Noran hoitovihko

Evan ja Noran ensitapaaminen

Tulin tilalle, jossa oli kaksi tallia. Kumpaankohan pitäisi mennä? Silloin takaani kuului ystävällinen ääni.
-Terve! Etsitkö Noraa? Wellu kysyi. Katsoin Wellua aluksi melkein suu auki ja sitten ryhdistäydyin.
-Moi. Joo, etin, sanoin hiukan hermostuneena. Tänään vain katsoisin minkä näköinen hoitsuni olisi. En ratsastaisi vielä tänään.
-Seuraa minua. Olet varmaankin Eva? Wellu kysyi. -Olen Wellu.
-Joo olen, sanoin ja seurasin Wellua tarhaan, jossa näkyi kuvan kaunis tummanruunikko hevonen. Olin juuri kysymässä kuka hevonen oli kun Wellu sanoi:
-Nora, tules tänne. Noin kiltti tyttö!
Nora! Tietysti, hevonenhan oli hoitsuni. Läsi ja tummanruunikko.

Talutin Noran sisälle talliin. Ulkona olikin tarpeeksi kylmä! Pidin jännittyneenä Noran riimun narua kädessäni. Kuinka korkea tamma olikaan! Olin ainakin kolme senttiä lyhyempi ja olin tuttunut 160cm hevosiin. Nora katsoi minua lempeästi enkä voinut olla hymyilemättä.
-Sitten harjaamaan, varusteet päälle ja maneesiin! Wellu sanoi.
-Mutta... Mutta, änkytin.
-Ei mitään muttia! Saat koittaa milta hevonen tuntuu, Wellu nauroi ja katsoin järkyttyneenä häntä. -Ei hätää tulen katsomaan, ettet tipu sieltä.
-Jo helpotti, sanoin. Hain Noran harjat, satulan ja suitset. Menin hoitsuni karsinaan ja rupesin harjaamaan sitä. Hui! Satulasta kun tippuisi.

Olin harjannut ja laittanut varusteet Noralle. Otin ohjista kiinni ja talutin sitä maneesia kohti. Matkalla liukastelin ja meinasin lentää nenälleni.
-Hah! En kaatunu, siitäs sait lumi! Nauroin ja astuin askeleen eteen päin. Yhtäkkiä liukastuin ja ote ittosi ohjista. Hetken kuluttua avasin silmäni ja huomasin turvan pääni lähellä.
-Nora! Et viittiny jättää mua yksin, sanoin ja nousin ylös. -Ai ku mulla on ihana hepo!
Kävelimme viimeiset metrit maneesin ovelle ja avasin ovet. Kun tulimme sisälle käännyin sulkemaan ovet.
-No kylläpä sulla kesti! Wellu sanoi.
-Tiedän... Tilsat oli aika haastavat ja kaaduin matkalla tänne, sanoin ja laskin jalustimet alas. Kiristin vielä satulavyötä ja heilautin itseni Noran selkään. Pidensin jalustimia, koska tämän hetkiset olivat liian lyhyet.

Lämmitin Noran ja aloin tehdä töitä. Menin aluksi ravissa ympyrää toisessa päädyssä. Sitten menin harjoitusravissa ja laukassa peräänantoa. Lopuksi kolmikaarista kiemurauraa laukassa. Keskityin niin ratsastamiseen, että en muistanut Wellun katsovan. Otin Noran käyntiin ja menin pari kertaa ympyrällä. Kun olin jäähdytellyt tamman menin täyskaartoon, taputin sitä, otin jalustimet jalasta ja jalkauduin.
-Bravo! Wellu huusi katsomosta. Ai niin! Wellukin oli täällä. Katsoin Noraa ja huomasin valkoista vaahtoa joka paikassa. Vaahtoa valui Noran ryntäitä, kaulaa ja jalkoja pitkin. Kun katsoin Noran suuta aloin nauraa, koska näytti siltä kuin se irvistäisi. Vaahtoa oli kaikkialla! Nostin jalustimet ja löysäsin satulavyön.

