Adan hoitopäikky

tulee..

Oli syksyisen kaunis ja aurinkoinen päivä kun istuin omassa huoneessani katsellen kelloa ja sen viisareita.Tänään oli se päivä. Olin viimeinkin saanut Ruusukeen tallilta hoitohevosen itselleni enkä olisi malttanut odottaa vanhempieni tuloa kaupasta. Aika tuntui liikkuvan aivan liian hitaasti. Jännitys tuntui mukavalta vatsapohjassani. Pian olisi lähdön aika.

Matkalla tallille kerroin vanhemmilleni uudesta hoitohevosestani.
- Äää mä en malta ootaa! hykertelin itsekseni ja katsoin ohitse kiitävää oranssin ja keltaisen eri sävyissä hohtavaa metsikköä.
- Kohta ollaan perillä. Minkäslainen se hevonen on jota hoidat? Isäni kysyi.
- Juu, se on Haflinger tamma ja nimi on Adamina. En mä sit siitä paljoo muuta vielä tiedäkään. Toivotaan että me tullaan toimeen keskenämme, hymyilin äitilleni joka katsoi minua hiukkasen huvittuneen näköisenä.
Pian auto kaarsi tallin pihaan. Astuin nopeasti ulos ja vanhempani seurasivat perässä. Katselin hiukan ympärilleni pihassa. Pian tallista astuikin ulos nainen, oletin hänen olevan Wellu.
- Hei vaan kaikille, sinä taidat olla Haiku eikö? Olen tallin omistaja Wellu, Wellu sanoi minulle.
- Juu olen, Adaminaa tulin katsomaan, vastasin kohteliaasti hymyillen hiukan ja lähdin kävelemään Wellun perässä talliin.

Vanhempani seurasivat perässämme ja keskustelivat Wellun kanssa niitä näitä. Minä seurasin katseellani karsinoistaan kurkistelevia hevosia ja luin niiden nimilaattoja innoissani. Viimein saavuimme kauan odottamani karsinan eteen. Kyltissä luki "Adamina". Pian karsinasta työntyi ulos kaunis rautias pää hörökorvineen ja suu jauhaen heinää.
- Tässä on Adamina, tutummin Aada. Toivottavasti tulette toimeen keskenänne, Wellu sanoi ja taputti Adaminaa kaulalle. Aada ei noteerannut Wellun taputuksia vaan jatkoi ruokansa jauhamista edelleen. Rohkenin myös itse taputtamaan tammaa kaulalle ja silittelin sen turpaa ja harjaa. Aada se vain jatkoi syömistään haistellen minua samalla välillä.
- No me mennään nyt, soita kun tullaan hakemaan jooko? vanhemmat lähtivät kävelemään autolle päin.
- Juu mä soitan sitte, huusin katsoen kuitenkin kokoajan Adaminaa.
Wellu tuli viereeni.
- Voit vaikka harjata sitä ja lähteä sitten taluttelemaan sitä tuonne ulos näin aluksi. Voin näyttää missä on satulahuoneet ja harjat sun muut niin voit tutustua sitten kaikessa rauhassa talliin, Wellu sanoi nojaten karsinan oveen.
- Joo sehän käy, vastasin ja lähdin kävelemään Wellun perässä syvemmälle talliin.

Wellu esitteli minulle tallia missä oli harjojen paikat, missä oli satulat ja muut varusteet, ilmoitustaulu, ensiapupaketti ja kaikkea muuta tärkeää jota minun tulisi muistaa kauramoottoreiden kanssa oleillessani. Kävimme myös tutustumassa nopeasti kerhohuoneeseen. Wellu sanoi menevänsä hoitamaan asioita ja päätin suunnata Adaminan karsinalle harjalaatikko mukanani.

