Wilmaa. Iloinen tuuli otti meidät vastaan ja siirryimme kentälle. Muitakin näytti olevan kentällä harjoittelemassa. Löysin Ennin Mimin kanssa. ”Meidän luokka on seuraavana” Enni sanoi äkkiä” Mitä!! Karjaisin ja sain Wilman ja Mimin hiukan vipinää. – En ole ehtinyt harjoitellakaan edes. ”No äkkiä harjoittelemaan! Enni hihkaisi ja tuuppasi minua, mutta pysähdyin siihen sijoille ja korvani kuuntelivat: Ja seuraavaksi vuorossa Tamma luokka! En pystynyt liikkumaan. En tiennyt mitä tehdä oli vain pakko mennä maneesiin. Nämä olivat ensimmäiset näyttelyt. Enkä ehtinyt edes harjoittelemaan.

Jännitystä
Menin maneesiin suoraan kävelemään. Kaijuttimista kuului: Ömm, Ritsku voisi mennä hevosen ulkopuolelle.. Ei aikaakaan, kun nopeasti olin jo toisella puolella. Olin ihan punainen. Tuomarit katsoivat Wilman askeleita ja ei aikaakaan kun tuli vaikein osuus: Ravi! Annoin ohjeet Wilman siirtyä raviin ja siinä me mentiin, tuikki tavallista ravia. Wilma ei hötkyilyt ollenkaan. Se vain ravasi kaula kaarella. Korvat kääntyilivät pienten äänien suuntaan, mutta ei. Wilma vain ravasi ja minä sen kannoilla. Tuomarit ohjasivat minut niiden eteen ja yritin laittaa Wilman jalat hyvin, mutta jalat sojotti minne lie ja Wilma näytti olevan hiukan liian etukenossa. Tuomarit kysyivät minulta kaikenlaisia juttuja ja minä pölpötin jotain niille. Tuomaristo oli Wilman kimpussa ja hymyilin liiankin paljon kun tuomari veti sormet harjasta ja nehän ihan luisuivat irti siitä. Tuomarit istuivat paikoilleen ja antoi minun mennä.

Lisää äXsöniä ja vanha tuttavuus
Ovesta meni sisään Enni Mimin kanssa. Minulla ei ollut aikaa jäädä katsomaan Ennin suoritusta, sillä minulla oli tulen palava kiire Claran luo. Olin unohtanut sen kokonaan. Huomasin ilokseni, että vanha tuttuni oli saapunut tallille: MUHKU! Annoin narun Muhkun käteen ja ohjeistin hänet: Vie Wilma karsinaan.. öö 16karsina. Tiedät kyllä. Sido se kiinni ja… sillee. Olisin tarpeeksi kiitollinen jos teet sen. Muhku vain katsoi minua ja sanoi hiljaa: No totta kai vanhaa hoitsua hoidan ja lähti yksityistallille päin. Minä taas suorastaan juoksin päätalliin, jossa torkkuva hevonen oli. ”Claraa täällä olen miiiiinää!” juttelin sille. Nappasin sen kiinni ja harjaisin sen nopeasti, mutta tarkasti. Katsoin kelloani ja hymähdin: No olenhan minä vika, mutta pitäisi vielä harjoitella. Putsasin kaviot ja otin suitset ja lähdin ulos. Ajattelin vain kuinka olin käyttänyt aikaa Wilman kanssa. ”Olen kyllä aika tollo, ajattelin, mutta seuraavissa kisoissa ajattelen sinuakin” ja rutistin Claraa. Menin kentälle. Nyt oli aikaa vielä vähän ennen kuin menen maneesiin. En kävellyt kauaa, sillä kyllä kaikki ponit kävellä osaa. Siirryin nopeasti raviin. Hiekka vain pöllysi ja olin nähtävästi saanut katselijoita. Äkkiä olikin jo minun vuoroni.