Karsinassa riisuin satulan ja otin suitset pois. Harjasin piikkisualla Noran ja hain fleeceloimen sille, koska se oli hikinen eikä hevosia saanut pestä talvisin, koska oli niin kylmä. Annoin Noralle porkkanan ja taputin sitä.
-Te olette hyvä pari, Wellu sanoi. Hymyilin tälle ja tulin Noran karsinasta. Ulkona oli hämärää ja tiesin, että en saisi olla kauaa tallilla.
-Minun täytyy lähteä. Tuun taas huomenna, sanoi ja kiitin Wellua. Lähdin kotia kohti.

Eva ja Nora
P.S. Nyt tuli oikeeseen. Kone simahti eilen nii se saattaa johtuu siit et toi oli vääräs paikas.

Hyvä tarina! Saat 90 ve.
-Wellu

Esteitä Noralla

Tulin tallille pirteänä. Huomasin, että näin aamu aikoihin oli tosi hiljaista. Hui! Mikäs se tuossa on? Ihmettelin ja katsoin pyöreää muta palloa. Se tuntui vetävän minua puoleensa. Ei! Nyt en menisi lankaan. Joku yritti kuitenkin tehdä minulle pilan. Hetken siinä seisottuani en voinut olla ottamatta sitä käsiini. Odotin, että joku nauraisi, mutta mitään ei kuulunut. Sisäinen ääni käski minua avaamaan sen.
-Mutta nyt muta pallero! En avaa sinua, sanoin ja jätin muta pallon paikalleen.

Tulin tarhan luokse missä hoitsuni oli.
-Kuule, Nora. Mentäiskö tänään esteitä? Kysyin ja kuin ajatuksen voimalla Nora tuli luokseni ja otin sen kiinni. Talutin Noran tarhasta ja suljin oven. En ollut vieläkään tottunut siihen, että hevonen on minua korkeampi. Kun talutin Noraa kohti tallia tunsin pienen tönäisyn selässäni. Käännyin ja näin Noran tapittavan minua. Hymähdin.
-Ihan kuin olisit jotain vailla. Porkkanaa saat vasta töiden jälkeen, koska minä en lelli hevosia! Sanoin ja nauroin Noran ilmeelle. Sen turpa venyi alas. Ihan kuin se olisi tajunnut mitä tarkoitin.

Vartin päästä harjasin Noran selkää ensin, koska lumet oli saatava pois nopeasti. Kavioitten puhdistuksessa kesti kauan ja sitten kuulin kavion kolauksia. Nostin pääni karsinasta ja katsoin ovea lähellä olevaa karsinaa. Lehmänkirjava tinker katsoi silmillään meitä kahta. Miksi hevonen oli sisällä? Samassa kuin vastauksena satulahuoneen suunnasta tuli tyttö.
-Moi! Sanoin ja tyttö hätkähti.
-Moi! Tyttö sanoi ja katsoi hevostaan. Hetken kuluttua hän katsoi taas minua.
-Oletko Noran hoitaja? Hän kysyi. -Oon Ellu.
-Oon... Mä oon Eva, sanoin.
-Meetkö maneesiin? Kysyin ja sain myöntävän vastauksen. Kävin hakemassa porkkanan taskuuni, koska antaisin sen tunnin jälkeen hoitsulleni. Se olisi vain iloinen jos saisi sen heti.

Kahden vartin kuluttua menimme maneesiin. Maneesissa kiristin satulavyön, laskin jalustimet ja heilautin itseni selkään. Menimme uran viereen kävelemään. Kaks estettä! Ja vielä 60cm korkuisia.
-Tästä tais sittenkin tulla estetunti. Mut aattelin et aloittaisin pienillä, hymähdin. Ellu katsoi minua hymyillen ja laski esteen 50 senttiseksi. Lämmittelin Noraa menemällä ensin käyntiä, sitten ravia, sitten laukkaa ja sen jälkeen käynnissä niin, että hoitsuni hengitys tasaantuu. Parin minuutin päästä ravasimme estettä kohti. Nostin laukan. Yksi, kaksi ja hyppy. Yksi, kaksi ja hyppy.