Kun pääsin Aadan karsinalle avasin oven ja astuin hitaasti Aadan karsinaan. Olin niin hurmioitunut katsomaan tamman kauniita silmiä etten hoksannut tuoretta lantakasaa johon astuin juuri pestyillä ratsastuskengilläni.
- Jaa näin sitä toivotetaan uus hoitaja tervetuleeksi, kiitti ny vaan, naurahdin ja astuin Adaminan viereen ja taputin sitä kaulalle. Aada se vain söi ruokaansa ja hörähteli hieman kunnes se nosti päänsä ja rohkeni kuitenkin nuuhkia taskujani ja käsiäni luultavimmin herkkuja etsien. Ei ollut perso ruualle tämä polle. Astuin ulos karinasta väistäen tarkoin kakkakikkareet ja otin harjan laatikosta ja aloin harjata Aadaa varmoin vedoin. Adaminan turkki oli hyvässä kunnossa eikä se ollut edes likainen mutta harjaaminenhan parantaa verenkiertoa ja sehän on oiva keino tutustua uuteen hevoseen. Annoinkin siis harjojen ja kaviokoukkujen heilua. Pian koko hevonen oikein kiilteli puhtauttaan hännästä korvankärkiin. Ja Aada se vaan söi onnellisena.
- Pöhkö hevonen sinäkin olet, naurahdin ja sain vastauksekseni hörähdyksen heinien seasta.

Ulkona ilma oli hiukan kiristynyt ja hengitykseni huurusi vienosti viileähkössä syysilmassa. Adamina käveli kiltisti riimunnarussaan katsellen kuitenkin kokoajan kiinteästi matkan varrella olevia huuruisia ruohotupsoja. Riimun-naru kiristyi uhkaavasti kun neiti olisi halunnut mennä mieluummin puskaan köpöttelemään kuin kävellä pitkin tallipihaa ja hiekkatietä. Napakka veto riimun-narusta kuitenkin piti Aadan raiteillaan ja puskaseikkailuilta vältyttiin täpärästi. Kiltistihän tämä heppa osasi olla. Nyt Adamina alkoi kiinnittämään hiukan enemmän huomiota minuun ja tuli korvat hörössä nuuhkimaan taskujani. Kävelin vain hihitellen eteenpäin ja tökin tamman turpaa pois hiuksistani. Meitä vastaan tuli pari tallilaista ja muutamia hevosia seisoskeli tarhoissa. Aada katseli hevosia välillä kiinnostuneena mutta suostui tekemään kanssani yhtestyötä kävelemällä kiltisti sitä rataa pitkin jota minä täällä narun toisessa päässä halusin.

Päästyämme pieneltä tutustumislenkiltämme ja saatuani Aadan takaisin karsinaansa harjattuna ja kaviot putsattuna kivistä suuntasin tieni satulahuoneen kautta ulos. Kiertelin hiukan ulkona ja tutkin ympäristöä. Päätin myös poiketa vilkaisemassa maneesia ja kenttää. Matkallani maneesille tapasin pari tallilaista luultavimmin hoitajia jotka puhuivat kiivaasti jotain hevosista nauraen samalla.

Maneesissa oltiin pitämässä tuntia ja jäin seuraamaan hetkeksi tuntia. Tarkkailin eri hevosia ja kuinka ne menivät. Tarkkailin muös tunnin vetäjää ja ratsastajia. Maneesikin yllätti minut tilavuudellaan. Täällä olisi varmasti tilaa ratsastaa jos jonkinmoisia esteratoja ja koulukiemuroita.

Tunnin loputtua suuntasin ulos mennäkseni talliin kun hämmästyin ulkona olevaa pimeyttä. Mitäköhän kello mahtoi olla. Kännykkäni kello näytti kolmea mutta eikai kolmelta ollut näin pimeää? Kävelin talliin varoen kompastumasta ja kappas, katsoessani tallin kelloa huomasin sen olevan vaarttia vaille neljä. Argh, oma kelloni oli väärässä.. siirrettyäni kännykkäni oikeaan aikaan ja varmistettuani ajan yhdeltä tallilaiselta jolla sattui olemaan kello suuntasin Aadan karsinalle.
- Oli mukava tutustua Adamina, huikkasin ja taputin vielä sen kaulaa hyvästiksi. Aada se vain pärskähti etsien jäljelle jääneitä ruuanrippeitä karsinansa pohjalta. Päivä oli ollut loistava. Toivoin mielessäni että seuraavastakin päivästä Adaminan kanssa tulisi näin onnistunut.

