Epun hoitovihko

EPPU

Omistaja: Marju

Lentokoneessa

Vihdoinkin lentokoneessa! Istuin ikkunan vieressä ja katsoin alas lentokoneesta. Tiesin, että äiti oli siellä jossain vilkuttamassa minulle. Minun teki mieli vilkuttaa sille takaisin, mutta tiesin, että kaksi minun ikäistä poikaa, jotka istuivat vieressäni alkaisivat nauramaan. Kuului ääni. Katsoin ylös ja näin, että turvavyöt voi ottaa pois. Molemmat pojat ottivat turvavyöt pois ja alkoivat heti kaivamaan reppujaan. Minäkin otin vyön ja kun nostin katseensa pojat kaivoivat esiin Aku Ankka taskukirjat ja rupesivat lukemaan. Hymyilin. Laitoin silmät kiinni ja yritin muistaa kaiken alusta asti. Muistin miten äiti soitti minulle ja kertoi, että mummi muutti pois ja Eppu muuttaa Suomeen, sillä mummi ei jaksanut raahata sitä uuteen kotiinsa. Kun suljin kännykän aloin hyppiä ja riehua hulluna niin, että melkein sain Wellulta porttikiellon tallille. Seuravana päivänä puhuin Ritskun kanssa Epusta ja Ritsku antoi luvan tuoda Epun talliin. Oli niin ihanaa nähdä taas Epun. En itse huomanukkaan miten ikävä minulla sitä on. Muistin vieläkin miten pienenä avasin mummin kotitallin oven ja näin siellä ihanan pikku ponin. Pääsin heti ratsastamaan sillä. Koko kesän jonka olin mummilla ratsastin ponilla joka päivän, mutta sitten meidän piti lähteä. Muistan miten itkin ponin karsinassa ja miten se katsoi minua isolla mustilla silmillään, ihan kun haluaisi lohduttaa minua. Me lähdettiin ja kotona itkin ja suruilin Eppua koko kuukauden. Sitten alkoi koulu, sain uusia ystäviä ja unohdin Epun. Näin sen seuraavan kerran vasta kahden vuoden kuluttua. Tulin innoissaan pienen karsinan luo ja avsin oven. Miten olinkin hämmästynyt kun en nähny minun omaa pikku poniani. Siellä seisoi iso hevonen, joka tuijotti minua hämmästyneenä. Sammalla lailla kun minä sitäkin. Sitten minulle selitettiin, että Eppu kasvoi ihan niinkun minäkin. Ehkäpä siksi sekään ei tunnistanut minua heti. Vasta kun menin ratsastamaan metsään Epulla tajusin, että näiden lihaksien alla on se sama rakas Eppuni. Eppukin taisi hoksata, että tämä pitkä hiuksinen neiti olen minä. Minä joka ratsastin, hoidin ja rakastin Eppua yli kaiken.
Se kesä meni samalla lailla kun vimeksi. Ensin oli hauskaa, sitten oli aika lähteä. Mutta nyt kaikki muuttuu. Eppu tulee kanssani Suomeen, enkä lähe enään minnekkään hänen luotaan...
- Hei tyttö, kuulin ja avasin säikähtäneenä silmiään. Yksi poista katsoi minua tarkasti. Toinen kurkki hänen selän takaa.
- Miksi sinä itket? hän kysyi.
- Mitä? sanoin ja kuulin miten käheältä ääneni kuului. Laitoin käteni poskelle ja nyt huomasin, että silmistäni valui kyneliä.
- Ei, mitään. Muistelin vaan yhtä tärkeetä..., halusin sanoa ihmistä, mutte viime hetkellä tajusin miten tyhmältä se kuulostaisi. -... eläintä. Käänsin päätäni ja pyyhin kyyneleet niin, ettei pojat huomaisi. Laitoin kuulokkeet korvalle ja laitoin radiosta jonkun kivan melodian soimaan. Melodia oli kaunis ja hidas. Laitoin silmät taas kiinni ja yritin ajatella jotain kivaa.