Loppu huipennus
Astelin Maneesiin ja huomaisin samat tuomarit. Kävelin uraa pitkin ja olin tällä kertaa muistanut oikean puolen. Tuomareilla oli tarkka katsekontakti Claran askeleisiin. Ravissa Clara alkoi heti hötkyillä ja minun piti hiukan komentaa tätä. Tuomareiden edessä Claran jalat olivt ihanasti. Juuri sellainen kuin piti olla. Olin hyvin nolona kuinka sama mies tarkisti harjan ja sen sormet jäivät takkuun kiinni. Katselin muualle ja huomasin Miehen joka nosti Claran jalan. Ihmeellistä jalka nousi kiltisti maasta. En ymmärtänyt kuinka nopeasti aika oli kulkenut, sillä jo nyt pääsin maneesista pois. Talutin Claran kentän poikki suoraan karsinaansa ja lysähdin ensimmäiselle tuolille minkä näin. Näin Ennin, joka tuli juuri ovesta sisään.
- Menikö huonosti? Enni kysyi minulta, kun näytin niin sairaalta.
- Ei, tai no emmä tiiä, sille ehkä vähän, mut oon vaa niin rätti väsynyt ku on ollu karsee kiire, sepitin Ennille – Tuomarit hiukan katto mua kun olin tehny Wilmalle niin paljon vaivaa ja se yks mies katto Wilman harjan ja veti sormet siitä harjasta läpi ja samoin teki myös Claralle ja sit ne sormet stoppasm, ku olin unohtanut selvittää harjan, nauroin kippurassa ja tipahdin tuolilta.
- Miten sulla meni? Kysyin, kun olin taas tuolilla.
- No Mimi meni ihan hyvin. Itse asiassa mahtavasti. Sen luonteeseen verrattuna ja puunasin sen ihan kuntoon. Amylla kyllä meni niin mahtavasti, Enni nauroi. Se vähän pukitteli siellä, Enni jatkoi maha kippurassa.
- Viel ilta päivällä ruunien ja nyt kyl yritän painostaa siihen, jaktoin ja lähdin hoitmaan Claran.

Hyppyjä ja arvoituksia

Osa 1

Rakas Wilma
Lähdin tallille aikaisin aamulla. Linnut visersivät ja päivä oli mitä kaunein. Kävelin hiekkaista tietä pitkin ja ajattelin rakasta hevostani, Wilmaa. Talli alkoi jo häämöttää edessä ja näin tarhassa hevosia. menin suoraan talliin viemään kamani ja sen jälkeen menin suoraan Wilman luokse. ”Hei taas wilma” puhelin sille. Wilma kääntyi karsinassaan ja tuli katsomaan minua. Tamma puhalsi käteeni kuin merkiksi, Hei taas. Silitin sen turpaa ja vedin käden sen selkää pitkin. Tamma höristi korviani ja käänsi päänsä minua kohti. Wilma hörähti minulle ja peruutti, että pääsi luokseni. Tamma nuuhki päätäni ja hamuili hiuksiani. ”Auts” älä vedä mun hiuksiani höpsö. Sukelsin sen karvaan(vaikka olikin lyhyt XD) silitin sitä. Rakkauden tunne oli sisimmässäni. Päästin Wilmasta irti ja lähdin hakemaan harjoja. Harjat otin kaapistani ja menin takasin Wilman luokse. Wilma hörähti tullessani ja puhalsi taas viileätä hengitystä kädelleni. Harjasin Wilmaa, enkä huomannut ajan kulkevan niin nopeasti. Äkkiä Wilma oli hyvin puhdas, mutta kaviot vain puuttuivat. Otin kaviokoukun ja nostin kavion. Näin kiltisti Wilma ei minulle kaviota nostanut vielä. Kaikki neljä kaviota on nostettu ja puhdistettu. Laitoin Wilmalle riimun ja vein sen purkamaan energiaan tarhassa. Laitoin riimun-narun riimuun ja lähdin viemään tammaa ulos. Wilma siristi silmiään auringon paisteessa ja käveli kiltisti vierelläni. Tulin 7tarhaan eteen ja menin sisään. Lähdin taluttamaan Wilmaa pitkin tarhan laitoja. Päästin vähitellen narua pitemmäksi ja pitemmäksi. Luulin olevani 2 kesken Wilman kanssa, mutta äkkiä jostain kuului tuttu hirnahdus ja Wilma sai kohtauksen, missä se alkoi tempoa riimua kamalasti. Pidin kiinni ja lähdin wilman kaveria kohti. Mimi tuli puoli juoksua Wilmaa kohti. Kun Wilma oli kosketus päässä, niin Wilma äkkiä nousi hiukan pystyyn ja tajusin, että se halusi leikkiä. Päästi narun Wilman huomaamatta irti ja lähdin kävelemään pois. Wilma lähti seuraamaan, niin kuin luulisi narun olevan kiinni vielä. Lähdin kiertämään tarhaa. Seuraajina olivat Wilma sekä Mimi. Lähdin juoksuun ja tammat lähtivät hölkkäämään kintereilläni. Äkkiä Wilma tajusi olevan vapaa, joten se ohitti minut ja lähti laukkaamaan hiljaa. Lähdin itsekin laukkaamaan. Mimi tuli toiselle puolelleni ja laukkasimme kaikki yhdessä. Se oli ihanaa! Wilma lähti pukitellen kiertämään tarhaa, niin kuin olisi jokin johtaja. En jaksanut enään. Vierelläni oleva Mimikin pysähtyi niille sijoilleen täydestä laukasta. Silitin knappia ja sekin hörähteli minulle. Vähän ajan kuluttua Wilmakin tuli luokseni silitystä kaipaamaan. Silittelin jonkun aikaa tammoja, kun minun piti mennä. Talliin tultua ryhdyin hikisenä hommiin. Nappasin talikon ja lähdin Wilman karsinalle. Karsina ei ollut kovin likainen ja kottaritkaan ei täyttynyt kuin puoli kärryä. Menin viemään tyhjennettäviksi ja laitoin kottarit ja talikon oikealle paikalle. Muistin kaapissani olevan ruusukkeen ja kaivoin sen esiin. ”ensimmäiseksi tulleen ruusuke” Kiinnitin Wilman karsinaan ruusukkeen, jossa oli wilma tiedot jne.