WAUTSI! mahtava tarina ja vieläpä ensimmäinen " tämä tietää hyvää " saat 130ve,
-Ritsku

Ilma oli mukavan kirpeä ja syksyinen kävellessäni bussipysäkille. Selässäni oleva laukku joka oli tietenkin tungettu täyteen lämpimiä vaatteita ja kännyköitä sun muita, painoi ikävästi selkääni. Astuin viimeinen bussipysäkille ja pysähdyin odottamaan bussin tuloa. Hetken päästä olinkin jo bussin ihanassa lämmössä ja tuijotin ulos huuruisesta ikkunasta
ohi viilettävää maisemaa.

Astutuani takaisin kirpeään ilmaan lämpöisestä bussista jatkoin matkaani reippaasti soratietä pitkin. Kiristin hieman vauhtiani että pysyisin edes jotenkuten lämpimänä. Reppu pomppi ylös alas kun hölkkäsin ripeästi eteenpäin. Hidastin vauhtini ja puhaltelin kohmeisiin sormiini. Kohtuullisen lämmin ratsastustakki piti minut onneksi muuten lämpimänä, kun taas korvanlehteni olivat aivan punaiset nenästä nyt puhumattakaan. Viihdoista viimein saavuin hengitys huuruten tallille. Olin kuulevinani jossain kaukana kavion kopsetta ja muutaman hirnahduksenkin.

Astuin rohkeasti sisään talliin puhallellen edelleen käsiini ja ihana hevosen tuoksu tuli heti minua vastaan tallikäytävällä. Vilkas tallikoira mennä viiletti ohitseni niin kiireen vilkkaa etten meinannut pysyä tolpillani. Katsoin huvittuneena viipeltäjän menoa sen kipittäen nopeasti nurkan taakse.

Tallissa oli tänään yllättävän paljon väkeä näin perjantai-illaksi. Laskin vaivihkaa ratsastajia jotka häärivät hevosten karsinoissa tai olivat juuri aikeissa taluttaa niitä kirpeään syysilmaan kävellessäni kohti Adaminan karsinaa. Ovi oli hieman auki ja kurkistin sisään nähdäkseni tuntilaisen suitsimassa keskittyneesti Aadaa. Tyttö oli niin keskittynyt suitsien laittoon ettei huomannut minua. Hymyilin hieman ja nojasin karsinan seinään.
- Tarviitko apua? Voin auttaa jos haluut, sanoin ristien käteni.
- Ai joo ootas mä yritän vielä ite, minua nuorempi tyttö sanoi hymyillen ja keskittyi hellyyttävän tarkasti suitsien paikalleen laittamiseen. Aadan kaula vain sattui olemaan sen verran korkealla että lyhyehkön heppatytön oli vaikea saada kuolaimia laitettua. Onneksi Adamina kuitenkin ymmärsi yskän ja älysi laskea kaulaansa juuri sopivasti jotta tyttö sai luikautettua kuolaimet nopeasti sen suuhun.
- Jess! Noni vielä suojat.. mis ne taas olikaan, tyttö hihkaisi hiljaa taputtaen liinakkoa tammaa kaulalle ja lähti etsimään Adaminan suojia. Astuin lähemmäksi ja taputin Adaminaa kaulalle. Se höristi korviaan ja yritti etsiä taskuistani mahdollisia herkkupaloja. Tällä kertaa tammalla lykästi. Olin ottanut mukaani heppanameja. Tarjosin yhden hyvin nälkäisen näköiselle Aadalle ja se hotkaisi sen kertaheitolla.
- Etkö sää osaa edes pureskella tota ruokaas? hihitin ja vedin samantien pussin kauemmas Adaminan ulottuvilta sillä se kurotteli jo koko pussia. Heitin namipussin reppuuni jonka olin jättänyt karsinan ulkopuolelle.

