Maran hoitopäikky

Uusi päivä, uudet kujeet
Jatkoa viime numerosta...

Sidoin Maran riimunnarun kalteriin ja taputin sitä kaulalle, joka antoi taas tammalle syytä heittää mielenosoituksellisesti päätään.
- Aiotko tänään uudestaan satulaan? kysyi Wellu joka oli tullut hiljaa taakseni. Säpsähdin ja käännyin.
- Juu, varmaan. Nyt voisi kokeilla maneesissa kun on näin kuumaakin, vastasin ja leyhyttelin kuumaa ilmaa pois kasvoiltani. Samassa tunsin Maran lujan pökkäisyn selässäni ja olin lentää Wellun päälle.
- Tullaan, tullaan, sanoin Maralle ja kipitin hakemaan harjat. Otin ensin kumisuan ja irrotin pyörivin liikkein irtolian samettisesta karvasta. Sitten jatkoin kovallaharjalla jalat ja muut, seuraavaksi siistin lopputuloksen pehmeälläharhalla jonka puhdistin piikkisukaan aina välillä. Lopuksi otin koukun ja pyysin Maraa nostamaan. Sepä oli tylsistyksissään mennyt ja avannut riimunnarunsa ja näykkäisi nyt minua takapuolesta kun kyykistyin sen jalan viereen. Jätin jalan rauhaan, enkä huomannut, kun Mara nosti sen heti kun käänsin selkäni.
- Hyi! Ei saa, komensin ja kiinnitin riimunnarun uudelleen tiukemmin. Laitoin vetosolmun pään lenkistä läpi, ettei se pääsisi aukeamaan. Sitten menin taas etusen pariin ja Mara nosti sen hetken pohdinnan jälkeen. Kiitin vuolaasti ja puhdistin kavion. Loput sujuivatkin melkein ongelmitta.