Kuvittelin miten minä ja Eppu laukkaaamme jossain metsässä. Eppu kääntää yhtäkkiä jollekkin pienelle polulle ja minä en edes yritä pysäyttää sitä. Eppu laukkaa ja laukkaa ja päädymme jollekkin isolle ja upealle niitylle. Eppu pysähtyy ja antaa minun tarkasti katsoa niittyä. Se on upea. Viereisessä metsässä näkyi marjoja, sieniä ja kukkia. Menen Epun selältä ja jätän sen hetkeksi niitylle yksin. Eppu seisoo rauhassa ja katsoo mitä puuhaan. Otan pari voikukkaa ja kerään vähän marjoja. Tulen takaisin Epun luokse. Laitan sen ihanaan harjaan voikukat koristeeksi. Eppu näyttää niin ihanalta. Kiipeään takaisin selälle ja ennen kun annoin pohkeita Eppu lähtee laukkaamaan jonnekkin, niityn toiselle puolelle. Siinä oli pieni ylämäki ja sen takii en nähnyt minne Eppu on menussa, mutta vihdoinkin ylämäki on ohitettu ja näin ison puun. Puussa on paljon vaaleanpunaisia kukkia, ja puusta lähtee iso varjo. Minulle tuli jo kuuma. Hyppään taas selästä pois ja talutan Epun varjoon. Siellä on viileetä. Katson Eppua suoraan silmiin ja sekin katsoo minua.
- Olemme nyt laskeutumassa Stockholmin lentoasemalle, joten olkaa hyvät ja kiinnittäkää turvavyönne! Eppu sanoi yhtäkkiä.
- Häh! avasin silmät ja näin, että istun lentokonessa ja vieressäni lentoemäntä. Kaksi poikaa katsovat minua taas.
- Hyvä, että heräsit. Kuulit varmaan jo mitä lentäjä sanoi kajuttimella, lentoemäntä hymyili.
- Öö... Joo... Turvavyöt..., sanoin epämääräisesti. Emäntä hymyili ja nyökkäsi. Laitoin turvavyön kiinni. "Olipa ihana uni!" tuumin. Kaksi poikaa kinastelivat mihin asti kukin pääsi Aku Ankka kirjassa. Katsoin niitä väsyneenä. Ne huomasivat katseeni ja vaikenivat.
Jatkuu....

Kira

Eppu hirnui taas. Minä säikähdin, mutten kehtannut liikkua. Eppu aloitti taas tuijotus kisan. Tällä kerralla en enään jaksannut olla sitä, joten rohkestuin ja tulin Epun viereen silittämään sen kaulaa. Epun turkki oli kokonaan musta. Sillä oli myös todella isot silmät ja siksi sen katse näytti vähän surulliselta. Epun häntä oli melko pitkä, mutta harja oli leikattu. Silitin sitä vähän aikaa. Eppu ei tainut ensin tunnistaa minua kunnolla. En oikeastaan minäkään. Viime kerralla Eppu oli vähän pienempi ja sen turkki oli vaaleempi.
Miksiköhän mummi kutsui sitä papaksi? tuumin. Sehän on jo kokonainen herrasmies.
Päätin heti mennä ratsastamaan Epulla. Sen suitset oli karsinan viereisessä naulakossa. Menin etsimään satulaa, mutten löytänyt enkä jaksannut mennä kysymään mummilta. Päätin mennä Epun kanssa maastoon ilman satulaa. Nappasin suitset ja menin laittamaan ne Epulle. Huomasin vasta nyt, että Eppu oli puhdas. Se oli aika outoa, koska mummi ei ainakaan mee hoitamaan Eppua. Kun suitset oli laitettu ja kypärä oli päässä, lähdin taluttamaan Eppua maastoon päin, mutta kun olimme jo ohittaneet pääoven kuulin äänen:
- Mitä ihmettä sinäkin teet! Käännyin ja näin tytön, joka tuli mäkeä alas talon pihalle. Jäin seisomaan, koska en ollut varma huusiko tyttö minulle. Tyttö juoksi täyttä vauhtia minun ja Epun luokse.
- Mitä sä teet MUN hoidokkin kaa, se raivostui ja repi ohjat kädestäni.
- No miltäs näyttää? Menen ratsastamaan tietysti, revin ohjat takaisin tytöltä.
- Tällä hepalla saa ratsastaa vain minä ja sen omistaja, tyttö katsoi minua ilkeästi. Halusin sanoa jotain, mutta en ehtinyt.
- Ja kuka säki oot? Mitä teet täällä ja miksi menit ilman lupaa ratsastamaan Eppusellani? tyttö jatkoi. Se puhui nopeasti ja jokaisen lauseen jälkeen hän ärsytti minua enemmän ja enemmän.
- Ja ohjat tänne! hän repi ohjat jälleen kerran kädestäni. Tyttö lähti taluttamaan Eppua takaisin talliin, sillä aikaa kun minä jäin seisomaan suu auki pihalle. Sitten lähdin täyttä vauhtia takaisiin keittiöön. Mummi teki lettuja pannulla.
- Kuka toi oli!? kysyin suoraan.
- Ai toi tyttö joka tuli just tänne? se on... mummin lause jäi kesken.
- Mikä ärsyttävä nimi! sanoin ilkeällä äänellä.
- Ethän sinä edes kuullut sen nimeä, mummi ihmetteli.
- Häh? Mitä olitkaan sanomassa? en kuunnellut, koska mielessäni juoksin tytön perään raippa kädessä.
- Olin sanomassa, että sen nimi on Kira... mummi jatkoi.
- Mikä ärsyttävä nimi, keskeytin taas.
- Niin... Se on naapurin tytär. Helenan. Hän maksaa Epun ruuista ja ratsastus tavaroista, jos sen tytär pääsee hoitamaan Eppua, mummi kertoi. Minä en kuunnellut. Minulle tuli yksi pirullisen nerokas idea mieleen.