Tunnin lopussa Ellu oli hypännyt hienosti Kendralla. Tamma ei ollut kieltänyt, ollut liian laiska tai tiputtanut Ellua. En tuntenut Kendraa niin olin huono sanomaan mitään, mutta vastauksen näki Ellun kasvoilta.
-Se meni upeesti! Ellu iloitsi ja taputti hoitsuaan.
-Niin meni. Sait sen hyvin liikkeelle, sanoin ja hymyilin. Aloimme lopettelemaan ja jäähdyttelimme hevoset. Jalkauduin ja taputin Noraa kaulalle. Nostin jalustimet, löysäsin satulavyön ja annoin porkkanan Noralle.
-Oletko valmis lähtemään talliin? Kysyin Ellulta.
-Joo. Oota hetki, sain vastaukseksi.

Tallilla vein Noran karsinaansa ja otin varusteet pois. Nyt se ei ollut niin hiessä, mutta silti laitoin sille loimen. Kun olin saanut hoidettua Noran menin pesemään kuolaimet. Vein suitset, satulan ja harjat paikoilleen. Jäin talliin vielä, koska Nora ei tarvitsisi loimea kauaa. Aikani kuluksi puhdistin harjat ja puhdistin satulavyötä, koska siinä oli karvoja. Vähän ajan päästä otin loimen pois ja tunnustelin oliko Nora märkä tai koskea. Ei, se ei ollut märkä, kostea tai viileä. Taputin hoitsuani ja vein loimen paikalleen kuivumaan. Sitten lähdin.