Selkään!
Menin hakemaan Wilmaa tarhasta. tamma oli selvästi laukannut ja riehunnut paljon sillä se oli siirtynyt järsimään tuoretta ruohoa maasta. Kun avasin portin, niin kummankin pää nous ylös ja Wilma lähti köpöttelemään minua kohti. Pujautin sille riimun ja lähdin viemään sitä sisälle. Onneksi Mimiä tultiin hakemaan myös sisälle, ettei sen tarvinnut olla kauaa yksin. pikaisen harjauksen huolellisen tarkistuksen jälkeen aloin laittamaan Wilmalle satulaa. Tamma katseli minua, mutta ei kiukutellut yhtään. Suitsiminenkin oli helppoa. Otin vielä kypärän päähän ja otin pienen esteraipan mukaan varmuuden vuoksi. Vein Wilamn tallin kulmalle, jossa löytyi penkki. Penkin kautta hyppäsin selkään. Wilma kuunteli toisella korvalla minua ja toisella maailman kaikkeutta. Tamma odotti kävelyyn pääsyä, kun olin laittamassa hanskoja käteen. Hanskat olivat laitettu, niin päästiin lähtemään. Wilma meni varovasti, silä en ole mennyt kauheasti tammalla tallin pihalla ratsastaen. Wilma kuunteli käskyjäni pohkeiden mukaisesti. Käännyin maastopolulle. Reitti oli yksi parhaimmista reiteistä, joissa voi hyppiä esteitä. Tie mutkitteli ja välillä tienhaaroissa luki esim: esterata ja tukkireitti. Löysin vihdoin hyviä pieniä tukkiesteitä. Tukit olivat noin 30cm korkuisia ja maassa kiinni. Otin ravia. Ravi oli tasaista, eikä Wilma tuntunut jännittävän. Menin ravissa ensimmäisen esteen. Wilma ei tuntunut välittävän esteestä, mutta seuraava olikin hiukan isompi, noin 50cm korkea. Nostin samalla hetkellä laukan ja laukkasin kohti tukkia. Vähän ennen tukkia Wilma pysähtyi ja jäi tolläämään tukkia, niin kuin ei olisi ennen nähnyt sitä. ”Voi ei, tämähän on ensimmäinen kerta kun hypit tukkia yli. Rauhoitin Wilmaa ja yritin keksiä miten pääsisin yli. Tai miten opettaisin Wilmalle hyppiä tukkia yli. Käännyin kapealla polulla ympäri ja kävelin kauemmaksi tukista. Olin sopivan etäisyyden päässä, joten nostin laukan ja lähestyin taas estettä. Sama kävi taas. Tällä kertaa Wilma nousi ihan kunnolla pystyyn ja pysyin juuri ja juuri selässä. Miten pääsen tukin yli?