Kävelin takaisin talliin ja puristin kädessäni pientä lappua. Epun karsina oli jo edessä. Kira oli ottamassa sille suitset pois.
- No mitä ny... hän aloitti, mutta tällä kerralla olin nopeampi.
- Tossa, ojensin sille lapun.
- Tässä on Epun huoltajan allekirjoitettu lappu, jossa sanotaan, että saan luvan ratsastaa Epulla, sanoin. Kira tutki lappua pysyi pitkään hiljana. Sitten hän sanoi:
- Tässä ei sanota mitään, että saat mennä Epulla itse, joten tuun taluttamaan sinua.
Jes, ajattelin. Suunitelma menee aika hyvin. Hymyilin Kiralle ja menin sen perässä kun se lähti taluttamaan Eppua maastoa päin.

Maastossa menin Epun selkään ja Kira lähti taluttamaan Eppua ja minua. Pidin ohjat käsissä oikeen kömpelösti ja yritin kääntää ne sillain, että Kira huomaisi. Näin Kiran katseen käsissäni ja odotin, jotain töykeää huomautusta, mutta hän oli hiljaa. Sitten yritin toista keinoa:
- Miten hevonen saadaan raviin?
- Etkö tiedä miten hevonen saadaan raviin? Kuka sinut oikeen ratsastamaan päästi? Kira sanoi kovalla äänellä.
- Minä olen aloittanut jo alkeiskursin! sanoin itserakkaalla äänellä.
- Okeei... No, ei tässä muutakaan vaihtoehtoa oo, kira mumisi. - Eli annat vaa pohkeita eikä muuta.
- Ai näin? annoin Epulle kiireesti pohkeita, mutta melkein heti kosketin sen takapuoleen raipalla. Raippa oli toisessa kädessäni, joten Kira ei huomannut sitä, mutta tärkeintä oli se, että Eppu siirtyi heti laukkaan.
- Ei! Mitä sinä te... Kira yritti juosta perässä, mutta hän kompastui kiveen ja kaatui suoraan lätäkköön. Riimunaru oli vieläkin Epun kuolaimessa kiinni, joten kumarruin ja irrotin sen. Kun riimunaru oli kädessäni, käännyin ja yritin heittää se niin pitkälle kun vain pystyin. Pysäytin Epun, jotta saisin nähdä minne riimunaru lensi. Käännyin ja näin Kiran, joka istui litimärkänä lätäkössä ja jonka päälle tippui heittämäni riimunaru. Käänsin Epun, aloin nauraa. Tiesin, että olin juuri todella inhottava ja törkeä, mutta tämä oli hyvä kosto. Tunsin oloni jotenkin paremmaksi. Nyt tämä tyyppi on omalla paikalla.