Pian tytön palattua suojien kanssa ja saatuaan ne - pienellä avustuksella - oikein laitettua, reipas hevostyttömme lähti taluttamaan ratsuaan muiden perässä maneesille. Mutta kun tämä Adamina on joskus vähän kenkku taluttaessa ja tänään se näytti olevan entistäkin ahneemmalla päällä, se suuntasikin suoraan repulleni lisänamien toivossa. Tyttö ei kerennyt mitenkään reakoida tammasemme nykäisyyn vaan huudahdi "Hei!!" ja oli mätkähtää mahalleen tallin lattialle. Kerkesin nippa nappa napata repuni lattialta ja tarrata pikku karkulaistamme ohjista ennen kuin koko reppuni olisi sen terrorisoima.
- Hei, koitas ny vähän käyttäytyä Adamina! käänsin hevosen pään taas oikeaan suuntaan ja ojensin ohjat tytölle.
Toivottavasti tammasemme ahneus ei tulisi ilmi kesken tuntia.

Kävelin tunnille menevien hevosten perässä maneesille ja jäin katselemaan tuntia. Olin tällä kertaa napannut repustani mustat korvalaput joten nyt korvani eivät paleltuisi. Tunti näytti menevän jotakuinkin sujuvasti tosin laiskimmat hevoset tarvitsivat hieman enemmän raippaa jotta meno olisi ollut yhtä sujuvaa kuin reippaimilla poneilla. Vuorossa oli laukan nostoja ja Adamina nostikin aika hyvin laukan. En malttaisi odottaa sitä kun pääsen itse laukkaamaan saatika ylipäätään ratsastamaan Aadalla.

Tunnilla mentiin koulua, jotain perusliikkeitä: pohkeenväistöä, laukannostoja ja siirtymisiä yms. ja nuorehkojen ratsastajien kasvoilla paistoi ilo. Tunnin loputtua palasin tallille ja autoin onnesta soikeaa tyttöä laittamaan Adaa pois.
- Ei vitsi, se oli ihan sika ihana! Se laukkas ihan sika hyvin, iloinen ratsutyttö ei meinannut pysyä nahoissaan ja hymyili yhtä kyytiä.
- Mä oon muuten Aadan hoitaja, Haiku. Oliks tää sun eka kerta Aadalla? kysyin ja harjailin tamman kaunista vaaleaa karvaa voimakkan vedoin.
- Joo, oli eka kerta. Munkin nimi on muuten Aada, tyttö katsoi minua mutta jatkoi nauraen ja hymyili. Minäkin hymyilin.
- Aika jännä yhteensattuma, sanoin ja jatkoin Aadan harjaamista.
- Vaikka sen koko nimi onkin Adamina, taputin Aadaa kaulalle. Tamma ei paljoa välittänyt, käänsi vain hieman korvaansa ja palasi sitten etsimään karsinansa pohjalta heinänkorsia.

Kun hevostytön vanhemmat olivat hakeneet hänet pois tallilta ja talli alkoi täyttymään seuraavan tunnin ratsastajista. Otin riimun-narun ja lähdin taluttamaan Aadaa ulos. Aada olisi näemmä mieluummin jäänyt karsinaansa etsimään hienänkorsia mutta suostui kuitenkin tulemaan ulos. Aina välillä se käveli kiltisti mutta poukkoili silti vähän väliä ihan miten sattui ja aina napakka nykäisy auttoi sen ruotuun pariksi minuutiksi, kunnes se taas alkoi rimpuilemaan. Käveltyämme pienen lenkin ja palattuamme sen jälkeen taas karsinaan harjasin Aadan pikaisesti tarkastaen kaviot kivien varalta.
- Ens kerralla päästään ehkä kentälle yhes, sanoin ja taputin Adaminaa. Heppa pärskähti ja tunki turpansa kainalooni ja nuuhki taskujani.
- Vitsin ahne, lausahdin ja astuin ulos karsinasta. Nappasin reppuni mukaani ja lähdin kävelemään hämärtyneeseen syysiltaan. Vaan millainen tulisi olemaan ensimmäinen kertani Aadan kanssa kentällä...?