Eva ja Nora

Saat 110ve! hyvä tarina!
-Wellu

Ulkona oli pehmeä pakkanen, kun kävelin jännittyneesti tallin pihaa kohti, sillä äitini oli tuonut minut autolla vähän matkan päähän ja sain kävellä vähän matkaa.
Olin aika lailla hermostunut, koska tämä oli ensimmäinen keetani koko tallilla, en ollut koskaan nähnyt ketään noista ihmisistä tai hevosista ja minulla varmaan menisi tovi aikaa oppi tallin omille tavoille, oppia tutustumaan ihmisiin ja tallin ympäristöön.
Kävelin, kävelin ja kävelin. En osannut sanoa, kuinka lujaa, joskus hidastin vauhtia saadakseni jännityksen takia helpommin henkeä. Mulla ei aina henki kulje kunnolla, kun olen tosi jännittynyt.
Kuljin tallin parkkipaikan läpi ja seisahduin hetkeksi katsomaan ympärilleni; näin ympärilläni laitumia, joissa oli vain pari hevosta, osa olisi varmasti jo viety sisälle. Edessäni on muutama tarha, jossa oli myös hevosia, ja ne kaikki olivat tosi suloisia. Nopeasti ja hämärästi näin myös ratsastuskentän, missä joku ratsasti hienolla hevosella.
Seisoin siinä aika pitkään tutkiskellen ympärilleni, kun joku, tuntematon tyttö, jota en tietenkään tutenut, oli ilmestynyt eteeni. Hän oli hakemassa varmaan omaa hoitohevostaan tarhasta.
- Moi! Sä oot varmaan uus täällä? Mä voin kyllä näyttää sulle paikkoja, jos vaan haluut, kunhan oo vieny tän tamman sisälle, tyttö sanoi ja hymyili lämpimästi.
- Moi vaan. Öö.. joo. Joo haluan. Mä oon täällä kyllä ekaa kertaa ja oon.. tota. Alkanut hoitaa sitä Noraa.. En kyllä tiiä missä se asuu.. Tai siis että missä sen karsina on, sopersin melko hermostuneena, totta kai uudesta paikasta.
- Joo, se on tuolla sisällä. Mä näytän sulle vaikka ensin tallit, tyttö sanoi ja osoitti tallia ja heilautti kättään, pongahdin kuin tönäistynä eteenpäin ja hymyilin, seurasin tyttöä, joka talutti tammaa sisälle.
Tyttö vei minut ensin pikkutalliin ja erotin nimikylteistä muutaman nimenkin; Alex, Uuno, Mirella. Pikkutallin jälkeen matkamme jatkui pätalliin, ja kiersimme kaikki hevoset läpi, ja nurkassa oli minun tammani, minun hoitohevoseni.
Tamma seisoi karsinan nurkassa, mutta kun ojensin kättäni sille, se alkoi kipittää kohti ovea.
- Hei, mulla on tässä vähän kiire, mutta jos nähään taas joku päivä niin näytän sulle maneesin ja maaston vaikka? Ja tuolla on hevosten varusteet, tyttö sanoi a osoitti päätallin satulahuonetta kohti.
- Joo, totta kai, kiitos! ehdin sanoa, kun tyttö oli jo poistunut tallista.
Nora katsoi minuun, uuteen ihmiseen uteliaasti silmät säihkyen, silti se käänteli hieman korviaan, koska ei tuntenut minua ollenkaan.
- Hei, kaunokainen! sanoin sille hiljaa ja avasin varoasti karsinan oven. Tamma tunkeutui ovea työntäen minua lähemmäs. Minua nauratti, mutten voinut antaa sen talloa minua, joten työnsin sen ryntäistä taaksepäin. Se peruutti kiltisti peremmälle karsinaan.
Hymyilin sille, vaikkei se varmaan hymystä mitään tiedäkään.
Asetin tammalle riimun päähän ja talutin sen käytävälle harjattavaksi.
Harjatessani Noraa talliin tuli ja meni kaikenmaailman ihmisiä ja esittelin itseäni heille, vaikka olin tosiaan hiljainen ja ujo, ja en varmasti saanut kaikkea sanottua, mitä olisin tahtonut sanoa. Kun ihmiset olivat tulleet tutkimaan minut, talli hiljeni hetkeksi, ja olin siellä kahden Noran kanssa.
Aloin ajatuksissani hyräillä lempikappalettani, ja harjailin tammaa, joka välillä innostui pyörimään käytävällä, mutta seisoi paikallaan suurimmaksi osakseen.
Kun harjasin Noran päätä, se laski sen kuuliaisesti alemmas, ja minusta se oli tosi söpöä.
Harjattuani Noran lakaisin koko päätallin käytävän. Siinä tuli mukavan lämmin, olihan ulkona kuitenkin pakkasta.
Menin taas Noran luo ja laitoin sille taas riimun ja talutin sen ulos tallista. Se hirnahti sieraimet suurina ystävilleen, jotka oleilivat tarhoissa. En ollut tallissa huomannut, miten korkealle tamman pää ylettyi , kun se hirnui pää korkealla ilmassa.
Tamma hypähti muutaman sentin sivulle, malttamatta odottaa, että pääsisi kavereidensa lähelle.
- Noh, otahan ihan rauhassa! sanoin sille ja tirskahdin.
Talutin tamman laitumen portille ja päästin sen irti. Se laukkasi laitumen ympäri monta kertaa. Sillä aikaa minä olin putsannut sen harjat.
Pian hainkin tamman takaisin sisälle, eikä laitumelta kiinni ottaminenkaan ollut kamalan vaikeaa, tamma tuli nopeasti luoksenu, sillä sillä laitumella ei ollut silloin ketään.

- Noniin, saitpa nyt sitten olla ulkona, koska tänään en vielä aikonut ratsastaa sinulla, sanoin sille ja se ravisteli päätään ihan tyytyväisenä lyhyeeseen happihyppelyynsä.
Sisällä päästi tamman karsinaansa ja moikkasin sille lähteäkseni.
- Nähdään taas! sanoin, ja olin todella iloinen, koska en ollut osannut kuvitella tamman olevan noinkin suloinen!
Äitini oli nyt onneksi päättänyt tulla hakemaan minua parkkipaikalta, joten pääsin nopeasti kotiin autolla.

Siinä aloitustarinani, toivottavasti kelpaa.
Ja jos tarinassa on jotain, mikä tällä tallilla ei ole tapana, olisi kiva tietää.