Osa 2

Kokeilin mennä uudestaan. Nostin laukan ja lähestyin tukkia. Tamman korvat menivät luimuun ja Wilma teki pysähdyksen täydestä laukasta ja totta kai tipuin selästä. Sain pidettyä ohjista kiinni ja kapusin selkään, mutta sain idean. Lähdin tukkia kohti ja tamma seurasi perässä. Olimme lähellä tukkia, että sitä voisi vaikka koskea. Repäisin puusta lehden ja laitoin lehden puun päälle josta Wilma popsi sen pois. Otin pari lehteä mukaani ja menin tukin toiselle puolelle. Laitoin Wilman huomion lehteen ja houkuttelin neidin toiselle puolelle. Ensiksi meni etujalka ja toinen. Siihen sitten töppäsi. Wilma venytti kaulaansa ja yritti napata lehden, mutta turhaan. Vedin sen kauemmaksi ja oli lähellä ettei Wilma lähtenyt pois. Houkuttelin Wilmaa lehdellä ja itku kurkussa yritin vetää sitä toiselle puolelle. ”Ei hätää. Se on tukki joka pitää.. ööh.. ylittää” Päätin peruuttaa Wilman pois tukin päältä ja nousta selkään. Ehkä se nyt tajusi, että tukki on vaaraton ylittää. Nostin laukan ja maiskutin Wilman jatkamaan laukkaa, sillä Wilma hidasti tahtia. Tukin kohdalla tuli voimaton pysähdys ja olin luulevinani Wilman hyppäävän, mutta Wilma tapitti tukin edessä ja minä seisoin kevyessä istunnassa selässä. Laskeuduin satulaan ja yhtäkkiä wilma ottikin pienen hypyn tukin yli ja olin komeasti riippumassa Wilman sivulla. Taputin Wilmaa nopeasti ja ohjasin sen syömään ruohoa, palkkioksi. Mutta aikaa ei ollut kauan ja melkein tunti oli mennyt siinä, että olin yrittänyt ohjata Wilmaa tukin yli. Pitää tulla joskus harjoittelemaan tukin ylittämistä, mutta nyt jatkan matkaa. Äkkiä tuli taas tukki. Nostin äkkiä laukan ja puhuin Wilmalle jotain ja tunsin kuinka liidin tukin yli. Taputtelin Wilmaa ja halasin sitä. Jatkoin matkaa ravissa ja annoin sen mennä niin kovaa kuin sen koivista pääsi. Tulin tutulle peltoaukiolle ja laukkasin koko pellon ja menin tuttua polkua pitkin tallin pihalle. Nousin tallin edessä pois ja talutin tamman karsinaansa, jossa sitä odotti iso heinäkasa. Wilma alkoi mutustella niitä heti ja otin siinä samalla satulan ja suitset pois. Vein satulan satulahuoneeseen. Satulahuoneessa oli hiljaista. Kukaan muu ei ollut siellä, vain minä yksin. Ajattelin tutkia Wilman papereihin, sillä en ole ollenkaan katsonut niitä. Kaapin perältä löytyi kansio. Olisikohan pitänyt nämä viedä kotiin. Päätin kuitenkin lukea niitä. Istahdin pehmeälle sohvalle ja tutkin sivuja. Olin kyllä tiennyt että Wilma on nuori, mutta nyt sain selville oikean syntymäpäivän, joka oli 5.6.2004. Eli Wilma oli 6 vuotias. En ollut ajatellut omistavani niin nuorta tammaa. Olin jo luullut, että minulla on halussa pian 10 vuotta täyttävä neiti, mutta isä oli oikeassa sanoessaan, että Wilma oli nuori ja sitä se olikin. Kokematon eikä ollut vielä kunnolla koulutettu edes. Ei ihme että tukki oli niin pelottava. Eihän Wilma ollut koko ikänsä aikana mennyt tuollaisia esteitä. Minun pitäisi hankkia kouluttaja vai pitäisikö itse totuttaa se tukkeihin. Papereita oli lisää. joku vanha paperi liuskahti välistä. Paperista oli kulunut kirjaimia enkä saanut selvää. Paperissa luki jokin arabitalli. Sedälläni oli arabitalli, mutta miten se liittyisi Wilmaan. Ajoin selvittää sen…
JATKUU