- Kuka toi ärsyttävä tyyppi on?! Kira karjui ja osoitti minua. Minä seisoin parissa askeleessa hänestä ohjat kädessä. Mummi seisoi ja katsoi Kiraa hämmästyneenä.
- Kuka hän on?! Kira toisti. Mummi oli ihan varma, että jotain on meneillä. No, vain tyhmä olisi ihan normaalisti, jos hänen nenän edessä olisi litimärkä tyttö, joka huutaisi korvaan ja haluisi saada tietää, kuka on tyyppi, joka seisoo siinä lähellä ja pitää hevosesi ohjat kädessä.
- Mitä tapahtui? mummi kysyi hiljaa.
- Nyt vanhus! Kerrot kuka toi on, tai äitini ei maksa enään koskaan Epun ruuat ja se kuolee nälkään! Kira karjui ihan täysillä. Toi oli jo viimeinen tippa.
- Kehtaatkin puhua mummini kanssa noin! raivostuin ja heitin ohjat maalle. Eppusta ei pitänyt enään kukaan kiinni, mutta tämä silti pysyi rauhalisena paikallaan.
- Mummin? Kira katsoi minua. - Onko toi, sun mummi?
- Kyllä, mummi tuli eteen ennen kun avasin suuni. - Tämä on minun lapsen lapseni ja hän on Epun omistaja. Kira pysyi hiljaa. Oli pitkä hiljaisuus. Sitten Kira suoristui ja sanoi todella hiljalla ja pelottavalla äänellä:
- Minä menen nyt suoraan kotiin ja sanon äidille, ettei hän missään nimessä osta Epulle yhtään heinää. Katsoin mummia ja yritin näyttää pelästyneeltä.
- Tuun sitten Epun hautajaisiin ja tuon sille nippu porkkanoita, jotka laitan... Kiran lause jäi kesken. Minä raivostuin jo niin, että voisin hypätä Kiran päälle ja kuristaa sen kuolleeksi.
- Eppu ei nää nälkää koskaan! Jo huomenna se lähtee suomeen, missä sille on jo varattu karsinapaikka sellaisessa tallissa kun Ruusuke! Minulla on siellä jo kaksi hoitsua, joista yksi on myytävänä ja parin viikon päästä siitä tulee minun oma hevoseni! Epulla on siellä ruokaa, seuraa ja muitakin ihmisiä, jotka tulevat joskus rapsuttelemaan tai hoitamaan sitä, ja sinä et ikinä nää enään Eppua! Ikinä! Ja vaikka tulisitkin suomeen ja juoksisit suoraan luokseni, ja rukoilisit polvilla, jotta antaisin sinun nähdä Epun, et nää sitä ikinä, koska sellaisen ihmisen kun sinä, ei haluasi nähdä yksikään hevonen! lopetin lauseen karjumalla. Kira katsoi minua suoraan silmiin. Huomasin, että silmistäni valuu kyynelet. Oli hiljaisuus. Kaikki seisoivat ja tuijotivat toisiaan. Eppukin oli paikallaan, vaikka se olikin selkäni takana ja en nähnyt sitä, tiesin, että se on siellä. Tuijotin Kiraa jo pitkään, mutta vasta nyt huomasin, että hänkin rupesi itkemään. Vihdoinkin Kira liikahti. Hän kumartui, otti laukunsa ja lähti polkua pitkin kotiin.
Jatkuu...

Kirjotat virkeet hienosti ja ehkä hiukan ilkeä olit Kiiraa kohtaan, mutta tarinahan tää on ja juoni oli aivan loistava, kun olit keksinyt, että Epulla on hoitaja ja... kaikkea. Hienoa! Mainiota luettavaa!
-Ritsku