Wau, upeaa tekstiä ja vielä eka tarinasi. Saat 150ve
-Ritsku

Kävellessäni kohti tallia, naamaani lensi lunta minkä ehti; oli kamala lumimyrsky, enkä nähnyt edes eteeni kunnolla, hahmotin tallin ja luotin siihen, etten astuisi ojaan, ehkei olisi pitänyt, sillä jalkani upposi syvälle johonkin; lensin kyljelleni lumiseen ojaan. Älähdin ja yritin kompuroida itseni ylös ojasta, turhaan, kaaduin sinne uudelleen.
Jonkin ajan taisteltuani ojanpohjaa vastaan, sain itseni kontattua tielle. Olin hengästynyt ja lumi vain vyöryi myrskynä ja tuulena kasvoilleni. Mahtavaa, juuri tänään olin menossa ensimmäistä kertaa Noran selkään.
Nousin seisomaan ja suuntasin kohti tallia lumisena kuin lumiukko.
Tallin pihassa yritin vilkuilla tarhoihin, josko Nora olisi siellä, ei ollut, luojan kiitos, säästyisin lumiukkohevoselta, märältä sellaiselta.
Avasin tallin oven, ja olin helpottunut siitä, että olin tyynessä tallissa, mutta oli siinäkin huonot puolensa; astuttuani talliin, jossa myrsky loppui, silmälasini menivät välittömästi huuruun. Huokaisu. Pyyhin silmälasit paitaani ja suunnistin tallin perälle, Noran karsinan luo.
Tamma makoili maassa unisen näköisenä, turpa hipoen maata. Hihkaisin ja ristin käteni yhteen ja päälleni vieri hyöky, joka todisti että olin täysin hurahtanut hevosiin. Katsoin Noraa pitkään, sillä en tahtonut häiritä sen unta.
- Voit kyllä pyytää sitä nousemaan ylös, takaani kuului Wellun ääni, jossa kuului pientä huvittuneen sävyä.
- Joo, toki. Ihan kohta, sanoin ja käännyin takaisin kohti Noraa. - Ihan kohta, toistin.
Wellu poistui tallista huvittuneen näköisenä.
Seisoin siinä vielä pitkään, häiritsemättä tammaa.
- Noniin, olen kyllä hyvin pahoillani, mutta nyt sinun pitää nousta, sanoin tammalle ja astui askeleen ja maiskutin kerran äänelläni. Se katsoi minua kyllästyneesti, ei varmaan olisi halunnut nousta, mutta nousi kiltisti ylös ja tuli tervehtimään minua.
- Odotas, sanoin sille ja kaivoin taskustani puolikkaan porkkanan, tamma nappasi sen himoiten sitä ja mussutti sitä tyytyväisenä.
Laitoin tamman oven perässäni raolleen ja tartuin harjoihin. Aloitin kumisualla, jolla hierovin liikkein putsasin tamman läpi jalkoja myöten. Siirryin kovempaan harjaan, ja otin suurimmat liat tamman vatsan alta, myös jalat. Pölyharjan nappasin ja harjasin sillä pitkin vedoin tammaa pitkään, kunnes tamma kiilsi edes vähän. Putsasin Noran kaviot ja selvitin harjan ja hännän. Vihdoinkin, nyt voimme mennä ratsastamaan.
Kävin tallin ovella ja vilkaisin ulos. Mitä!? Lumisade oli loppunut kuin seinään, ulkona pilvien välistä pyrki esiin aurinko. Mahtavaa!
Hyppelin iloisesti hakemaan tamman satulan ja suitset. Laitoin satulan hetkeksi telineeseen ja heitin ohjat tamman kaulalle, käännyin sen viereen ja tarjosin kuolaimia.
Tamma piteli suutaan kiinni. Työnsin peukoloni tamman suuhun, hampaattomaan kohtaan, jonka olisi tarkoitus kutittaa ja houkuttelemaan hevosta aukaisemaan suunsa; niin myös Nora teki, se avasi suunsa ja sain kuolaimet suuhun. Nostin niskaremmin niskan taakse ja kiinnitin muutkin remmit kiinni.
Tartuin satulaan ja nostin, liu'utin sen oikeelle kohdalleen ja oikaisin satulahuopaa molemmilta puolilta. Tiputin satulavyön toiselle puolelle ja nappasin sen vatsan alta tälle puolen. Laitoin sen ensimmäiselle reiälle odottamaan myöhempää kiristystä.
Talutin tamman maneesiin, eikä siellä ollut ketään ratsastamassa. Talutin Noran peremmälle maneesiin ja suljin oven perässäni.
Kiristin satulavyötä pari reikää ja laskin jalustimet alas molemmilta puolilta. Otin ohjia hieman lyhyemmäksi ja nostin jalkani jalustimeen ja ponnistin itseni tamman selkään, joka astui sivuun, olisi varmaan tahtonut jo aloittaa.
- Maltahan vähän, sanoin sille ja rapsutin sen kaulaa.
Laitettuani jalustimet minulle hyvän mittaiseksi, painoin pohkeitani tamman ympärille, ja se asteli kiltisti uralle. Tamman askel tuntui hyvin pehmeältä ja olemattomalta, vaikka kävelin vielä pitkin ohjin.
Kävelin kierroksen pitkin ohjin, aloin painaa pohkeillani ja myödätä istunnallani; tamma nosti ravin, vieläkin annoin sille pitkää ohjaa. Kevensin. Tamman askel tuntui hyvittavan lennokkaalta, mutta laahustavalta vielä.
Ravattuani muutaman kierroksen istuin alas, nojasin taakse ja puristin pohkeilla; tamma siirtyi käyntiin. Keräsin lyhyemmät ohjat.