- Mara, suostuisitkos olemaan kiltisti jos tänään kiipustan sun selkääsi? kysyin tammalta. Se nosti päänsä ja katseli minuun hieman kysyvästi. Se hörähti, kuin vastatakseen. Ja tiesin kyllä, että jon neiti yhtään ymmärsi kysymystäni, sen vastaus oli: "Älä luulekaan!" tai ainakin jotain sensuuntaista. Hain kuitenkin varusteet, mutta päätin viedä tukalan satulan pois, sillä näin kuumalla olisi mukavampaa ratsastaa ilman. Suitsin Maran nopeasti eikä se jaksanut laittaa vastaan. Tamma kun oli varmasti väsynyt kuumalla ilmalla niinkuin muutkin. Talutin Maran ulos ja Ritsku oli sopivasti hommia vailla joten lähti valvomaan ettei Mara keksi koiruuksia. Suuntasimme maneesiin ja Ritsku punttasi minut Maran paljaaseen selkään. Tamma nytkähti liikkeelle ennenkuin sain ohjia kunnolla käsiini. Se otti muutaman raviaskeleen mutta sain sen pysäytetyksi. Taputtelin Maran kaulaa rauhoittavasti ja asetuin kunnolla. Otin ohjat käteen paremmin mutten vielä tuntumalle. Annoin pohjetta ja otaksuin että lentäisin pian maahan, mutta sen sijaan Mara tyytyi askeltamaan rauhallisesti mutta verkkaisesti uralle. Alkukäyntien jälkeen ohjasin sitä paljon ympyröille ja taivuttelin ja asettelin, jottei se keksisi itse puuhaa. Mara kyllästyi pian tämmöisen vanutukseen ja vetkutteluun, ja se nosti ravin. Tamma osasi olla yllättävän kovasuinen (ja päinen) ja estelyistä huolimatta se suuntasi maneesin keskelle. Se seisahtui aivan keskelle eikä enää liikkunut. Kun olin hetken suostutellut, se lähti kävelemään taas. Jottei tämä toistuisi, nostin ravin. Ritsku sai puhelun ja poistui ulos hetkeksi. Aloin jännittää; mitä jos Mara nyt... Pyyhin ajatukset ja keskityin siihen volttiin, jota olin juuri tekemässä. Myötäsin Maran liikkeitä ja rentouduin, se alkoi itsekin rauhoittua ja tunsin, kuinka sen selkälihaksista katosi jännitys. Hitaasti mutta varmasti aloimme sulautua yhdeksi ratsukoksi. Mara totteli apuja paremmin ja minä myötäsin ja annoin pieniä, selkeitä ja helliä apuja ja kehuin paljon. Tuumin hetken, uskaltaisinko jo nostaa laukan. Olisi kovin epämukavaa, jos kävisi niinkuin eilen.
- Ei, mikään ei voi rikkoa harmoniaa väliltämme, julistin Maralle ja se hörähti. Vaahto tipahti sen ryntäille ja hölläsin hieman ohjaa. Pidin sen kuitenkin kurissa ja tein vielä pari volttia ennen pitkää sivua. Kulmassa tein etosakäännöksen ja pitkällä sivulla annoin kepeän laukkapohkeen. Mara lähti reippaampaan raviin ja heitti päätään.
- Soojaa, ei hätää, tyttö! rauhoittelin ja taputin Maran kaulaa. Hidastin käyntiin ja pysäytin tamman. Se seisoi kuuliaisesti korvat minuun päin. Sen lihakset värähtelivät odottavasti ohuen karvapeitteen alla. Taputin kaulalle ja annoin siltä seisomalta laukkapohkeen.
- Laukka! sanoin hiljaa mutta topakasti, juuri sillä sävyllä, että Mara ymmärsi. Se nosti laukan ja voi hitsi, millainen tunne! Mara laukkasi sulavasti ja rennosti, sen askel oli pitkää ja annoin ihan millin lisää ohjaa. Taputtelin neitiä kaulalle. Mutta sitten, juuri kun olin ulko-oven kohdalla astui Ritsku takaisin sisään ja Marakos sitä säikähtikin! Se hyppäsi sivulle ja salamannopeasti mätkähdin maahan.
- Oivoi! Eikai sattunut? Ritsku huolehti ja tuli auttamaan minut ylös.
- Ei mitään hätää, sanoin ja pyydystin Maran takaisin. Se hieman tanssahteli ja korskui mutta oli muuten yllättävän rauhassa. Nousin uudelleen selkään ja Ritsku laittoi muutaman kavaletin keskelle maneesia. Selitin, miten ihanaa oli ollut laukata Maralla.
- Mutta varo vaan, vaikka teillä menee nyt hyvin ja ymmärrätte toisianne, siihen ei koskaan pidä luottaa liikaa. Mara on todella oikukas tamma, Ritsku varoitti. Tyydyin nyökkäämään ja keskityin taas täydelliseen ohjaamiseen.

- Täältä tullaan, laukkapuomit! supatin niin hiljaa, että vain Mara kuuli. Se laukkasi sulavasti ja tahdikkaasti. Tulimme suoraan, täydellistä tietä, puomeille ja Maran askeleet asettuivat niihin kuin itsestään. Kehuin ylitsevuotavasti Maraa ja taputin sen kaulaa. Sitten se hidasti raviin. Yritin antaa heti uuden laukkapohkeen, mutta Mara teki äkkipysäyksen ja olin lentää kaulalle. Sen lihakset jännittyivät ja korvat värähtelivät.
- Mara, älä nyt vaan... ehdin sanoa, kun jo lensin maahan. Mara oli kavahtanut pystyyn, vaikka laskeutuikin pian.
- Sille taisi nyt riittää tämä höykytys, Ritsku totesi taluttaessaan Maraa luoksein.
- Juu vedetään vielä loppukäynnit.

Mara nautti suihkutuksesta, vaikkei sitä varmaan näyttänytkään. Ritsku piteli siitä kiinni, ja minä suihkutin viileää vettä tamman kylkiin. Mara kiljahti ja hyppäsi pystyyn aina välilllä, mutta oli muuten varsin kiltisti. Sen piti aina vaan esittää hieman hankalaa tapausta...