näyttelytKävelin aikaisin lauantaina tallille. Jimmy ja Frendi seisoivat karsinoissaan aamuruokiaan pureskelemassa tyytyväisen näköisinä. Jätin ne syömään ja menin satulahuoneeseen ja aloitin puhdistamaan Jimmyn suitsia. Jynssäsin niitä pitkään kunnes ne olivat melkein kuin uudet. Puhdistin kuolaimetkin kiiltviksi ja pistin suitset puhtaaseen kangaspussiin jotta ne pysyisivät hienoina. Menin kurkkaamaan joko Jimmy olisi syönyt ja olihan se. Jimmy makoili karsinassaan kylläisen näköisenä joten menin hakemaan sen harjat. Avasin karsinan oven ja pujotin ponille riimun päähän. Se nousi nätisti ylös ja seurasi minun perässäni käytävälle. Kiinnitin sen ketjuihin ja aloitin puhdistamisen. Hieroin ensin kumisualla kuraa ja irtokarvoja pois ja sitten pölyharjalla. Jimmy pöllysi todella paljon joten vein sen pesukarsinaan. Kastelin sen haalealla vedellä ja hieroin siihen hieman shampoota. Pesin ponin pikaisesti ja kuivasin sitä hieman pyyhkeellä. Menin taluttamaan Jimmyä kentälle ja odottelin että se kuivuisi. Jimmi kulki kiltisti vierelläni ja oli hieman hölmistynyt pesusta. Se kuivui kuitenkin nopeasti ja pian päästiin jatkamaan valmistautumista. Vein ponin takaisin käytävälle ja aloitin kavioiden siistimisen. Puhdistin ja öljysin ne niin huolellisesti kun pystyin ja lopputulos olikin ihan nätti. Sitten täytyisi saada pörröisestä ponista vähän siistimpi joten otin sakset käteeni ja ryhdyin lyhentämään sen korvakarvoja. Leikkasin hännän siistimmäksi ja hiukan lyhyemmäksi ja siistin harjaakin hiukan. Pyyhin ponin silmät rievulla ja siistin sieraimet sienellä. Lopulta Jimmy oli oikein siistin näköinen ja vein sen karsinaan.
Tässä välissä hoidin Frendin mutta se tulee sen omaan päikkyyn ! (;
Palasin Jimmyn luokse ja se oli ollut oikein kiltti poika ja pitänyt itsensä siistinä. Vaihdoin sille suitset päähän. Se näytti komealta puhtaissa suitsissa. Kauhukseni huomasin että olin unohtanut siistiä omat saappaani. Otin äkkiä lähimmän sienen ja pyyhin saappani. Kaivoin vielä hanskat taskustani ja sieppasin raipan mukaani, kun lähdin muiden osallistujien perässä kenttää kohti.
Wellu selosti meille ohjeet miten heppa esitetään ja jakoi meitä kahteen osaan jotta alueella ei olisi liian täyttä. Kävelin Jimmyn kanssa vastapäivään kolmiolla. Jimmy käyttäytyi hyvin ja esitti parasta käyntiään tuomarille. Lopulta päästiin aloittamaan ja siirryttiin raviin. Jimmy liiteli ja minä sen mukana. Edessä menevällä tuli ongelmia poninsa kanssa ja sen vuoksi jouduimme hidastamaan. Sehän ei Jimmyä miellyttänyt , mutta se totteli kuitenkin hienosti. Lopulta asetuimme kaikki riviksi ponin parempi puoli tuomaria kohti. Wellu ja muut tuomarit kulkivat joukossamme ja arvioivat poneja. Jimmy asettui hienoon osentoon ja saimme paljon positiivistä palautetta. Olin ympeä Jimmystä ja annoin sille sokeria jonka se hotkaisi nopeasti kitaansa. Lopulta tuomarit vetäytyivät tekemään päätöksiään ja minua aloi todella jännittää heidän päätöksensä.
Lopulta Wellu tuli palkitojensa kanssa.
- Poniorit ja ruunat (alle 148 cm) luokan voittaa Jimmy ja Namuanlle!
Ensin en tajunnut lainkaan mitä Wellu juuri oli sanonut. Jimmy herätti minut horroksesta tykkäämällä hellästi turvallaan.
Wellu ojensi minulle ruusukkeen ja onnitteli. Halasin Jimmyä ja kiinnitin rusetin sen suitsiin. Lähdin muiden mukana tallille takaisin ja jouduin pitämään kiirettä sillä punitammojen näyttelyn alkuun ei olisi pitkää aikaa.
Näyttelypäivä jatkuu Frendin vihkoon ! Tosi hyvä! Saat 70 ve!
-Wellu