Aloin antaa Noralle puolipidätteitä ja kokoomaan sitä, pyytäen pohkeilla eteen, pidättäen ohjilla, myödäten hevosen liikkeisiin. Noran askel alkoi hakemaan haluamaani rytmiä.
Tein paljon voltteja ja kiemuroita. Tamma alkoi taipua niskasta hiljalleen ja kantamaan takapäätään. Korjasin istuntaani muutaman kerran; selkä suoraksi, kantapäät alas, varpaat ja katse eteenpäin, nyrkit pystyssä. Tamma oli peräänannossa.
Pyysin sen pienin avuin raviin, se nosti päätään ja meni ravia kevennykseni tahtiin.
Pyysin sitä eteenpäin, tehden ohjilla puolipidätteitä. Tamma taipui taas luonnolliseen peräänantoon.
Lämmiteltyäni tammaa molempiin suuntiin, tein temponvaihteluja, lisättyä ja hidasta.
Tamman suuhun alkoi kerääntyä valkoista vaahtoa.

Nostaessani laukkaa, tamma loikkasi ensimmäisen askeleen, jolloin pidätin sitä ja annoin enemmän puolipidätteitä, kunnes tamma meni haluamaani tahtia, peräänannossa.
Tunnin kuluessa tein myös pohkeenväistöä ravissa ja käynnissä molempiin suuntiin, etu ja -takaosakäännöksiä, laukkaa ympyrällä, yms.

Tunnin päättyessä annoin sen vielä hengähtää; kevyessä ravissa pitkin ohjin, josta siirsin käyntiin pariksi kierrokseksi.
Pyysin tamman keskemmälle kenttää, pysäytin ja taputin sitä ja kehuin äänellä.
Tamma oli jokseenkin hikinen ja sen ryntäille oli valunut valkoista vaahtoa sen suusta.
Laskeuduin selästä ja nostin jalustimet ylös.
- Täydellistä, upeaa, ihanaa, HYVÄ! kehuin tammaa ja se käänsi korvansa höröön tyytyväisenä.
Tallissa riisuin tamman ja annoin sille porkkanan toisen puolikkaan ja harjasin sen läpi nopeasti.
Putsasin sienellä ja pyyhkeellä sen satulan ja suitset pikaisesti.
Vein tamman varusteet takaisin satulahuoneeseen. Palatessani tamman luo ovi oli sepposen selällään, mutta neiti seisoi siellä kiltisti ja ihmetteli oven aukioloa.
- Oho, sanoin ja menin rapsuttamaan tammaa, ja se nautti siitä. Annoin sille pusun turvalle ja sanoin heipat.

Lähdin tallilta, mieleni leijui jossain taivaalla. Ihana päivä, vaikka aikaisemmin kaaduinkin ojaan. Hahhah. Olin löytänyt itselleni täydellisen hotohevosen, ja siitä olin iloinen.
Loppumatka kotiin menikin sitten hyräillen ja haaveillen...



Hieno tarina, saat 160ve
-Ritsku